Pomeranian

Pomeranianin pentuja.

Pomeranianin säkäkorkeuden tulisi olla sama kuin sen rungon pituus. Säkäkorkeus on 18–24 cm.[3] Rodun erikoisuus on pallomaisen vaikutelman muodostava pitkä karvapeite, joka pysyy pörheänä tiheän ja runsaan pohjavillan ansiosta. Kallo on leveä ja kuono hyvin kiilamainen, joskaan kuonon sivuprofiili ei koskaan saa olla laskeva. Silmät ovat hieman vinot, soikeat ja keskikokoiset. Korvat ovat pienet, pystyt ja pyöreämuotoiset. Tuuheakarvainen häntä kaartuu selän päälle. Turkki on säänkestävä ja vaatii säännöllistä, joskin helppoa hoitoa.

Pomeranianilla sallitaan värityksistä musta, ruskea, valkoinen, oranssi, hopeanharmaa (riistanvärinen) ja "muunvärinen". "Muita" rodussa esiintyviä värejä ovat kermanvärinen, kerma- ja oranssisoopeli, musta merkein ja valkokirjava (mustin, ruskein, harmain, oranssein, oranssi-soopelein, kermanvärisin tai kerma-soopelein merkein). Vakaviksi virheiksi näyttelykoirilla luetaan lihanvärinen kirsu tai iho kasvoissa, liian vaaleat tai vedenväriset silmät sekä harmailla yksilöillä puutteelliset pään värimerkit. Hylkääviä virheitä ovat selkeät valkoiset laikut muilla kuin valkoisilla/kirjavilla koirilla sekä kaikki merleväritykset.

• 
  Oranssi
• 
  Oranssi-soopeli, vaaleampi
• 
  Oranssi-soopeli, tummempi
• 
  Valkoinen
• 
  Musta
• 
  Harmaa
• 
  Kerma
• 
  Black & tan
• 
  Kirjava (valko-oranssi)
• 
  Kirjava (valko-oranssi-soopeli)
• 
  Kirjava (valko-kerma)
• 
  Blue merle (värivirhe)

Rotumääritelmän mukaan pomeranian on aina valpas, leikkisä, eloisa ja poikkeuksellisen uskollinen omistajaansa kohtaan. Pomeranian on hyvin oppivainen, sinnikäs ja pitkäikäinen sekä tyypillisesti epäluuloinen vierasta kohtaan, joskus haukkuherkkä. Puutteellisesti koulutettuna se on taipuvainen aggressiivisuuteen ja dominoivuuteen. Rotu on säänkestävä mutta ei kestä pakkasta.

Cruftsin vuosien 1905 ja 1907 BIS-voittaja The Sable Mite.

Keski-Eurooppalaisista ikivanhoista pystykorvatyypeistä polveutuvia pieniä pystykorvia vietiin 800-luvulla Englantiin, missä näistä jalostettiin kääpiömuoto pomeranian. Alun perin rotu on saksalainen, mutta englantilaiset ovat jalostaneet sitä, minkä vuoksi Englantia on sittemmin pidetty rodun kotimaana. Saksassa rotua käytettiin vahtikoirina, jotka ilmoittivat vieraista kulkijoista kipakalla haukkumisella. 1800-luvulla pomeranianit olivat myös suosittuja Euroopan hoveissa.

Kuningatar Victoria kasvatti pomeranianeja ja perusti vuonna 1891 kennelin nimellä Windsor. Tämä kasvatti rodun suosiota. Samana vuonna perustettiin myös pomeranianin rotuyhdistys ja laadittiin edelleen voimassa oleva rotumääritelmä.

Suomeen ensimmäiset pomeranianit tulivat vuonna 1920. Pomeranian on Suomessa kaikista saksanpystykorvamuunnoksista suosituin. Kasvatus Suomessa alkoi Englannista, Venäjältä ja Ruotsista tuoduilla koirilla. Nykyisin^milloin? Suomessa syntyy noin 150 pomeranianin pentua vuodessa.

Pomeranian on rotuna suhteellisen terve. Maailmalla rodulla esiintyy jonkin verran hormonaalisia iho-ongelmia. Suomen kannassa ei kuitenkaan ole raportoitu kuin muutama tapaus. Yhdistyksen jalostusohjesännön mukaan pomeranianeilta tulee tutkituttaa polvet ja silmät ainakin jalostukseen käytettäviltä yksilöiltä. Pomeranianeilla esiintyy jonkin verran myös polvivikoja ja hammaspuutoksia ja lisäksi pomeranialla esiintyy myös usein hammaskiveä.

• Pienpystykorvat ry
• Pomeranian ja kleinspitz – Suomen Kääpiökoirayhdistys
• Tapio Eerola: Suomen koirarodut. Tammi, 2010.

• Kennelliiton rotumääritelmä (pdf)