Henkilömiina

Henkilömiina eli jalkaväkimiina on miina, joka on tarkoitettu pääasiassa vihollisen sotilaita vastaan,[1] mutta ne eivät erottele, vaan saattavat vahingoittaa tai tappaa kenet tahansa, joka laukaisee henkilömiinan.[2][3] Henkilömiinalle on tyypillistä ettei se ole tappava, vaan haavoittaa kohteen tehden sen taistelukyvyttömäksi,[2] samalla sitoen sotilaita haavoittuneen evakuointia varten, joka suoraan heikentää vihollisen toimintakykyä. Henkilömiinalla on myös suuri vaikutus sotilaiden moraaliin sen tuottaessa pysyviä vakavia vammoja, eikä se tuota välitöntä kuolemaa. Henkilömiina voi luoda suurta paniikkia joukoissa sen haavoittaessa ryhmän jäsenen.[4]

Henkilömiinoja, Valmara 69 (kesk.), VS-50 (oik.).

Polkumiinaksi ja latumiinaksi on kutsuttu pienikokoista jalkaväkimiinaa, joita talvi- ja jatkosodassa käytettiin polkujen ja latujen ansoittamiseen esimerkiksi kaukopartioissa. 1940-luvun polku- tai latumiina voitiin rakentaa pitkulaisen puurasian sisään.

Ottawan miinakieltosopimus kieltää henkilömiinojen käytön siksi, että ne voivat jäädä raivaamattomina maastoon ja aiheuttaa konfliktin jälkeen vahinkoja ennen kaikkea siviiliväestölle. Sopimus astui Suomessa voimaan heinäkuussa 2012, ja se velvoitti Suomea luopumaan henkilömiinoista ja ne tuhottiin vuoteen 2016 mennessä, mutta niitä voidaan säilyttää tarvittava määrä miinanetsintä-, miinanraivaus- tai miinantuhoamistekniikan kehittämistä tai niihin liittyvää koulutusta varten. Suomen käyttämiä henkilömiinoja olivat sakaramiina ja putkimiina.[4]

Ottawan sopimuksen mukaista henkilömiina-käsitettä on aikaisemmin suomen kielessä vastannut käsite jalkaväkimiina. Maamiinoista edelleen sallittuja ovat ajoneuvo- eli panssarimiinat,[5] joilla on kyky läpäistä jopa yli sadan millimetrin paksuista homogenoitua valssattua panssariterästä.