Porlammen motti

Porlammen motti (Porlammen–Sommeen motti) on Suomen sotahistorian suurin motti ja sotasaalis jatkosodan hyökkäysvaiheessa Karjalankannaksen takaisin valtauksessa Viipurin eteläpuolella Porlammen kylässä.

Porlammen motti
Osa jatkosotaa
Porlammen mottiin jäänyttä sairaankuljetus- ja muuta kalustoa 3. syyskuuta 1941.
Porlammen mottiin jäänyttä sairaankuljetus- ja muuta kalustoa 3. syyskuuta 1941.
Päivämäärä:

30. elokuuta – 1. syyskuuta 1941

Paikka:

Porlampi, Viipurin maalaiskunta

Lopputulos:

Suomen voitto

Osapuolet

 Suomi

 Neuvostoliitto

Komentajat

Lennart Oesch

Vladimir Kirpitšnikov

Vahvuudet

n. 43 000

n. 35 000

Tappiot

kaatuneina ja kadonneina 700, haavoittuneina n. 2 700

kaatuneina 7 000, haavoittuneina n. 1 000, vankeina 9 000

Motti alkoi syntyä 30. elokuuta 1941, kun Suomen IV armeijakunnan 8. divisioonalla oli sillanpää Sommeessa ja se katkaisi kaikki reitit etelän ja Koiviston suuntaan. Samaan aikaan 4. divisioonan joukot saarrostivat Viipurista poistuvia venäläisiä Porlammen itäpuolelta ja 12. divisioonan joukot olivat puolestaan eteläpuolella esteenä. Näin Neuvostoliiton 23. armeijan 43. divisioonan, 123. divisioonan ja yhden tykistödivisioonan jäljelle jääneet osat jäivät suomalaisjoukkojen puristuksiin, eikä poistumistietä käytännössä ollut mihinkään suuntaan.[1]

Puna-armeijan joukot pysähtyivät Sommeen ja Ylä-Sommeen väliseen maastoon ja suomalaiset jalkiväkirykmentit saarrostivat sitä kaikilta ilmansuunnilta. Motin pituus oli seitsemän ja leveys kolme kilometriä.

Erityisesti suomalaisten tykkituli aiheutti venäläisille suuria tappioita. Puna-armeijan joukot yrittivät vetäytyä Koivistolle, mutta raskas kalusto oli pakko jättää paikoilleen. Tilanne oli niin toivoton, että venäläiset alkoivat tuhota kalustoaan ja antautuivat suurin joukoin 1. syyskuuta. He olivat edellisenä iltana saaneet käskyn tuhota kaiken kaluston, mutta käskyä ei noudatettu enää kirjaimellisesti. Tykkien putket piti räjäyttää ja lukot rikkoa tai kaivaa maahan. Ajoneuvojen moottori tuli tehdä käyttökelvottomiksi.

Sotasaalis

Sotasaalis oli todella mittava motin lauettua. Sen luettelointiin tarvittiin 51 konekirjoitusliuskaa ja alueen puhdistus kesti viikkokausia. Marraskuusta 1941 sotasaaliin käsittelystä vastasivat sotasaalistoimistot ja sotasaaliskomppaniat.

Sotasaaliiseen sisältyi muun muassa:

  • 306 erityyppistä tykkiä
  • yli 19 000 kenttätykin ammusta
  • 246 kranaatinheitintä
  • 46 000 heittimen ammusta
  • 272 konekivääriä
  • 10 000 kivääriä
  • 3,4 miljoonaa patruunaa
  • 55 panssarivaunua
  • 673 autoa
  • 300 traktoria
  • 154 000 litraa bensiiniä
  • 159 000 litraa öljyä
  • 4 500 elävää hevosta

Sotavankeja
Kenraalimajuri
Suomalaisten jalkaväkirykmenttien muistomerkki Sommeentien varrella. Laatassa lukee suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi: ''Taistelut Yläsommeessa ja Porlammissa 1941''.

Sotavankeja saatiin 9 000, joiden mukana oli 43. divisioonan komentaja kenraalimajuri Vladimir Kirpitšnikov. Hän oli jatkosodan korkea-arvoisin sotavanki, jonka suomalaiset onnistuivat saamaan.

Kenraalimajuri kirjoitti suomalaisten pyynnöstä käsityksensä divisioonan tuhoutumiseen johtaneista syistä. Siinä hän ylistää suomalaisen sotilasjohdon koulutuksen ja suunnitelmien hyvän toimivuuden käytännössä. Omiaan hän ei kehunut millään muotoa ja erityisesti hän tuomitsi oman divisioonansa poliittisen komissaari Terihovin, jonka hän pyysi ampumaan välittömästi, jos löydetään. Kenraalimajurin mukaan iskukykyistä armeijaa ei kyetty luomaan järjestelmän johdosta. Täysin sotilaallista koulutusta vailla olevat poliittiset komissaarit estivät kaiken luovan ja oma-aloitteisen rohkean toiminnan. Haukkuja sai myös heikko tiedustelu, huono tilannearvio ja hidas päätöksen teko. Viipurin kolmelta divisioonalta puuttui myös kokonaan koordinointi ja jokainen divisioona operoi omaan laskuunsa.

TASSin toimittaja ja valokuvaaja

Vankien joukossa oli myös Neuvostoliiton virallisen tietotoimiston TASSin Pietarin osaston toimittaja Mihail Grinberg ja valokuvaaja Eduard Šashin. He olivat toimineet sotakirjeenvaihtajina Kannaksella. Kuulusteluissa he uskoivat vakaasti Saksan ja Suomenkin voittavan sodan. Erityisesti Grinberg kertoo auliisti näkemyksiä ja kokemuksia sodasta, Šashin lähinnä tyytyy täydentämään edellisen käsityksiä. Työssään he eivät kertomuksensa mukaan olleet juuri löytäneet uutisoitavaa Kannakselta, jota olisi kannattanut lähettää eteenpäin.

He olivat kovasti yllättyneitä hyvästä kohtelusta sotavankeudessa ja pelkäsivät kovasti paluuta Neuvostoliittoon. Miehet olivat juutalaisia.

Kaatuneet ja haavoittuneet

Kaatuneita haudattiin motista kaikkiaan 7 000.

Venäläisten haavoittuneiden evakuointi alkoi välittömästi motin lauettua. Haavoittuneita kertyi sidonta ja kenttäsairaaloihin lähes tuhat.

Lähteet
  • ev. Ari Rautala: ”Porlammen motti”, Karjalan kannaksen takaisin valtaus kesällä 1941, s. 147-156. Jyväskylä: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6636-x.
  • ”Länsi Kannas ja suurmotti”, Suomi taisteli 3, s. 171-177. Porlammen motti. Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-08141-8.

Viitteet
  1. Toim Antti Juutilainen: ”Viipurin operaatio”, Jatkosodan pikkujättiläinen, s. 237-245. Porvoo: Wsoy, 2005. ISBN 978-951-0-28690-6.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.