Portugalin siirtomaat

Portugalin siirtomaavalta (port. Império Colonial Português) oli Länsi-Euroopan maiden siirtomaavalloista vanhin ja pitkäaikaisin. Sen rakentaminen alkoi vuonna 1415, kun Portugali valloitti itselleen Ceutan Afrikan pohjoisrannikolta. Se otettiin maureilta, joita vastaan portugalilaiset ja espanjalaiset olivat taistelleet Pyreneiden niemimaalla jo vuosisatoja. Ceutan valloitus ja sitä seurannut imperiumin luominen olivatkin luonnollista jatkoa edeltävien vuosisatojen tapahtumille. Portugalin tutkimusretkikunnat suuntasivat karavelinsa tuntemattomille vesille prinssi Henrik Purjehtijan ohjauksessa. Madeiran portugalilaiset kolonisoivat 1418 ja Azorit 1432. Ceutan Portugali kuitenkin menetti 1600-luvulla Espanjalle.

Portugalin siirtomaat Juhana III:n (João III, 1521–1557) aikana.

Portugalin siirtomaat eri aikoina.

Lissabonilaisen pankin Banco Nacional Ultramarinon taideteoksessa vaakunat symboloivat Portugalin siirtomaavaltaa.

Afrikassa Portugalin hallinnassa olivat vuosisatojen ajan Angola, Mosambik, Kap Verden saaret ja Portugalin Guinea eli nykyinen Guinea-Bissau. Vasco da Gaman Intian-retken jälkeen Portugali valloitti pienehköjä alueita myös Aasiasta. Osan niistä se menetti pian muille siirtomaavalloille, mutta 1900-luvun loppupuolelle saakka Portugalin hallinnassa olivat Goa ja eräät muut alueet Intian rannikolla sekä Itä-Timor ja Macao.

Kiinnostus kohdistui 1700-luvulla lähinnä Brasiliaan sekä joihinkin kohteisiin Afrikassa ja Aasiassa, koska ne tuottivat paremmin kuin muut siirtomaat. Brasilian julistauduttua itsenäiseksi vuonna 1822 Portugali keskittyi kohteisiinsa Afrikassa. Tuolloin Portugalin afrikkalaiset siirtomaat käsittivät vain kapean vyöhykkeen rannikolla, mutta 1800-luvun lopulla varsinkin Angolaa ja Mosambikia laajennettiin huomattavasti sisämaahan päin.

Portugali kävi noin 300 vuoden ajan orjakauppaa: afrikkalaisia myytiin Brasilian sokeriruokoviljelmille. Vilkkaimmillaan kauppa oli 1700-luvulla. Orjalaivauksia tehtiin 30 000 ja niissä kuljetettiin 4 650 000 orjaa, enemmän kuin mikään muu orjakauppaa käynyt maa. Suurimmat lähtösatamat olivat Elmina nykyisessä Ghanassa ja Luanda nykyisessä Angolassa, ja laivojen tyhjennys tapahtui useimmin Bahiassa.[1]

Vuonna 1961 Portugali menetti Goan ja muut Intian rannikolla sijainneet alueensa. Muut siirtomaansa se piti hallussaan niissä voimistuneista itsenäisyysliikkeistä 1970-luvulle saakka eli vielä toistakymmentä vuotta sen jälkeen, kun muiden Euroopan maiden kaikki merkittävimmät siirtomaat olivat itsenäistyneet. Vasta vuoden 1974 neilikkavallankumouksen jälkeen Portugalin uusi hallitus suostui Angolan, Mosambikin, Kap Verden ja Guinea-Bissaun itsenäistymiseen. Myös Itä-Timor julistautui itsenäiseksi, mutta Indonesia miehitti maan ja piti sitä hallinnassaan vuoteen 2002, jolloin se lopulta itsenäistyi.

Viimeisen siirtomaansa, jo 1500-luvulla valtaamansa Macaon Portugali palautti Kiinalle vuonna 1999. Azorit ja Madeira ovat Portugalin hallinnassa edelleen, mutta niitä ei pidetä siirtomaina, vaan ne ovat Portugaliin kuuluvia autonomisia alueita.

Suurin osa Portugalin entisistä siirtomaista kuuluu nykyisin Portugalinkielisten maiden yhteisöön.