Pop-taide
Pop-taide on Isossa-Britanniassa 1950-luvun puolivälissä syntynyt taiteen suuntaus, joka perustui siihen havaintoon, että massoittain tuotetut kulutustavarat, elokuvat, mainokset ja popmusiikki olivat tulleet kaikkien jakamaksi arjen kulttuuriksi. Niistä saatiin uuden estetiikan ainekset.
Pop-taide syntyi Lontoon Institute of Contemporary Artin puitteissa kokoontuneen The Independent Groupin piirissä. Sen merkittäviä henkilöitä olivat termin keksinyt taidekriitikko Lawrence Alloway, arkkitehdit Alison ja Peter Smithson, sekä arkkitehtuurin historioitsija Reyner Banham, ja taiteilijat Eduardo Paolozzi ja Richard Hamilton.
Samoihin aikoihin Yhdysvalloissa kehitettiin vastaavanlaisia ajatuksia. Pop-taide saikin suurimman vastineensa Yhdysvalloissa 1960-luvulla, jossa sitä on pidetty vastareaktiona abstraktille ekspressionismille. Yhdysvaltalainen pop-taide sai vaikutteita myös dada-liikkeeltä sekä presisionisteilta.[1]
Pop-taiteen kuten popmusiikinkin tavoitteena oli ottaa haltuun mielikuvia populaarikulttuurista pikemminkin kuin taiteen elitistisestä kulttuurista. Aikoinaan pop-taide suuntautui laajoille yleisöille.
Alku
Nykyisin tunnettu populaarikulttuuri syntyi toisen maailmansodan jälkeisen Yhdysvaltain taloudellisen nousun myötä. Siihen kuuluivat Hollywood ja Disneyland, värikkäät mainokset ja pakkaukset, sekä kulutustavaroiden sulavalinjaisuus. Siihen liittyi myös nuorison ja teini-iän myötä syntynyt uusi musiikki rock and roll. Tuotannon kasvua hidasti kuluttajien puute ja Yhdysvalloissa mainosten suunnittelijat ja esineiden muotoilijat valjastettiin kansallisen kasvuhankkeen kannustajiksi. Richard Hamiltonin mukaan muotoilulla on vain yksi tehtävä – lisätä myyntiä.[2]
Britanniassa alkunsa saaneen pop-taiteen syntyyn vaikutti merkittävimpänä yksittäisenä tekijänä kaikkeen amerikkalaisuuteen kohdistunut ihailu. Pop-taiteen varhaisia ilmentymiä olivat Eduardo Paolozzin sanoma- ja aikakauslehdistä saksitut pop-henkiset kuvakollaasit 1940-luvulla, Jasper Johnsin maalaama Yhdysvaltain lippu (1955) sekä varhaisen pop-taiteen ikoninen teos, Just What Is It That Makes Today’s Homes So Diferent, So Appealing? (1956).[2]
Richard Hamilton kirjoitti kirjeessään arkkitehtipari Alison ja Peter Smithsonille vuonna 1957:[2]
- Kansantajuista (suunniteltu massayleisölle)
- Ohimenevää (lyhyen tähtäimen ratkaisuja)
- Kulutettavaa (helposti unohtuvaa)
- Halpaa
- Massatuotettua
- Nuorta (suunnattu nuorisolle)
- Nokkelaa
- Seksikästä
- Helppohintaista
- Lumoavaa
- Isoa bisnestä.
Pop-taiteen sivuhaarat
Uudet realistit Euroopassa
- Pääartikkeli: Uusi realismi
Mannereurooppalainen vastine angloamerikkalaiselle popille oli kriitikko Pierre Restanyn vuonna 1960 kokoama ryhmä Les Nouveaux Realistes (Uudet realistit), jonka taide tunnetaan nimellä uusrealismi (ransk. Nouveau Réalisme). Ryhmässä olivat muun muassa Arman, François Dufrêne, Christo, Raymond Hains, Yves Klein, Martial Raysse, Daniel Spoerri ja Jean Tinguely ja myöhemmin Niki de Saint Phalle. Dadaistien ja Marcel Duchampin antitaiteen tavoin uusrealistit pyrkivät käyttämään arkisia esineitä taiteessaan.lähde?
Sots oli sosialismin pop
Länsimaisten esikuvien mukaan, jotka olivat virallisesti kiellettyjä Neuvostoliitossa,lähde? luotiin pop-taiteen vastine, sosialistisen yhteiskunnan populaarikulttuuria ironisoiva Sots-taide 1970-luvulla. Sots-taide oli eräs sosialistisen realismin ulkopuolisia niin sanottuja epävirallisen tai nonkonformistisen taiteen suuntauksia Neuvostoliitossa.[3] Kuuluisimpia sots-taiteilijoita ovat muun muassa Eric Bulatovlähde? sekä taiteilijakaksikko Vitaly Komar ja Alexander Melamid.[3]
Neopop
Kun 1980-luvun postmodernismi tuotti vastineita kertaustyylien tapaan, myös pop-taide sai uus-liitteen eteensä, Neo Pop Artin. Osa uuspopista tarkastelee kriittisesti tai satiirisesti kaupallisuutta, kulutustavarayhteiskuntaa ja massakulttuuria, osa tukee niitä. Neopop kehittyi voimakkaasti muun muassa Japanissa.lähde?
Pop-taide Suomessa
Vaikka useat taiteilijat kokeilivat pop-taidetta 1960-luvulla, vain muutamat suomalaiset taiteilijat perustivat koko ammattiuransa sille. Varhaisimpia popin tekijöitä olivat vuosina 1960–1964 Juhani Harri, Ismo Kajander ja Kauko Lehtinen. Varhainen pop sai kuitenkin Suomessa enemmän vaikutteita ranskalaisen Les Nouveaux Realistes eli uusrealistien ryhmän teoksista kuin amerikkalaisesta pop-taiteesta. Uusi, kantaa ottava sisältö oli nähtävissä varsinkin Ismo Kajanderin teoksissa.lähde?
Muita suomalaisia pop-taidetta tehneitä tai sitä lähellä olleita taiteilijoita ovat muun muassa Markus Heikkerö, Simo Helenius, Erkki Kurenniemi, Harro Koskinen, Leo Lindsten, Rauni Liukko, Olli Lyytikäinen, Jarmo Mäkilä, Pekka Mäkinen, Pekka Nevalainen, Leo Niemi, Paul Osipow, Kalervo Palsa, Kimmo Pyykkö, Raimo Reinikainen, Eino Ruutsalo, Kaj Stenvall, Esko Tirronen ja Risto Vilhunen.lähde?
Pop-taiteen galleria
Andy Warhol vuonna 1977.
Tomaattikeittopurkkeja, joita Andy Warhol käytti teoksissaan.
Niki de Saint Phalle, The Fantastic Paradise, 1966 Tukholmassa, Ruotsissa.
Huomattavia pop-taiteilijoita
|
|
|
|
Katso myös
Lähteet
- Precisionism Encyclopaedia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 30.8.2014. (englanniksi)
- Valjakka, Timo: ”Tuhkasta timantteihin – pop-taide ennen ja nyt”, SuperPop, s. 11–14. Suomalaista ja kansainvälistä pop-taidetta ennen ja nyt näyttelykatalogi. Mänttä: Gösta Serlachiuksen taidesäätiö, 2014. ISBN 978-952-7017-03-6.
- Hillings, Valerie: The Post-Utopian Art of Vitaly Komar & Aleksandr Melamid (Sots Art: 1970s, '80s). Literature and Revolution. Viitattu 17.8.2021. (englanniksi)
Aiheesta muualla
- Popcornia ja politiikkaa – pop-taiteen aktivisteja esittelevät Kiasman sivut (Arkistoitu – Internet Archive).
- Sots-taidetta KomarMelamidin sivuilta. (englanniksi)
- Taide kohtaa populaarikulttuurin. (Arkistoitu – Internet Archive). Jyväskylän yliopisto.
- Art Lex pop-taiteesta. (englanniksi)
- Vallius, Antti: Poptaide. Jyväskylän yliopisto 9.9.2020.