Porfirio Díaz

José de la Cruz Porfirio Díaz Mori (15. syyskuuta 1830 Oaxaca, Meksiko – 2. heinäkuuta 1915 Pariisi) oli meksikolainen sotasankari ja maan presidentti vuosina 1876–1880 ja 1884–1911. Hän toimi upseerina Meksikon sodissa sekä Ranskan-vastaisessa kapinassa.[1] Häntä on myöhemmin pidetty diktaattorina.

Porfirio Díaz
Meksikon presidentti
28. marraskuuta 1876 – 6. joulukuuta 1876
Edeltäjä José María Iglesias
Seuraaja Juan N. Méndez
17. helmikuuta 1877 – 1. joulukuuta 1880
Edeltäjä Juan N. Méndez
Seuraaja Manuel González Flores
1. joulukuuta 1884 – 25. toukokuuta 1911
Varapresidentti Ramón Corral
Edeltäjä Manuel González Flores
Seuraaja Francisco León de la Barra
Henkilötiedot
Syntynyt15. syyskuuta 1830
Oaxaca, Meksiko
Kuollut2. heinäkuuta 1915 (84 vuotta)
Pariisi, Ranska
Puoliso Delfina Ortega Díaz
Carmen Romero Rubio
Tiedot
Puolue Partido Liberal
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Elämäkerta

Porfirio Díaz syntyi vuonna 1830 Oaxacassa, Oaxacan osavaltiossa. Hän oli mestitsi, misteekkisukujuurta. Hänen isänsä kuoli hänen ollessaan kolmivuotias. Äiti Patrona Mori, italialaista sukujuurta, piti majataloa, kunnes se meni konkurssiin. Äiti lähetti poikansa seminaariin, mutta hän ei valmistunut papiksi, vaan liittyi paikalliseen miliisiin vuonna 1846 puolustaakseen maata Yhdysvaltojen hyökkäykseltä. Myöhemmin hän työskenteli liberaalin asianajaja Marcos Perezin palveluksessa Oaxacassa.

Díazista tuli pian paikallinen aktivisti Santa Annan diktatuuria vastaan. Vuonna 1854 hän julisti tukensa Ayutlan vallankumoussuunnitelmalle (Plan de Ayutla) ja Juan Álvarezin kapinalle. Joulukuussa 1856 kuvernööri Benito Juárez nimitti Díazin kansalliskaartin jalkaväen kapteeniksi.

Eversti Porfirio Díaz vuonna 1861 otetussa valokuvassa. Tasavaltalaiselle aikakaudelleen tyypillisesti Díaz omistaa sapelin, joka on osallistunut kahteen sotaan: Ayutlan vallankumoukseen ja reformisotaan.

Vuonna 1858 Díaz osallistui Meksikon reformisotaan (Guerra de Reforma) liberaalien ja maltillisten puolella, katolisen kirkon tukijoita ja konservatiiveja vastaan. Hän osallistui Oaxacan miehitykseen ja huhtikuussa osavaltion kuvernööri nimitti hänet Tehuantepecin sotilasjohtajaksi ja kuvernööriksi. Hänet korotettiin majuriksi ja seuraavana vuonna everstiluutnantiksi.

Vuosien 1860 ja 1861 voittojen johdosta hänestä tuli prikaatikenraali. Ranskalaisten väliintulon aikana hän johti ratsuväkeä Pueblan taistelussa 5. toukokuuta 1862 (Cinco de Mayo). Seuraavana vuonna ranskalaiset saivat hänet vangiksi, mutta hän pakeni. Presidentti Benito Juárez tarjosi hänelle puolustusministerin tai armeijan komentajan paikkaa. Hän kieltäytyi molemmista, mutta otti keskiarmeijan komennon. Samana vuonna hänestä tuli divisioonankenraali.

Vuonna 1864 keisariksi Ranskan Napoleon III:n tuella valitun Maksimilian I:n tukijat pyysivät Díazia liittymään keisarillisen asian taakse, mistä hän kieltäytyi. Vuonna 1865 keisarin tukijat vangitsivat hänet Oaxacassa. Hän pakeni ja taisteli Tehuitzingossa, Piaxtlassa, Tulcingossa ja Comitlipassa. Viimein 1866 Díaz vannoi virallisesti uskollisuutta Juárezilla. Hän jäi jälleen vangiksi Oaxacassa, nyt kenraalina. Keisarillisten joukkojen marsalkka Bezaine tarjosi Díazille Méxicoa, jos hän vetäisi tukensa Juárezilta. Díaz kieltäytyi jälleen.

Vuonna 1867 keisari Maksimilian tarjosi Díazille armeijan komentoa ja tarjoutui vannomaan liberaalien asian nimiin. Díaz kieltäytyi edelleen vaihtamasta puolta. Hän saavutti viimeisen voittonsa 2. huhtikuuta 1867 Pueblassa. Díaz oli suosittu vielä ranskalaisten lyömisen ja Juárezin kuoleman 1872 jälkeen.

Poliittinen ura ja valtaannousu
Porfirio Díaz univormussa.
Porfirio Díaz univormussa.

Vuonna 1870 Díaz oli presidenttiehdokkaana presidentti Juárezia ja varapresidentti Sebastian Lerdo de Tejadaa vastaan. Hän syytti voittanutta Juárezia vaalivilpistä. Hän aloitti 8. marraskuuta 1871 Norian suunnitelman, jota tukemaan nousi ympäri maata useita kapinoita. Maaliskuussa 1872 Díazin joukot kuitenkin lyötiin La Bufassa. Juárezin kuollessa 9. heinäkuuta varapresidentti Lerdo de Tejada otti presidentinviran hoitoonsa ja tarjosi kapinallisille armahdusta. Díaz hyväksyi tarjouksen lokakuussa ja vetäytyi eläkkeelle Tlacotalpaniin Veracruziin.

Vuonna 1874 hänet valittiin Veracruzista kongressiin. Tänäkin vuonna Lerdo de Tejadan hallitus kohtasi sotilaiden ja siviilien levottomuuksia. Lerdo de Tejada tarjosi Díazille paikkaa lähettiläänä Saksaan, mistä hän kieltäytyi. Vuonna 1875 Díaz matkusti New Orleansiin ja Brownsvilleen suunnittelemaan kapinaa Lerdo de Tejadan hallintoa vastaan. Lerdo de Tejada oli onnistunut rauhoittamaan maan, muuttanut lakeja varmistaakseen uudelleenvalintansa, ja keskittänyt valtaa itselleen. Díaz aloitti kapinan Ojitianissa Oaxacassa tammikuun 10. 1876 ja ajoi Lerdo de Tejadan pakoon marraskuussa ja valitutti itsensä presidentiksi 29. marraskuuta 1876.

Diktaattorina

Díaz toimi presidenttinä yhden laillisen kauden ja siirsi vallan sen jälkeen valitsemalleen alaiselleen Manuel Gonzálezille.[1] Seuraavan nelivuotiskauden seurasi epäpätevyyttä ja korruptiota, ja kun Díaz asettui ehdolle seuraaviin vaaleihin, periaate "ei uudelleenvalintaa" oli unohdettu (sufragio efectivo: no reelección). Díaz muutti perustuslakia sallimaan ensin yhden uudelleenvalinnan ja poisti sitten rajoitukset.

Hän piti vallan paitsi väärentämällä vaalitulokset, myös suoranaisilla vastustajien murhilla.

Vuoden 1908 haastattelussa hän vakuutti edelleen Meksikon olevan demokraattinen, minkä osoituksena hän luopuisi virastaan ja antaisi muiden asettua ehdolle. Tästä rohkaistuneena eräs Kalifornian yliopistossa koulutettu yläluokan edustaja Francisco I. Madero asettui ehdolle Díazia vastaan. Díaz kuitenkin heitti hänet vankilaan kesken vaalien 1910. Tästä huolimatta hän sai paljon suosiota. Kun vaalitulokset ilmoitettiin, Díaz oli valittu jälleen uudelleen. Vaaleissa oli ilmeisesti tapahtunut vilppiä, mikä johti laajamittaiseen ärtymykseen. Madero kutsui vankilasta käsin kapinaan Díazia vastaan ja Meksikon vallankumous alkoi. Díaz pakotettiin virasta ja hän pakeni Ranskaan 1911, jossa kuoli 1915. Diaz kuoli Pariisissa. Hänet on haudattu Cimetière du Montparnasseen.

Lähteet
  1. Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja, s. 507. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.