Polis

Polis (m.kreik. πόλις, monikossa poleis, πόλεις) tarkoitti antiikin Kreikassa kaupunkia. Erityisesti sillä viitataan kreikkalaisiin kaupunkivaltioihin. Polis oli tyypillinen tapa, jolla kreikkalaiset yhteisöt olivat antiikin aikana järjestäytyneet. Kukin polis oli oma poliittinen kokonaisuutensa, jolla oli omat poliittiset instituutionsa, lakinsa ja oikeudenkäyttönsä sekä omat uskonnolliset ja yhteisölliset käytäntönsä, ja näin niitä voidaan pitää itsenäisinä valtioina.[1][2][3]

Ateenan Akropolis. Ateena oli klassisen kauden merkittävimpiä kaupunkivaltioita.

Polisten huippukautta Kreikassa olivat myöhäinen geometrinen kausi sekä arkaainen ja klassinen kausi eli noin aika 750–323 eaa. Merkittävimpiin poliksiin kuuluvat muun muassa Ateena, Sparta ja Theba. Koska antiikin ajan Kreikka ei muodostanut yhtä tiettyä valtiota, aikakauden historia esitetään usein yksittäisten polisten historiana ja toimintana sekä niiden välisten suhteiden kautta. Hellenistisellä ja roomalaisella kaudella polikset menettivät itsenäisyytensä ja poliittisen merkityksensä, vaikkakin kaupungit säilyttivät monia polisten ulkoisia muotoja.[2][3]

Poliksia on tunnistettu 1 035 kappaletta, mutta niitä on arvioitu voineen olla yhteensä jopa 1 500, sillä kaikista ei ole säilynyt tietoja antiikin lähteissä. Poliksia sijaitsi paitsi varsinaisen Kreikan alueella myös siirtokuntina eri puolilla Välimeren ja Mustanmeren rannikoita.[4]

Määritelmä

Termiä polis käytettiin antiikin Kreikassa kahdessa päämerkityksessä, sekä merkitsemään kaupunkia (kaupunkikeskusta) että valtiota (kaupunkivaltiota). Mogens Herman Hansenin mukaan termiä käytetään kuitenkin antiikin lähteissä maantieteellisessä merkityksessä kaupungeista pääasiassa vain silloin, kun kyseinen kaupunki oli samalla poliksen keskus poliittisessa merkityksessä eli kaupunkivaltiona. Toisin sanoen, nämä kaksi merkitystä vaikuttavat lähes aina kulkevan yhdessä silloinkin, kun sanaa käytetään tekstissä ensisijaisesti toisessa sen merkityksistä: lähes kaikki polis-kaupungit olivat polis-valtioiden keskuksia, ja lähes kaikilla polis-valtioilla oli polis-kaupunkikeskus. Kolmannessa mutta harvinaisemmassa päämerkityksessä termiä polis käytetään antiikin lähteissä maa-alueesta, joka käsitti sekä kaupunkikeskuksen että muun sen vallassa olleen alueen.[5][6]

Efesoksen agora on esimerkki kreikkalaisen kaupunkivaltion torista ja kokoontumispaikasta.
Gortynin lait eli Gortynin kaupunkivaltion lait ovat varhaisimpia tunnettuja esimerkkejä kirjoitetuista kreikkalaisen poliksen laeista.

Polikset nähdään usein ennen kaikkea valtioina ja määritellään niiden valtiomuodon, instituutioiden ja lakien kautta, tai vaihtoehtoisesti tiettynä paikkana ja alueena. Toisaalta polis voidaan käsittää päinvastoin ennen kaikkea tiettynä kansalaisten joukkona, joka muodosti poliksen poliittisen, sotilaallisen, taloudellisen, uskonnollisen ja muun yhteisöllisen toimintansa kautta.[3][7] Tällöin polis olisi voinut ainakin periaatteessa vaihtaa sekä valtiomuotoa että paikkaa, ja pysyä silti samana. Ajan kuluessa termi polis sai sellaisia sivumerkityksiä kuin ”kansalaiset”, ”kansankokous”, ”poliittiset oikeudet”, ”poliittinen elämä” ja ”valtion alue”, mitkä kuvaavat osaltaan niitä ajatuksia, joita kreikkalaiset käsitteeseen liittivät.[7]

Vaikka poliksille ei ole olemassa yhtä täsmällistä määritelmää, eri poliksia yhdistävät kuitenkin kaikki tai useimmat seuraavista piirteistä:[1][2][7]

  • Itsenäisyys ja riippumattomuus, toisaalta liittolaissuhteet (symmakhia, sympoliteia, koinon) muiden polisten kanssa.
  • Valtiomuoto (politeia): demokratia, oligarkia/aristokratia tai tyrannia.
  • Tietty täysivaltaisten kansalaisten joukko (politai), joka erottautui muiden polisten asukkaista sekä poliksen kansalaisoikeuksia vailla olevista asukkaista. Yleensä jokaisella vapaalla miehellä oli ainakin periaatteessa yhtäläiset kansalaisoikeudet ja/tai tasa-arvo lain edessä.[8]
  • Päätösten tekeminen yhdessä kokoontuen,[9] sekä tästä seuraavat poliittiset instituutiot, kuten neuvosto (bule) ja/tai kansankokous (ekklesia), ja niiden määritellyt kokoontumispaikat.
  • Kirjoitetut lait (nomos) sekä poliksen nimissä tehdyt ja ylös kirjoitetut päätökset.
  • Tietty paikka tai maa-alue, rajojen merkitseminen, maanomistus vain kansalaisilla.
  • Akropolis ja kaupunginmuurit.
  • Kaupunkisuunnittelu, eri alueiden määrittely kaupallisille (agora), poliittisille, uskonnollisille yms. toiminnoille; suuremmissa kaupungeissa myöhemmin usein Hippodamoksen asemakaava.
  • Joukko tiettyjä julkisia rakennuksia, kuten buleuterion, teatteri ja gymnasion.
  • Yhteinen kultti, kuten perustajan (oikistēs) heeroskultti sekä akropoliilla tai muulla keskeisellä paikalla sijainnut kaupungin suojelijajumalan tai -jumalattaren temppeli, sekä uskonnolliset juhlat ja kalenteri. (Lisäksi poliksilla oli useamman poliksen jakamia sekä kaikille kreikkalaisille yhteisiä eli panhelleenisiä kulttipaikkoja.)[10]
  • Sotilasjärjestelmä, hopliittiarmeijan ja rannikkopoliksilla myös laivaston ylläpito.
  • Oman rahan lyöminen.
  • Siirtokuntien perustaminen, jolloin alkuperäinen polis toimi äitikaupunkina (metropolis) uusille poliksille.

Historia

Polisten synty

Polisten syntyä edesauttoi se, että Kreikka on vuoristoista ja muutoinkin maantieteellisesti rikkonaista aluetta. Kansa oli aina hajaantunut pieniin yksiköihin, joilla oli oma identiteettinsä, murteensa ja tapansa. Kukin kaupunki hallitsi luontaisesti lähinnä ympärillään olevaa tasankoaluetta tai rannikkokaistaletta, kun taas vuoret ja meri erottivat sen muista alueista.[11][12]

Sana polis (tai ptolis) on vanhaa indoeurooppalaista juurta ja tarkoitti alun perin ”linnaketta”.[13] Polisten varhaishistoria voidaan juontaa mykeneläiselle kaudelle 1000-luvulle eaa., jolloin valtakunnat olivat kuninkaiden (anaks) hallitsemia suhteellisen pieniä, kaupunkivaltioiden tapaisia valtakuntia tai ”kaupunkikuningaskuntia”. Niiden keskuksena oli linnavuori, jolla sijaitsi kuninkaan palatsi (anaktorion) megaroneineen.[1] Mykeneläisen esikuvan lisäksi kreikkalaisten polisten syntyyn ovat voineet vaikuttaa muun muassa Foinikian kaupunkivaltioiden ja Kyproksen kaupunkikuningaskuntien esimerkki.[8]

Mykeneläisen kulttuurin romahdettua hallintorakenne romahti, ja väestö hajautui pieniin yksiköihin.[1] Varsinaiset polikset alkoivat kehittyä tätä seuranneina niin kutsuttuina Kreikan pimeinä vuosisatoina. Poliksella tarkoitettiin alun perin sen etymologian mukaisesti kukkulalla ollutta linnoitusta ja turvapaikkaa, johon maaseudun kylien väestö saattoi vaaran uhatessa vetäytyä. Näin se tarkoitti samaa kuin myöhempi termi akropolis. Osa poliksista, kuten Ateena, sai alkunsa pienempien kaupunkien tai kylien yhteenliittymänä (synoikismos) keskuksen ympärille. Kaikissa poliksissa tällaista keskusta ei kuitenkaan ollut.[1][13]

Dreroksen akropolis Kreetalla.
Ennallistus Miletoksesta. Pienoismalli Berliinin Pergamon-museossa.

Ensimmäisten polisten katsotaan syntyneen Attikassa ja Euboialla jo noin 1000 eaa. alkaen.[7] Laajempaa polisten syntyaikaa oli geometrisen ja arkaaisen kauden taite 800–700-luvuilla eaa.,[1] jolloin poliksia alkoi syntyä eri puolille Manner-Kreikkaa ja saaristoa sekä siirtokuntina Sisiliaan, Etelä-Italian Suur-Kreikkaan ja Vähän-Aasian rannikolle. Viimeistään vuoden 750 eaa. jälkeen kaikki perustetut kreikkalaiset siirtokunnat olivat poliksia.[7] Kreikkalaiset polikset levittäytyivät eri puolille itäisen Välimeren aluetta erityisesti noin 750–550 eaa.[14]

Polisten synty ja kehitys oli seurausta muun muassa väkiluvun kasvusta ja alempien yhteiskuntaluokkien vaurastumisesta, joka seurasi olojen vakiintumisesta ja kaupan kasvusta pimeiltä vuosisadoilta arkaaiselle kaudelle siirryttäessä. Tämä johti väistämättä yhteiskunnallisiin muutoksiin, jossa aiemmin valtaa pitäneiden aristokraattisten sukujen merkitys väheni, ja alemmat luokat alkoivat vaatia yhtäläisiä oikeuksia ja osuutta vallasta.[15] Tämä on usein kytketty hopliittitaktiikan nousuun sodankäynnissä, sillä se vähensi aristokraattisen ratsuväen merkitystä.[16] Seurauksena poliittisten oikeuksien lähtökohdaksi tuli sukutaustan, omaisuuden tai muiden tekijöiden sijaan kansalaisuus; tämän käsitteen synty on keskeisenä polisten synnyssä.[17]

Polisten kehitys

Poliittiset oikeudet laajenivat vähitellen ja eri määrissä eri kaupungeissa.[9] Vielä geometrisella kaudella polikset olivat yleensä kuninkaiden hallitsemia monarkioita. Tämän jälkeen käytännössä kaikki polikset kehittyivät aristokratioiksi. Myöhemmin osa poliksista kehittyi oligarkioiksi tai tyrannioiksi, osa demokratioiksi (mahdollisesti oltuaan ensin oligarkioita tai tyrannioita).[1] Esimerkiksi Ateena kehittyi monarkiasta aristokratian kautta oligarkiaksi, oli tämän jälkeen jonkin aikaa tyrannia, ja kehittyi sitten demokratiaksi. Demokratian aikanakin kansanvaltaisuus laajeni asteittain.[18]

Väkiluvun kasvaessa kaupungit laajenivat kaupunkikukkuloilta ympäröivälle alueelle. Seurauksena käsite polis alkoi pitää sisällään linnavuoren lisäksi myös ympäröineen alakaupungin (asty), joka sekin suljettiin usein muurien piiriin. Tällöin syntyi erillinen käsite akropolis, ”yläkaupunki”, joka alkoi viitata pelkästään linnavuoreen. Nyt polis alkoi tarkoittaa samaa kuin kaupunki, vastakohtanaan ympärillä ollut maaseutu (khora). Ajan kuluessa käsitteen polis alle alettiin lukea myös kaupungin vallassa olleet maaseutualueet, jolloin käsite alkoi maantieteellisessä merkityksessä vastata varsinaisen kaupunkikeskuksen lisäksi myös laajempaa kaupunkivaltiota.[13]

Suurin osa kaupunkivaltioista pysyi maanviljelysmaan rajallisuuden vuoksi suhteellisen pieninä suuren osan historiaansa. Jotkut kaupungit, kuten Ateena, alkoivat kuitenkin kasvaa varsin suuriksi. Tämä vaati elintarvikkeiden tuontia muualta, mikä vaati puolestaan laajaa kaupankäyntiä tämän rahoittamiseksi.[11] Myös siirtokuntien perustaminen oli seurausta kaupunkien väkiluvun kasvusta Kreikassa, sillä osan väestöstä täytyi muuttaa pois viljelysmaan vähyyden vuoksi. Tämä vaikutti samalla polis-mallin leviämiseen laajalle alueelle. Useista siirtokunnista kehittyi emäkaupunkejaan kukoistavampia, koska maanviljelysolosuhteet olivat Kreikkaa paremmat.

Polikset olivat usein sodassa keskenään ja myös muodostivat liittolaissuhteita (symmakhia, sympoliteia, koinon) keskenään. Joskus polikset liittoutuivat yhteen lähimpien polisten kanssa, ja muodostivat kahden (dipolis), kolmen (tripolis), neljän (tetrapolis), viiden (pentapolis), kuuden (heksapolis) tai esimerkiksi kahdentoista (dodekapolis) poliksen liittoja. Usein polikset olivat kuitenkin vihollisuuksissa juuri naapuriensa kanssa, ja liittoutuivat näitä vastaan yhdessä kauempana sijaitsevien polisten kanssa. Monet liittosuhteet perustuivat siihen, että polisten asukkaat kuuluivat samaan heimoon, ollen esimerkiksi doorilaisia tai joonialaisia. Monet liittosuhteet perustuivat puolestaan samanmielisten, kuten demokraattisesti tai oligarkisesti hallittujen, polisten yhteyksiin. Liittosuhteet johtivat pahimmillaan suuriin ja pitkiin sotiin, kuten peloponnesolaissota, jossa lähes jokainen polis oli joko Ateenan johtaman liittouman eli Deloksen meriliiton tai Spartan johtaman peloponnesolaisliiton puolella. Joillakin poliksilla, kuten Ateenalla, oli voimakas laivasto, jonka avulla ne pystyivät hallitsemaan parhaimmillaan suuria alueita.[2]

Hajanaiset polikset olivat liian heikkoja vastustamaan nousevia suuria valtakuntia, kuten Makedoniaa ja Roomaa.[7] 300-luvun eaa. jälkimmäiseltä puoliskolta lähtien polikset menettivät vähitellen merkityksensä Makedonian vallattua koko Kreikan. Vanhat polikset, samoin kuin hellenistisellä ajalla perustetut uudet kaupungit, noudattivat kuitenkin edelleen polisten ulkoisia muotoja, vaikkakaan eivät enää olleet itsenäisiä. Toisaalta Aleksanteri Suuren valloitukset levittivät polis-ajatuksen laajoille alueille, joihin perustettiin polisten kaltaisia kreikkalaisia siirtokuntia. Vielä roomalaisella kaudella osa poliksista oli olemassa muodollisesti itsenäisinä vaikkakin roomalaisten provinssien osina. Tällöin niiden merkitys oli enemmänkin yhteiskunnallinen ja kulttuurinen kuin poliittinen. Poliksilla säilyi kuitenkin jonkinasteista valtaa paikallisiin asioihin.[1][2]

Maantiede ja väestö
Polisten alueen koko[19]
Pinta-ala (km²)Polisten lukumäärä
< 2595–204
25–100177–324
100–20071–120
200–50066–84
> 50061–68
Pinta-alaltaan suurimmat polis-kaupunkivaltiot[20]
KaupunkivaltioPinta-ala (km²)
Syrakusa 12 000
Sparta 8 400
Pantikapaion 3 000
Ateena 2 550
Miletos 2 000
Kyrene 1 750
Byzantion 1 500
Eretria 1 500
Argos 1 400
Rhodos 1 400
Rhegion 1 000–1 300
Elis > 1 000
Megalopolis > 1 000
Polis-kaupunkikeskusten koko[21]
Pinta-ala (ha)Polisten lukumäärä
0–410
5–934
10–1938
20–4968
50–9944
100–14916
150–23
Pinta-alaltaan suurimmat polis-kaupunkikeskukset[21]
KaupunkikeskusPinta-ala (ha)[sel 1]
Kyrene750
Korintti600–700
Akragas625
Kroton620
Taras530
Sybaris500
Maroneia425
Theba350
Megalopolis350
Rhodos300
Messene290
Lokroi Epizefyrioi240
Amfipolis250
Ateena211[sel 2]
Argos200
Gela200
Selitykset:
  1. Poliksen kaupunkikeskuksen muurein ympäröidyn alueen pinta-ala suurimmillaan arkaaisella ja/tai klassisella kaudella.
  2. Pireus mukaan lukien 511 ha.

    Poliksiin kuului yleensä kaupunkikeskus (asty) sekä ympäröivää maaseutua (khora), sekä joukko kansalaisia (politai). Kullakin poliksella oli yleensä helposti puolustettava keskuspaikka, akropolis, sen ympärillä viljavaa maatalousmaaksi sopivaa tasankoa, ja sen ympärillä vuoria tai meri, jotka toimivat luonnollisina rajoina.[1]

    Poliksen täysivaltaisia kansalaisia olivat yleensä vapaat miehet, joita saattoi olla väestöstä vain noin 10 %. Lisäksi kansalaisiin luettiin vapaat naiset ja lapset, joilla ei kuitenkaan ollut täysiä kansalaisoikeuksia. Näiden lisäksi väestöön kuului esimerkiksi orjia, vapautettuja orjia, kansalaisuutta vailla olevaa alemman luokan työväkeä sekä metoikkeja eli ulkomaalaisia.[2] Väkiluku on suurimmassa osassa poliksia ollut vähemmän kuin 1 000 aikuista miestä, sekä päälle muu väestö. Ateena oli ainakin varsinaisen Kreikan poliksista väkiluvultaan suurin, ja sen miespuolisten kansalaisten lukumäärä oli 400-luvulla eaa. noin 60 000 ja 300-luvulla eaa. noin 30 000, mitä pidettiin polikselle jo hyvin suurena ja jopa epäihanteellisena. Esimerkiksi Korintin väkiluku oli noin 10 000–15 000 miespuolista kansalaista, mikä teki siitä jo suuren ja voimakkaan poliksen.[13]

    Suurin osa poliksista oli pinta-alaltaan suhteellisen pienikokoisia, ja niiden alue on ollut alle 100 neliökilometriä. Pinta-alaltaan suurin polis oli yleensä Sparta, jonka valtaan kuului suurimmillaan paitsi Lakonia myös muun muassa Messenia mukaan lukien yhteensä 8 400 neliökilometrin kokoinen alue Peloponnesoksen niemimaasta. Kaikista suurin alue oli kuitenkin Syrakusalla 300-luvulla eaa., jolloin sen valtaan kuului lähes puolet Sisiliasta, noin 12 000 neliökilometriä. Suurimpiin kuului myös Ateenan kaupunkivaltio, johon kuului koko Attikan alue eli noin 2 500 neliökilometriä. Esimerkiksi Korintin alueen koko oli noin 900 neliökilometriä.[13][20] Pienemmät saaret muodostivat usein oman poliksensa, mutta suuremmilla saarilla, kuten Euboia, Kreeta, Kypros, Lesbos, Rhodos ja Sisilia, poliksia oli useampia. Toisaalta esimerkiksi suhteellisen suurilla Khioksella ja Samoksella oli vain yksi polis kummallakin, kun taas suhteellisen pienellä Keoksella oli neljä polista.[22]

    Polisten kaupunkikeskusten yleensä muurien ympäröimän alueen koko on ollut useimmiten vähintään 5 hehtaaria. Yli 150 hehtaarin kokoisia kaupunkikeskuksia tunnetaan ainakin 23. Suurimmat tunnetut muurien ympäröimät kaupunkikeskukset olivat Kyrenellä (750 ha), Korintilla (600–700 ha) ja Akragaalla (625 ha).[21] Poliksen vallassa olleella alueella saattoi olla kaupunkikeskuksen lisäksi muita kaupunkeja ja jopa toisia sen alaisuudessa olleita ei-itsenäisiä poliksia, sekä maaseudun kyliä (komē) ja haja-asutusta. Alueen muita asutuksia kutsuttiin joskus nimellä dēmos. Ympäröivä maaseutu ja muu kaupunkivaltion hallussa ollut alue tarjosivat kaupunkikeskuksen käyttöön resursseja, kuten elintarvikkeita, ja maksoivat veroja.[12]

    Kreikkalainen maailma on ollut hyvin kaupungistunutta, sillä useimmissa poliksissa suurin osa väestöstä asui kaupunkikeskuksissa sen sijaan, että olisi ollut hajautuneena pitkin maaseutua. Poikkeuksen muodostaa esimerkiksi Sparta, joka oli ennemmin maaseutumainen kylien yhteenliittymä, ja jolla ei ollut klassisella kaudella edes kaupunginmuureja.[2] Varsinkin pienemmissä poliksissa lähes koko väestö on asunut kaupunkikeskuksessa, josta maanviljelyllä elantonsa saanut väestö on siirtynyt päiväksi maatöihin muurien ulkopuolelle. Väestöltään ja pinta-alaltaan suuremmissa poliksissa, kuten Ateenassa, maaseudun väestön osuus on ollut suhteellisesti suurempi.[21]

    Keskeisiä piirteitä

    Kansalaisuus

    Kansalaisuus oli keskeinen käsite kreikkalaisissa poliksissa. Polis koostui ennen kaikkea sen kansalaisista. Kansalaisuus määrittyi yleensä syntyperän perusteella, mutta se voitiin joissakin tapauksissa myös myöntää. Kuka tahansa poliksen alueella asunut tai syntynyt ei ollut automaattisesti kansalainen. Tässä polikset eroavat myöhemmistä kaupunkivaltioista ja muista valtioista useimmat nykyvaltiot mukaan lukien.[13][8][17]

    Täysivaltaisia kansalaisia olivat miespuoliset kansalaiset, sillä heillä oli oikeus poliittiseen toimintaan. He olivat myös ainakin periaatteessa tasa-arvoisia lain edessä ja saattoivat vedota oikeuteen. Siinä missä poliittisten oikeuksien määrä riippui poliksen valtiomuodosta ja joskus esimerkiksi varallisuudesta tai muulla perusteella määräytyvästä yhteiskuntaluokasta, ainakin lain suoja oli sama kaikille. Kansalaisuuden omaavat naiset eivät voineet osallistua politiikkaan, mutta olivat muutoin osa kansalaisten yhteisöä, ja saattoivat osallistua siihen muun muassa uskonnon tai muun yhteisöllisen toiminnan kautta, ja myös heillä oli lain suojaa. Kansalaisuus erotti niin rikkaat kuin köyhätkin kansalaiset asemaltaan ja oikeuksiltaan orjista sekä metoikeista eli kaupungissa asuneista muiden polisten kansalaisista.[8][17]

    Kaupungin kultti

    Jokaisella kaupunkivaltiolla oli omat uskonnolliset kulttinsa, joista keskeisin oli kaupungin suojelijajumalan tai -jumalattaren kultti. Sama jumaluus saattoi toimia usean kaupungin suojelijana. Yleisin kaupungin suojelija oli Athene epiteetillä Athene Polias; se oli muun muassa Ateenan ja Spartan suojelija. Suojelijajumaluuden kultin sekä muiden kaupungin kunnioittamien jumalten kulttien hoitaminen oli poliksen eli kaikkien sen kansalaisten vastuulla. Näin kaupungin asukkaat muodostivat samalla uskonnollisen yhteisön. Ammattipapistoa ei juurikaan ollut, vaan pappeudet periytyivät tietyissä suvuissa tai myönnettiin valituille kansalaisille. Keskeisin kulttitoimitus oli uhrien suorittaminen perinteiden vaatimalla tavalla kaupungin puolesta.[10] Jokaisella poliksella oli omat uskonnolliset juhlansa ja tähän liittyvä kalenterinsa.

    Tutkimus

    Ensimmäisenä poliksia tutki järjestelmällisesti Aristoteles. Hän kirjoitti aiheesta erityisesti teoksessaan Politiikka, sekä kokosi kaupunkivaltioiden valtiomuotoja kokoelmaansa 158 kaupungin valtiomuodot. Aristoteleen mukaan polisten synty oli luonnollisen kehityksen tulosta. Hän määritteli valtion (polis) olevan täydellisin ihmisen muodostamista yhteisöistä (koinōniā), ja katsoi, että ”kaupunkivaltio kuuluu luonnostaan olemassa oleviin asioihin ja että ihminen on luonnostaan kaupunkivaltiossa elävä olento”. Tämä oli seurausta siitä, että ihminen on luonnoltaan moraalinen olento, päin vastoin kuin eläimet, ja toisaalta vailla jumalten kaltaista itseriittoisuutta, ja tällaisten olentojen yhteisöistä tulee luonnostaan tilayhteisöjä ja kaupunkivaltioita. Näistä kaupunkivaltio on ensisijainen, sillä kokonaisuus on aina ensisijainen osiinsa nähden. Jos joku ihminen eli poliksen ulkopuolella, tämän täytyi olla joko peto tai itseriittoinen kuin jumala.[23][24]

    Nykyaikana poliksia on tutkinut erityisesti The Copenhagen Polis Centre -tutkimusyksikkö, joka on pyrkinyt selvittämään, mitä ilmaisu polis tarkkaan ottaen piti sisällään antiikin aikana, mitä eri tyyppejä poliksissa mahdollisesti on tunnistettavissa, ja mitkä kaupungit luettiin poliksiksi (näissä eri merkityksissä).[25]

    Eräs polis-tutkimuksen ongelmista on se, että suurin osa antiikin ajalta säilyneestä lähdeaineistosta käsittelee Ateenaa, joka oli kuitenkin väkilukunsa ja muun kokonsa puolesta harvinainen poikkeustapaus kreikkalaisten kaupunkien joukossa, eikä näin edusta tyypillistä polista.[15]

    Luettelo poliksista
    Pääartikkelit: Luettelo antiikin Kreikan poliksista ja luettelo antiikin Kreikan poliksista alueittain

    Poliksia arvioidaan olleen laajimmillaan klassisen ja hellenistisen kauden taitteessa eri arvioissa 500–1 500.[7] The Copenhagen Polis Centre on tunnistanut ja luetteloinut 1 035 arkaaisen ja klassisen kauden polista, mutta arvioi, että niitä on voinut olla jopa 1 500, sillä kaikista ei ole säilynyt mainintaa kirjallisissa lähteissä. Inventaario poliksista on julkaistu teoksessa An Inventory of Archaic and Classical Poleis (2004).[4][25]

    Kaikki tunnistetut polikset on luetteloitu luettelossa antiikin Kreikan poliksista sekä luettelossa antiikin Kreikan poliksista alueittain. Eräitä merkittäviä ja tunnettuja poliksia olivat muun muassa:[5][6]

    Katso myös

    Lähteet
    • Hansen, Mogens Herman: The Athenian Democracy in the Age of Demosthenes: Structure, Principles, and Ideology. University of Oklahoma Press, 1991. ISBN 0806131438.

    Viitteet
    1. Castrén, Paavo & Pietilä-Castrén, Leena: ”Polis”, Antiikin käsikirja, s. 436–437. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-12387-4.
    2. Cartwright, Mark: Polis Ancient History Encyclopedia. Viitattu 9.10.2017.
    3. Polis Encyclopaedia Britannica. Viitattu 9.10.2017.
    4. Hansen, Mogens Herman: 95 Theses about the Greek Polis in the Archaic and Classical Periods. A Report on the Results Obtained by the Copenhagen Polis Centre in the Period 1993-2003 The Copenhagen Polis Centre. Arkistoitu 18.3.2019. Viitattu 9.10.2017.
    5. Hansen, Mogens Herman: ”A Survey of the Use of the Word Polis in Archaic and Classical Sources”. Teoksessa Flensted-Jensen, P. (ed.): Further Studies in the Ancient Greek Polis, s. 173–215. Papers from the Copenhagen Polis Centre 5. Historia Einzelschriften 138. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 1999.
    6. Hansen, Mogens Herman: ”Was Every Polis State Centered on a Polis Town?”. Teoksessa Heine Nielsen, T. (ed.): Once Again: Studies in the Ancient Greek Polis, s. 131–147. Papers from the Copenhagen Polis Centre 7. Historia Einzelschriften 180. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 2004.
    7. Sakellariou, M. B.: The Polis-State. Definition and Origin helios-eie.ekt.gr. Viitattu 9.10.2017.
    8. Martin, Thomas R.: Citizenship and the City-state An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 5.11.2018.
    9. Martin, Thomas R.: Communal Decision Making An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 5.11.2018.
    10. Martin, Thomas R.: The Characteristics of the City-state (Polis) An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 5.11.2018.
    11. Martin, Thomas R.: Geography and the Population of City-states An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 5.11.2018.
    12. The Greek polis Khan Academy. Viitattu 9.10.2017.
    13. Hansen 1991, s. 55–64.
    14. Hansen, Mogens Herman: A Survey of the 37 Identified City-State Cultures The Copenhagen Polis Centre. Arkistoitu 18.8.2011. Viitattu 9.10.2017.
    15. Martin, Thomas R.: The Emergence of the City-State An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 5.11.2018.
    16. Viggiano, G. F.: ”The hoplite revolution and the rise of the polis”. Teoksessa Kagan, D. & Viggiano, G. F. (toim.): Men of bronze: Hoplite warfare in ancient Greece, s. 112–133. Princeton: Princeton University Press, 2013. ISBN 9780691143019.
    17. Martin, Thomas R.: Aristocrats and Non-aristocrats in the City-state An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 5.11.2018.
    18. Hansen 1991, s. 27–43.
    19. Hansen 2004, s. 71.
    20. Hansen 2004, s. 72.
    21. Hansen, Mogens Herman: ”The Concept of the Consumption City Applied to the Greek Polis”. Teoksessa Heine Nielsen, T. (ed.): Once Again: Studies in the Ancient Greek Polis, s. 9–47. Papers from the Copenhagen Polis Centre 7. Historia Einzelschriften 180. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 2004.
    22. Hansen, Mogens Herman: The Polis as an Urban Centre and as a Political Community: Symposium August, 29-31 1996, s. 450–492. Acts of the Copenhagen Polis Centre 4. Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 1997. ISBN 8773042919. Teoksen verkkoversio.
    23. Aristoteles: Politiikka 1253a1–40. Suomennos A. M. Anttila.
    24. Martin, Thomas R.: Aristotle on the City-state An Overview of Classical Greek History from Mycenae to Alexander. Viitattu 5.11.2018.
    25. Naerebout, Frederick: Review: Mogens Herman Hansen, Thomas Heine Nielsen, An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation Bryn Mawr Classical Review. 29.5.2005. Viitattu 18.10.2017.

      Kirjallisuutta

      Yleisteoksia

      • Hansen, Mogens Herman: Polis: An Introduction to the Ancient Greek City-state. Oxford University Press, 2006. ISBN 0199208506.
      • Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1. The Copenhagen Polis Centre -tutkimusyksikön inventaario poliksista.

      Acts of the Copenhagen Polis Centre

      • Hansen, Mogens Herman (ed.): The Ancient Greek City-State. Acts of the Copenhagen Polis Centre 1. Det Kongelige Danske Videnskabernes Selskab, Historisk-filosofiske Meddelelser 67. Copenhagen: Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 1993.
      • Hansen, Mogens Herman (ed.): Sources for The Ancient Greek City-State. Acts of the Copenhagen Polis Centre 2. Det Kongelige Danske Videnskabernes Selskab, Historisk-filosofiske Meddelelser 72. Copenhagen: Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 1995. ISBN 8773042676.
      • Hansen, Mogens Herman (ed.): Introduction to an Inventory of Poleis. Acts of the Copenhagen Polis Centre 3. Det Kongelige Danske Videnskabernes Selskab, Historisk-filosofiske Meddelelser 74. Copenhagen: Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 1996. ISBN 8773042757.
      • Hansen, Mogens Herman (ed.): The Polis as an Urban Centre and as a Political Community. Acts of the Copenhagen Polis Centre 4. Det Kongelige Danske Videnskabernes Selskab, Historisk-filosofiske Meddelelser 75. Copenhagen: Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 1997. ISBN 8773042919.
      • Hansen, Mogens Herman: Polis and City-State. An Ancient Concept and its Modern Equivalent. Acts of the Copenhagen Polis Centre 5. Det Kongelige Danske Videnskabernes Selskab, Historisk-filosofiske Meddelelser 76. Copenhagen: Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 1998.

      Papers from the Copenhagen Polis Centre

      • Hansen, M. H. & Raaflaub, K. (eds.): Studies in the Ancient Greek Polis. Papers from the Copenhagen Polis Centre 2. Historia Einzelschriften 95. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 1995. ISBN 3515067590.
      • Hansen, M. H. & Raaflaub, K. (eds.): More Studies in the Ancient Greek Polis. Papers from the Copenhagen Polis Centre 3. Historia Einzelschriften 108. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 1996. ISBN 3515069690.
      • Heine Nielsen, T. (ed.): Yet More Studies in the Ancient Greek Polis. Papers from the Copenhagen Polis Centre 4. Historia Einzelschriften 117. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 1997. ISBN 3515072225.
      • Flensted-Jensen, P. (ed.): Further Studies in the Ancient Greek Polis. Papers from the Copenhagen Polis Centre 5. Historia Einzelschriften 138. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 1999. ISBN 3515076077.
      • Heine Nielsen, T. (ed.): Even More Studies in the Ancient Greek Polis. Papers from the Copenhagen Polis Centre 6. Historia Einzelschriften 162. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 2002. ISBN 351508102X.
      • Heine Nielsen, T. (ed.): Once Again: Studies in the Ancient Greek Polis. Papers from the Copenhagen Polis Centre 7. Historia Einzelschriften 180. Stuttgart: Franz Steiner Verlag, 2004. ISBN 351508438X.
      • Hansen, M. H. (ed.): The Return of the Polis: The Use and Meanings of the Word Polis in Archaic and Classical Sources. Papers from the Copenhagen Polis Centre 8. Historia Einzelschriften 198. Steiner, 2007. ISBN 3515090541.
      This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.