Pommeri
Pommeri on historiallinen ja maantieteellinen alue Keski-Euroopassa. Se käsittää Saksan koillisen ja Puolan luoteisen osan, eli Oderjoen suistoa ympäröivän Itämeren etelärannikon. Pommeri sijaitsee Itämeren Pommerinlahden rannoilla ja Oderinhaffin (eli Stettininhaffin tai Szczecininhaffin) ympärillä.
Nimi ja tunnus
Pommerin nimi on saksaksi ja ruotsiksi Pommern, latinaksi Pomerania ja puolaksi Pomorze. Alueen väestöllinen koostumus on vaihdellut sen mukaan, minkä valtioiden alueisiin se on kuulunut. Nykyään pommerilaiset jakaantuvat saksalaisiin, puolalaisiin ja kašubeihin.
Pommerin nimi tulee siihen viitanneista latinankielisistä nimityksistä "longum mare" ("meren rannalla"), joka pommerin vanhalla kielellä on po more. Pommerin läheisillä slaavilaisilla sukukielillä, kuten puolaksi, nimi kuulostaa melko samanlaiselta.
Pommerin perinteinen tunnus on griippi eli aarnikotka, merkillinen mytologinen olento, jossa yhdistyvät kotkan ja leijonan piirteet. Se on Pommerin vaakunaeläin. Aarnikotka on seudulle edelleen tärkeä symboli. Sen mukaan nimettiin muinoin hallitsijasuku Greifen (Gryfici), samoin se esiintyy eräiden kaupunkien, kuten Greifswald, nimissä.
Maantiede
Läntinen, Saksan puoleinen Pommeri tunnetaan nimellä Etu-Pommeri (Vorpommern), kun taas Puolalle kuuluva itäpuoli tunnetaan nimellä Taka-Pommeri (Hinterpommern). Saksan osa Pommerista kuuluu nykyisin kokonaisuudessaan Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltioon, josta se muodostaa itäisen tai koillisen puoliskon. Puolan osa on sen sijaan jaettu eri tavalla, ja siellä nimellä Pommeri saatetaan kutsua myös historiallisen Pommerin itä- ja eteläpuolelle jääviä alueita kuten Veikseljoen suistoa. Puolalaista käytäntöä ei kuitenkaan tule sekoittaa nimen normaaliin merkitykseen. Joskus Pommeriksi sanotaan koko Itämeren etelärannikkoa.
Saksalaiseen Etu-Pommeriin kuuluu myös suuri saari Rügen, joka on tunnettu lomanviettopaikka. Itä-Saksassa Pommerin rannikot olivat hyvin tärkeitä lomakohteita ulkomaanmatkailun vähyyden vuoksi. Pommeri kokonaisuudessaan on keskisen Euroopan järvisimpiä alueita.
Puolan läntiset kolme maakuntaa yhdistettiin vuonna 1999 Pommerin voivodikunnaksi. Erillisinä ne olivat Gdańskin voivodikunta, Słupskin voivodikunta ja Elblągin voivodikunta.
Väestö ja kaupungit
Pommeri ei ole kovin tiheään asuttua aluetta muuhun Keski-Eurooppaan verrattuna, ja itse asiassa paitsi että Mecklenburg-Etu-Pommeri on Saksan harvimpaan asuttu osavaltio, on Etu-Pommeri vieläpä sen harvimpaan asuttu osa. Koko historiallisen Pommerin pinta-ala on runsaat 30 000 km² ja sen asukasluku noin 2,4 miljoonaa, josta kolme neljäsosaa Puolassa ja vain 600 000 Saksassa. Jo 1920-luvulla Pommerissa oli 1,9 miljoonaa asukasta, eli alueen väestönkasvu on ollut vaatimatonta.
Pommerin ylivoimaisesti suurin kaupunki on nykyään Puolalle kuuluva Szczecin eli entinen saksalainen Stettin, jossa on 420 000 asukasta. Sen suurkaupunkiasema on vanha; jo vuonna 1905 Stettinissä asui 225 000 ihmistä. Toinen, nykyään paljon pienempi, historiallinen keskus on Saksan Pommerin suurin kaupunki, vanha hansakaupunki Stralsund, jossa on 60 000 asukasta. Vähemmän tunnettu, mutta yhtä lailla vanha hansa- ja yliopistokaupunki on Saksan Greifswald, joka on vajaan 53 000 asukkaan paikkakunta. Puolan alueen toinen merkittävä kaupunki on vuoden 1960 jälkeen kasvanut Koszalin 110 000 asukkaallaan.
Pommerin väestö 1800-luvulta aina vuoteen 1945 oli pääasiassa saksalaista, ja alue kuului kokonaisuudessaan saksalaiseen Preussiin. Vuoden 1945 jälkeen Etu-Pommeri säilyi saksalaisena, mutta Taka-Pommerista he hävisivät lähes tyystin ja tilalle tuli puolalaisia. Sekä saksalaiset että puolalaiset pyrkivät pitkään vähättelemään alueella asuvien pienten slaavilaisten kansojen olemassaoloa. Näistä kansoista tunnetuimmat ovat kašubin kieltä puhuvat kašubit. Tätä slaavilaiskielten ryhmää kutsutaan pommerilaisiksi kieliksi. Erityisesti Etu-Pommerissa on Ruotsin suurvaltakauden jäljiltä myös ruotsalaisia vaikutteita.
Historia
Keski-Euroopan pohjoisimpana alueena Pommeri oli jääkaudella kokonaisuudessaan jäätikön peittämä. Jääkausi aiheutti alueelle tyypillisen rikkonaisen, järvisen ja hiekkaisen maastonmuodon. Jään sulamista seuranneina esihistoriallisina vuosituhansina siellä on ollut lukuisia pyynti- ja kalastuskulttuureita. Joskus ennen roomalaisaikaa Pommeriin saapuivat germaanit, joiden asutuksesta siellä on historiallista tietoa monien vuosisatojen ajalta.
500-luvulla germaanit siirtyivät etelään, ja Pommeriin saapui idästä slaaveja. Viikinkiaikana siellä vaikuttivat erityisesti tanskalaiset mutta myös ruotsalaiset. Kristinuskon levitessä Saksaan ja koko Keski-Eurooppaan pysyi Itämeren eteläranta pitkään pakanallisena. Vuoden 1000 paikkeilla Puolan valtakunta otti Pommerin haltuunsa, mutta sen käännyttäminen kristinuskoon vei kauan.
Pommeri saksalaistui 1100-luvulla, kun Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta vahvistui ja levittäytyi Elben itäpuolelle aina pitkälle Oderin yli. Keisari Fredrik I Barbarossa vahvisti Pommerin aseman valtakuntaan kuuluvana perinnöllisenä herttuakuntana, jollaisena se pysyi vuoteen 1637, jona vuonna Pommerin herttuoiden suku sammui. Koko tänä aikana Pommeri ei juurikaan saanut olla rauhassa, vaan sen naapurit, erityisesti Brandenburg, pyrkivät yhtenään valtaamaan itselleen maapalasia.
Kolmikymmenvuotisen sodan melskeissä päättyi itsenäisen Pommerin aika. Jo ennen herttuasuvun sammumista oli Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf miehittänyt koko alueen vuonna 1630. Valta siirtyi lopulta Ruotsille vuonna 1637 Pommerin herttua Bogislaw XIV:n kuoltua. Sodan loppuvaiheen neuvotteluissa Ranskan, Brandenburgin ja Ruotsin välillä sovittiin Pommerin hallintojärjestelyistä. Westfalenin rauhassa 1648 sai Ruotsi koko Etu-Pommerin ja osan läntistä Taka-Pommeria, kun taas Brandenburg sai lopun Taka-Pommerin. Ruotsin hallintaan siirtyneistä alueista muodostettiin ns. Ruotsin Pommeri.
Alueesta kiisteltiin edelleen ja Pommerista muodostui Ruotsille eurooppalaisen valtapolitiikan sillanpääasema. Puolan sotaa (1655–1657) varten Pommeriin tuotiin muonitettavaksi 26 000 sotilasta. Pommeriin varustetut joukot osallistuivat myös 1666 Bremenin sotaan. Jatkuvasti sotaan valmistautunut Pommerin sotajoukko koki tappion lopulta Skoonen sodassa vuonna 1678. Huolimatta Ruotsin tappiosta, onnistui sen liitolainen Ranska neuvottelemaan alueet takaisin ruotsalaishallintaan Lundin rauhassa 1679. Suuren Pohjan sodan loppuvaiheissa 1720 Ruotsi menetti suuren osan Pommerin eteläisistä alueistaan Brandenburgille eli Preussille. Ruotsille jäi vain Etu-Pommerin pohjoisosa ja se yrittikin menestyksettä saada alueitaan takaisin Pommerin sodassa 1757–1762, joka oli Ruotsin osanotto seitsenvuotiseen sotaan. Suurin osa Pommeria pysyi tiukasti Preussin hallinnassa.
Ranskan vallankumouksen jälkeen käydyissä liittokuntien sodissa Ranskan joukot valloittivat Pommerin 1807 ja miehittivät sitä useita vuosia. Liittolaisuussuhteen katkeaminen katkaisi lopulta myös Ruotsin valtakauden Pommerissa. Wienin kongressin ja Ruotsin, Tanskan ja Preussin välisten sopimusten jälkeen myös loppukin osa ruotsalaista Pommeria siirtyi Preussin alle 1815. Tästä aina vuoteen 1945 Pommeri oli Preussin maakunta, vuoden 1870 jälkeen myös osa Saksan valtakuntaa.
Natsi-Saksan hävittyä toisen maailmansodan Neuvostoliitto miehitti Pommeria. 1945 sopimuksissa Saksan ja Puolan uudeksi rajaksi sovittiin Oder-Neisse -linja, ja näin historiallinen alue jaettiin kahtia. Itäpuoli Pommerista on siitä lähtien ollut Puolaa, länsipuoli ensin Itä-Saksaa ja vuoden 1990 jälkeen jälleenyhdistynyttä Saksaa.