Popmusiikki

Popmusiikki eli pop (toisinaan poppi) on populaarimusiikin tyylilaji, joka kehittyi 1950-luvun puolivälissä pehmeämpänä vaihtoehtona rock and rollille ja myöhemmin rock-musiikille. Pop on suunnattu erityisesti nuorisolle, yleensä lyhyehköjen, rakenteeltaan yksinkertaisten rakkauslaulujen muodossa. Kun nämä kyseiset elementit ovat pysyneet lähes samanlaisina, popmusiikki on omaksunut vaikutteita muiden populaarimusiikin tyylien, kuten rockin, kehityksestä ja ottanut käyttöön niiden tapaan myös uusimmat teknologiset innovaatiot ja soundit.

Pop
Alkuperä rock and roll, jazz, doo-wop, folk, dance
Alkuperämaa Yhdysvallat ja Iso-Britannia
Kehittymisen
ajankohta		 1950-luku
Tyypillisiä
soittimia		 laulu, kitara, sähköbasso, rummut, kosketinsoitin, syntetisaattori, rumpukone, sekvensseri, sampleri
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia		 country pop, disco, dream pop, poprock, house-pop, jangle pop, pop-punk, hip hop, poprock, psychedelic pop, technopop, urban pop

Termi

Termiä poplaulu on käytetty ensimmäisen kerran vuonna 1926 kuvaamaan musiikkikappaletta, joka on suosittua.[1] 1950-luvulta alkunsa saanutta termiä popmusiikki on usein kuvattu erilliseksi tyylilajiksi, joka on tähdätty nuorisomarkkinoille.[2][3] Vaikka popmusiikin nähdäänkin usein orientoituvan singlelistoille, tyylilajina se ei ole kaikkien listamusiikkien summa.[4]

Ominaisuudet

Musikologit tunnistavat usein seuraavat ominaisuudet tyypillisiksi popmusiikin tyylilajille: [2][3][5]

  • keskittyminen yksittäiseen kappaleeseen tai singleen mieluummin kuin pitempiin töihin tai albumeihin
  • tähtää miellyttämään yleisöä
  • korostaa levytystä, tuotantoa ja teknologiaa esityksiä enemmän
  • taipumus korostaa trendejä.

Popmusiikin pääväline on itse kappale, joka on usein kahdesta ja puolesta minuutista kolmen ja puolen minuutin mittainen[6] ja jossa on usein keskitytty melodiaan ja nappaaviin koukkuihin sekä kertosäkeeseen, joka toimii melodisena, rytmisenä ja harmonisena kontrastina säkeisiin.[7] Rytmi ja melodia tapaavat olla samankaltaisia, joissa on kuitenkin rajoitettuja harmonisia säestyksiä.[8] Modernien popkappaleiden sanat keskittyvät tyypillisesti yksinkertaisiin teemoihin – usein rakkauteen ja romanttiseen suhteeseen – vaikka onkin useita poikkeuksia.[2]

Simon Firthin mukaan popmusiikkia tuotetaan ”yritteliäisyyden eikä taiteen vuoksi.. se on suunniteltu tyydyttämään kaikkia” eikä se ”tule mistään tietystä paikasta eikä tyydytä vain tiettyä makua”. Se on ”suuresti tuettua (levy-yhtiöt, radioasemat ja live-esiintymiset)...Pop ei ole tee se itse -musiikkia, vaan se tuotetaan ammattitaitoisesti”.[9]

Vaikutteet ja kehitys
Michael Jackson nimettiin ”popin kuninkaaksi” 1980-luvulla. Kuva vuodelta 1984.

Pop liittyy ilmiönä 1950-luvun rock and rollin syntyyn, tarjoten sille kuitenkin pehmeämmän vaihtoehdon. Yksi poppiin liittyvistä ilmiöistä on varhaisten rock and roll -tähtien tapaan monien artistien nauttima hysteerinen suosio. The Beatlesin musiikki 1960-luvun alussa edustaa oman aikansa poppia (joskin he soittivat myös rock and rollia ja myöhemmin rockia). Rajanveto popin, kevyen rockin ja R&B:n välillä on usein häilyvää. Popissa on vaikutteita muun muassa etnomusiikista (esimerkiksi Shakira, The Corrs), taidemusiikista (suuri osa), jazzista (esimerkiksi Norah Jones), countrystä (esimerkiksi Shania Twain) ja R&B:stä (esimerkiksi Mariah Carey).

Tunnettuja popin edustajia ovat muun muassa Depeche Mode, Michael Jackson, Madonna, Britney Spears, Lady Gaga, Juanes, MIKA, Robbie Williams, Tom Jones, Justin Timberlake ja Justin Bieber.

Erikseen puhutaan poikabändeistä, jotka ovat popmusiikkia soittavia nuorten miesten muodostamia kokoonpanoja. Tunnettuja poikabändejä ovat muun muassa Take That, New Kids on the Block, East 17, Boyzone, Backstreet Boys, One Direction ja BTS.

Myös tyttöbändeistä puhutaan erikseen. Tunnettuja tyttöbändejä ovat muun muassa Girls Aloud, Spice Girls, All Saints, t.A.T.u. ja The Pussycat Dolls.

Toinen popin merkittävimmistä alalajeista on tanssipop, joka ottaa vaikutteita tanssittavasta konemusiikista.

Etenkin 1980-luvun popista on erikseen erotettu ”synapop” (synthpop), joka perustui voimakkaasti syntetisaattorien käyttöön.

Lähteet
  1. J. Simpson and E. Weiner, Oxford English Dictionary (Oxford: Oxford University Press, 1989), cf pop.
  2. S. Frith, "Pop Music" in S. Frith, W. Stray and J. Street, The Cambridge Companion to Pop and Rock (Cambridge University Press, 2001), pp. 93–108.
  3. Early Pop/Rock Allmusic. Viitattu 7.8.2009.
  4. R. Serge Denisoff, and William L. Schurk. Tarnished gold: the record industry revisited (Transaction Publishers, 3rd edn., 1986), pp. 2–3.
  5. R. Shuker, Understanding popular music (London: Routledge, 2nd edn., 2001), pp. 8–10.
  6. W. Everett, Expression in Pop-rock Music: A Collection of Critical and Analytical Essays (London: Taylor & Francis, 2000), p. 272.
  7. J. Shepherd, Continuum Encyclopedia of Popular Music of the World: Performance and production (Continuum, 2003), p. 508.
  8. V. Kramarz, The Pop Formulas: Hamonic Tools of the Hit Makers (Mel Bay Publications, 2007), p. 61.
  9. Frith (2001), pp. 95–6.

    Aiheesta muualla

     

    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.