Pohjoissaame

Pohjoissaame on uralilaiseen kielikuntaan kuuluva saamelaiskieli. Pohjoissaame kuuluu pohjoisiin länsisaamelaiskieliin. Pohjoissaamea puhuvat pohjoissaamelaiset, joita on Suomen, Ruotsin ja Norjan pohjoisosissa noin 50 000 henkilöä. Varsinaisia kielen puhujia on kuitenkin 20 700, joista 15 000 Norjassa.[1] Se on saamelaiskielistä puhujamäärältään ylivoimaisesti suurin, ja joidenkin arvioiden mukaan saamenkielisistä jopa 75 prosenttia puhuu pohjoissaamea. Usein, joskin epä­täsmällisesti, sitä kutsutaankin lyhyesti ”saamen” tai ”lapin” kieleksi.[2]

Pohjoissaame
Oma nimi davvisámi, davvisámegiella
(sámi, sámegiella)
Muu nimi saame, norjansaame, tunturisaame, pohjoislappi
Tiedot
Alue Suomi Suomi
Ruotsi Ruotsi
Norja Norja
Virallinen kieli Enontekiö, Inari, Utsjoki, Sodankylä, Kaarasjoki, Koutokeino, Uuniemi, Porsanki, Teno, Kaivuono, Arjeplog, Jällivaara, Jokimukka, Kiiruna
Puhujia 20 700[1]
Sija ei 100 suurimman joukossa
Kirjaimisto latinalainen
Kielenhuolto Kotimaisten kielten tutkimuskeskus
Kielitieteellinen luokitus
Kielikunta uralilaiset kielet
Kieliryhmä suomalais-ugrilaiset kielet
suomalais-permiläiset kielet
suomalais-volgalaiset kielet
suomalais-saamelaiset kielet
saamelaiskielet
länsisaamelaiskielet
Kielikoodit
ISO 639-1 se
ISO 639-2 sme
ISO 639-3 sme
Ohje

Suomessa pohjoissaamen varsinaista puhuma-aluetta ovat Utsjoki, Inari, Enontekiö ja Sodankylän pohjoisosa. Norjassa pohjoissaame on virallinen kieli yhdeksässä kunnassa ja Ruotsissa 18 kunnassa. Norjassa Koutokeinossa ja Kaarasjoella se on asukkaiden huomattavan enemmistön kieli ja Uuniemen sekä Tenon kunnissa enemmistön kieli. Suomessa Uts­joen kunta oli 2000-luvulle saakka saamelaisenemmistöinen.[3]

Murteet

Pohjoissaame jaetaan tornionsaamen, ruijansaamen ja merisaamen murteisiin[1], joista ruijansaame jakaantuu edelleen itä- ja länsimurteeseen. Tornionsaamea puhutaan Ruotsin Norrbottenissa ja Norjan Tromssan läänin eteläosissa. Ruijansaamen länsimurretta puhutaan Norjassa Tromssan läänin keskiosista Finnmarkin keskiosiin sekä Suomessa Enontekiöllä, Inarin länsiosassa ja Sodankylän pohjoisosissa. Ruijansaamen itämurretta puhutaan Norjassa Finnmarkin itäosissa sekä Suomessa Inarissa ja Utsjoella. Merisaamen puhuja-alue rajoittuu Norjassa Kvenangenin ja Varanginvuonon väliselle rannikolle. Lisäksi sitä puhuttiin aikoinaan Suomessa Petsamon rannikolla. Murteista merisaame on sikäli erikoinen, että siinä esiintyy eräitä itäsaamelaisille kielille ominaisia ääntämyksellisiä piirteitä.[4]

Kirjakielen historiaa

Pohjoissaamea on käytetty kirjakielenä 1720-luvulta lähtien. Tuolloin sillä julkaistiin etupäässä hengellistä kirjallisuutta. Uusi testamentti julkaistiin 1840 ja koko Raamattu vuonna 1895.[1] Kirjallinen aineisto säilyi pitkään hengellisenä ja erilaisten alkeisopetus- ja valistustyylisten tekstien tasolla.[4] Pohjoissaamen kaunokirjallisen kauden katsotaan alkaneen lopulta vuonna 1910, jolloin ilmestyi Johan Turin teos Muitalus sámiid birra, jota seurasivat Anders Larsenin romaani Bæivve-Alggo vuonna 1912 ja Pedar Jalvin runo- ja novellikokoelma Muohtačálmmit vuonna 1915[4][5]. Kielen ortografia oli kuitenkin pitkään vakiintumaton, ja sitä kirjoitettiin 1900-luvulla eri tavoin Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa, kunnes se sai yhtenäisen ortografian vuonna 1978.[2] Nykyisin pohjoissaameksi julkaistaan alkukielisen kaunokirjallisuuden lisäksi myös käännöskirjallisuutta. Pääosa kirjallisuudesta julkaistaan Norjassa.[5]

Kielihistoriallisesti merkille pantavaa on, että vuoden 1895 aikainen, vakiintumatonta ortografiaa käyttävä raamatunkäännös on edelleen käytössä. Nykyaikaista kirjoitustapaa käyttävä Uusi testamentti julkaistiin 1989, ja koko uudistettu raamatunkäännös tuli käyttöön vuonna 2019.[6]

Vanhin edelleen ilmestyvä pohjoissaamenkielinen aikakauslehti on vapaakirkollinen Nuorttanaste, joka perustettiin vuonna 1898. Vuosina 1904–1911 ilmestyi ensimmäinen sanomalehti Saǥai Muittalægje.[4] Vuonna 2008 perustettu sanomalehti Ávvir ilmestyy nykyisin viidesti viikossa.[7]

Nykytilanne
Kolmikielinen rajakyltti valtatiellä 21 Kilpisjärvellä. Alin sana, SUOPMA, on pohjoissaamea.

Vuodesta 1992 alkaen pohjoissaamella on ollut virallisen kielen asema Suomessa niin kutsutulla saamelaisalueella. Suomessa saamelaiskielien käyttöä on turvattu erityisellä saamen kielilailla. Tämän lain mukaan saamelaisilla on oikeus viranomaisten kanssa asioidessaan sekä eräissä muissa yhteyksissä käyttää suullisesti tai kirjallisesti saamea.[8] Norjassa Finnmarkin alueella monet lapset opiskelevat kieltä ja todennäköisesti jatkavat sen käyttöä myös aikuisina.[1]

Suomessa pohjoissaamen, kuten muidenkin saamelaiskielten, keskeinen ongelma on, ettei saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolisilla kunnilla ole velvollisuutta järjestää saamen opetusta. Tämän vuoksi vuonna 2013 jo yli puolet Suomen saamelaislapsista oli oman äidinkielensä opetuksen ulkopuolella.[9] Vuonna 2015 varhaiskasvatuksessa kielen oppimiseen tarkoitettuja pohjoissaamen kielipesiä oli toiminnassa viisi kappaletta. Ylioppilastutkinnossa pohjoissaamen voi suorittaa sekä äidinkielen että vieraan kielen kokeena.[10]

Suomessa pohjoissaamea voi opiskella pääaineena Oulun yliopiston Giellagas-instituutissa[11]. Lisäksi Lapin yliopiston saamentutkimus tarjoaa opintoja kielen äidinkielisille puhujille saamenkieliseksi luokanopettajaksi pätevöitymistä varten[12]. Helsingin yliopiston Suomen kielen, suomalais-ugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitoksella on valittavana saamentutkimuksen opintolinja[13] sekä Turun yliopiston Suomen kielen ja suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen oppiaineessa yksi pohjoissaamen kurssi[14]. Myös Saamelaisalueen koulutuskeskuksen vuoden mittaisella opintolinjalla Inarissa[15] sekä joissakin kansalais- ja työväenopistoissa voi opiskella pohjoissaamea.

Suomen ulkopuolella pohjoissaamea voi opiskella ainakin Tromssan yliopistossa Norjassa[16].

Aakkoset
A aÁ áB bC cČ čD dĐ đE eF fG g
aábecečedeđeeeffge
/a//æ//b//ts//tʃ//d//ð//e//f//ɡ/
H hI iJ jK kL lM mN nŊ ŋO oP p
hoijekoellemmenneŋŋope
/h//i//j//k//l//m//n//ŋ//o//p/
R rS sŠ šT tŦ ŧU uV vZ zŽ ž
erressešteŧeuveezež
/r//s//ʃ//t//θ//u//v//dz//dʒ/

Pohjoissaamen kirjoitusjärjestelmä ei ole täysin äänteenmukainen, ja erityisesti eräissä astevaihtelutapauksissa sanan kirjoitusasun muuttuminen ilmaisee pikemminkin švaa-vokaalin esiintymistä ja esiintymättömyyttä kuin varsinaisesti konsonanttien pituutta. Lisäksi vokaalin perään kirjoitetun i:n äännearvo on aina /j/, ja kyseessä on siten konsonantti. Konsonanttiyhtyminä merkitään palataalisia konsonantteja nj, dj ja lj sekä harvinaisia, vain sanansisäisinä esiintyviä, soinnittomia konsonantteja hn, hm, hl, hr ja hj. Sananloppuinen t ääntyy /h/ tai /ht/, ja d ääntyy /đ/ silloin, kun se on sanan toisessa tai kolmannessa tavussa. Sanan alussa esiintyessään konsonantit p, t ja k ovat voimakkaasti aspiroituneet ja esiintyvät lähinnä norjalaisperäisenä piirteenä verraten tuoreissa lainasanoissa. Kaikkiaan pohjoissaamessa on 32 erilaista konsonanttifoneemia, mikä on uralilaisen kielikunnan kielelle runsaasti.

Pohjoissaamessa on viisi vokaalia, joista muodostuu neljä diftongia: ea, ie, oa ja uo. Diftongien ääntämyksessä on pieniä murre-eroja. Kirjain á merkitsee pohjoissaamen läntisissä murteissa pitkää a:ta ja idempänä ä:n tapaista, suun etuosassa ääntyvää a:ta. Mikäli muutamissa lainasanoissa esiintyvät kirjaimet w, y, ä, ö ja å sisällytetään aakkostoon, niiden järjestys on norjan kielen aakkoston mukainen.

Vaikka pohjoissaamen kirjoitustapa onkin standardoitu, sitä luetaan murteellisesti eli eräiden kirjainten tarkka äännearvo riippuu lopulta lukijan käyttämästä murteesta. Tämä tosin on vähitellen muuttumassa muun muassa kouluopetuksessa käytetyn kielen standardisoitumisen myötä.

Äännerakenne

Pohjoissaamen äännejärjestelmä on seuraavanlainen:

Konsonantit[17]
Labiaalit Dentaalit Alveolaarit Postalveolaarit Palataalit Velaarit
Nasaalit m n ɲ ŋ
Klusiilit pʰ p b tʰ t d kʰ k g
Affrikaatat t͡s d͡z t͡ʃ d͡ʒ
Frikatiivit f v θ ð s ʃ h
Approksimantit j
Lateraalit l ʎ
Tremulantit r
  • Soinnillisten äänteiden yhteydessä ja joskus sanan alussa soinnittomilla äänteillä on soinnilliset tai osittain soinnilliset allofonit. Pitkinä ne ovat kuitenkin aina soinnittomia.
  • Klusiilit ennen homorgaanisia nasaaleja lausutaan ilman laukeamaa (ts. /pm tn/ [p̚m t̚n]). Jotkut puhujat lausuvat ne glottaaliklusiileina.
  • /v/ ääntyy [v] tavun alussa ja [β] tai [w] tavun lopussa.
Vokaalit
etu taka
suppea i u
väli e o
väljä a

Vokaalipituus on foneemista. Sitä ei osoiteta oikeinkirjoituksessa, mutta se on usein ennustettavissa. Painollisissa tavuissa /i u o ɑ/ ovat yleensä lyhyitä, kun taas /a/ ja diftongit ovat pitkiä. Painollista tavua seuraavassa tavussa /a i u/ ovat yleensä pitkiä paitsi /j/:n jälkeen. Toisessa painottomassa tavussa ei ole pitkää vokaalia.

Paino

Pohjoissaamen sanoissa paino on ensimmäisellä tavulla, yhdyssanoissa myös loppuosan ensimmäisellä tavulla. Paino on pohjoissaamessa hyvin keskittynytselvennä, mikä luo puhekieleen ominaisen sävelkulun ja on osaltaan vaikuttanut myös taivutuspäätteiden muotoutumiseen. Jos sanassa on enemmän kuin kolme tavua, siinä on myös sivupainollinen tavu.

Astevaihtelu

Pohjoissaamen astevaihtelu on varsin rikasta, ja sillä on keskeinen osa kielen rakenteessa. Pohjoissaamessa asteita on kolme: vahvan (II) ja heikon (I) asteen lisäksi on olemassa niin kutsuttu ylipitkä vahva aste (III). Pohjoissaamessa kaikki konsonantit voivat kahdentua ja ovat astevaihtelun alaisia, ja erilaisia astevaihtelutapauksia on kaikkiaan 147 kappaletta. Astevaihtelu voi tapahtua vahvan ja heikon asteen, ylipitkän vahvan ja vahvan asteen tai jopa ylipitkän vahvan ja heikon asteen välillä. Viimeksi mainittu on erityisesti supistumavartaloisten sanojen ominaisuus. Esimerkiksi (keskuskonsonantisto lihavoitu):

  • vahva aste → heikko aste (II → I): "joki" johka → "joen" joga
  • ylipitkä vahva aste → vahva aste (III → II): "isoäiti" áhkku → "isoäidin" áhku
  • ylipitkä vahva aste → heikko aste (III → I): "kuusi" guhtta → "kuudes" guđát
  • heikko aste → ylipitkä vahva aste (I → III): "ihminen" olmmoš → "ihmiset" olbmot

Osa pohjoissaamen sanoista on astevaihtelusta vapaita eli niiden keskuskonsonantisto pysyy taivutettaessa muuttumattomana. Tällaisia ovat ainoastaan eräät suhteellisen tuoreet lainasanat.

Kielioppi

Pohjoissaamen kieli on hyvin agglutinoiva, ja sillä on paljon yhteisiä piirteitä muiden uralilaisten kielten kanssa.

Kieliopin lähteenä on tässä toiminut pääasiassa[18].

Substantiivit

Substantiivit jaetaan parillistavuisiin (pohjoissaameksi bárrastavval), paritontavuisiin (bárahisstavval) sekä supistumavartaloisiin (kontrakšuvdna) substantiiveihin. Näistä parillistavuiset jaetaan edelleen a-, á-, i-, u-, e- ja o-vartaloisiin loppuvokaalin mukaan. Paritontavuisilla nimitys viittaa yksikön genetiivin tavumäärään, ja myös ne ovat yleensä nominatiivissa kaksitavuisia. Substantiivit taipuvat yksikössä ja monikossa sekä sijamuodoissa, joita pohjoissaamessa on 6 tai 7 sijaa riippuen siitä, katsotaanko genetiivi ja akkusatiivi samankaltaisuutensa vuoksi yhdeksi sijaksi. Yleensä pohjoissaamessa puhutaan genetiivi–akkusatiivista yhtenä sijana, mutta muutamissa yksittäistapauksissa sijat eroavat. Lokatiivi on yleinen paikallissija, joka on muodostunut inessiivin ja elatiivin langetessa yhteen.

Esimerkkinä parillistavuisen á-substantiivin "lapsi" mánná, paritontavuisen substantiivin "koira" beana sekä supistumavartaloisen substantiivin "poro" boazu taivutus yksikössä ja monikossa.

  yksikkö monikko yksikkö monikko yksikkö monikko
Nominatiivimánnámánátbeanabeatnagatboazubohccot
Genetiivimánámánádbeatnagabeatnagiidbohccobohccuid
Akkusatiivimánámánádbeatnagabeatnagiidbohccobohccuid
Lokatiivimánásmánáinbeatnagisbeatnagiinbohccosbohccuin
Komitatiivimánáinmánáiguinbeatnagainbeatnagiiguinbohccuinboahccuiguin
Illatiivimánnáimánnáidebeatnagiibeatnagiiddabohccuibohccuide
Essiivi
mánnán
beanan
boazun

Huomattakoon, että pohjoissaamessa essiivillä ei ole erillisiä yksikkö- ja monikkomuotoja ja että suomen kielestä poiketen komitatiivilla on sekä yksikkö ja monikko.

Adjektiivit

Adjektiivit jaetaan parillistavuisiin, paritontavuisiin sekä supistumavartaloisiin adjektiiveihin, ja ne taipuvat yksikössä ja monikossa. Adjektiivien taivutus muistuttaa näiltä osin substantiivien taivutusta. Vertailumuotoja on kolme. Ainoastaan adjektiivi "hyvä" buorre taipuu vaillinaisesti (ns. puolikongruenssi) pääsanansa luvun ja sijamuodon mukaan.

Esimerkkinä parillistavuisen adjektiivin "huvittava" hearvái, paritontavuisen adjektiivin "vanha" boaris sekä supistumavartaloisen adjektiivin "ahne" vuovdái vertailumuodot.

  yksikkö monikko yksikkö monikko yksikkö monikko
Positiivihearváihearvátboarisboarrásatvuovdáivuovdái
Komparatiivihearváthearvábutboarrásetboarráseabbotvuovdátvuovdábut
Superlatiivihearvámushearvámusatboarráseamosboarrasepmosatvuovdámusvuovdámusat

Attribuuttimuoto

Saamelaiskielissä adjektiiveilla on erityinen attribuuttimuoto, jota käytetään silloin kun adjektiivi toimii attribuuttina substantiivin edellä. Esimerkiksi lauseessa "auto on keltainen" biilla lea fiskat adjektiivi on perusmuodossa, mutta lauseessa "minulla on keltainen auto" mus lea fiskes biilla sen on oltava attribuuttimuodossa. Attribuuttimuoto ei taivu sijan eikä luvun mukaan ja sitä käytetään ainoastaan positiivissa.

Erillisen attribuuttimuodon käyttö on saamelaiskielten erikoisuus, jolle ei ole vastinetta muissa uralilaisissa kielissä.[4].

Pronominit

Pohjoissaamessa persoonapronomineilla on kolme lukua, yksikkö, kaksikko ja monikko. Lisäksi ne taipuvat sijamuodoissa.

  Suomi nominatiivi Suomi genetiivi/akkusatiivi
1. persoona (yksikkö)minämunminun, minut, minuamu
2. persoona (yksikkö)sinädonsinun, sinut, sinuadu
3. persoona (yksikkö)hänsonhänen, hänet, häntäsu
1. persoona (duaali)memoaimeidän, meidät, meitämunno
2. persoona (duaali)tedoaiteidän, teidät, teitädudno
3. persoona (duaali)hesoaiheidän, heidät, heitäsudno
1. persoona (monikko)memiimeidän, meidät, meitämin
2. persoona (monikko)tediiteidän, teidät, teitädin
3. persoona (monikko)hesiiheidän, heidät, heitäsin

Seuraavasta taulukosta käy ilmi kolmannen persoonapronominin "hän"/"he" taivutus eri sijoissa.

  Yksikkö Duaali Monikko
Nominatiivisonsoaisii
Genetiivi/Akkusatiivisusudnosin
Lokatiivisussudnossis
Illatiivisutnjesudnuidesidjiide
Komitatiivisuinnasudnuinsinguin
Essiivisuninsudnonsinin

Possessiivisuffiksit

Pohjoissaamessa on olemassa possessiivisuffiksijärjestelmä, mutta nykykielessä niitä käytetään harvoin. Possessiivisuffiksien käyttö on kuitenkin pakollista refleksiivipronominin "itse" ieš persoonataivutuksessa.

Numeraalit

Lukusanat taipuvat sijamuodoissa ja noudattavat astevaihtelua. Erityisenä piirteenä lukusanoilla kahdesta kuuteen genetiivi- ja akkusatiivimuodot poikkeavat toisistaan (esim. "kuuden" guđa" vs. "kuutta" guhtta).

  Perusluku Järjestysluku
0nollanollát
1oktavuosttas
2guoktenubbi
3golbmagoalmmát
4njealljenjealját
5vihttaviđát
6guhttaguđát
7čiežačihččet
8gávccigávccát
9ovcciovccát
10logilogát
15vihttanuppelohkáivihttanuppelogát
20guoktelogiguoktelogát
100čuohtičuođát
300golbmačuohtigolbmačuođát
1000duhátduháhat

Lukusanojen tapaan taipuvat myös "moni" máŋga, "pari" moadde sekä "kuinka monta" galle.

Verbit

Suomeen verrattuna pohjoissaame on huomattavasti verbikeskeisempi, ja lauseiden verbivalinnoilla välitetään varsin usein sanan perusmerkityksen ohella lisämerkityksiä. Esimerkiksi juoksemisesta puhuttaessa on tarpeen tietää, tapahtuuko se kahdella jalalla viehkat vai useammalla jalalla ruohttat. Myös erilaiset verbijohdokset ja infiniittimuodot ovat yleisiä. Esimerkkeinä vaikkapa tekemisen aloittamista ilmaiseva inkoatiivi (esim. viehkalit "alkaa juoksemaan"), eräänlaista tekemättömyyttä ilmaiseva verbiabessiivi (esim. barggakeáhtta "työskentelemättä") tai parhaillaan tapahtuvaa tekemistä ilmaiseva aktion essiivi (esim. boahtime "tulossa [juuri nyt]").

Pohjoissaamen verbit taipuvat yksikössä, kaksikossa ja monikossa. Niillä on kaksi yksinkertaista aikamuotoa, preesens ja preteriti, joiden lisäksi liittomuodot perfekti ja pluskvamperfekti muodostetaan leat-apuverbin avulla. Moduksia ovat indikatiivi, imperatiivi, konditionaali sekä potentiaali, joista viimeksi mainittua käytetään arkikielessä huomattavasti yleisemmin kuin suomessa. Luvuista kaksikkoa käytetään silloin, kun lauseen subjektina on kaksi keskustelijoille tunnettua henkilöä. Kahden asian, esineen tai kahden tuntemattoman henkilön tapauksessa käytetään monikkoa.

Verbit jaetaan kolmeen ryhmään: parillistavuisiin verbeihin, joilla perusmuodon pääte on -at, -it tai -ut, paritontavuisiin verbeihin, joilla perusmuodon pääte on -it sekä supistumaverbeihin, joilla perusmuodon pääte on -át, -ot tai -et.

Parillistavuiset verbit eli astevaihteluverbit ovat yleensä kaksitavuisia. Niiden keskuskonsonantistossa tapahtuu astevaihtelua ja eräissä tilanteissa diftongi oikenee. Esimerkki parillistavuisen -it-loppuisen verbin "tulla" boahtit taivutuksesta indikatiivissa.

  preesens preteriti perfekti pluskvamperfekti
yks. 1. pers.boađánbohtenlean boahtánledjen boahtán
yks. 2. pers.boađátbohtetleat boahtánledjet boahtán
yks. 3. pers.boahtábođiilea boahtánlei boahtán
kaks. 1. pers.bohtebođiimeletne boahtánleimme boahtán
kaks. 2. pers.boahtibeahttibođiideleahppi boahtánleidde boahtán
kaks. 3. pers.boahtibabođiigaleaba boahtánleigga boahtán
mon. 1. pers.boahtitbođiimetleat boahtánleimmet boahtán
mon. 2. pers.boahtibehtetbođiidetlehpet boahtánleiddet boahtán
mon. 3. pers.bohtetbohteleat boahtánledje boahtán

Paritontavuiset verbit ovat usein johdoksia muista sanoista. Ne ovat yleensä kolmitavuisia ja keskuskonsonantisto voi olla missä tahansa asteessa. Astevaihtelua tai diftongin oikenemista ei kuitenkaan tapahdu. Esimerkki paritontavuisen -it-loppuisen verbin "hakea" viežžalit taivutuksesta indikatiivissa.

  preesens preteriti perfekti pluskvamperfekti
yks. 1. pers.viežžalanviežžalinlean viežžalanledjen viežžalan
yks. 2. pers.viezzalatviežžalitleat viežžalanledjet viežžalan
yks. 3. pers.viežžalaviežžaliilea viežžalanlei viežžalan
kaks. 1. pers.viežžaletneviežžaleimmeletne viežžalanleimme viežžalan
kaks. 2. pers.viežžabeahttiviežžaleiddeleahppi viežžalanleidde viežžalan
kaks. 3. pers.viežžabaviežžaleiggaleaba viežžalanleigga viežžalan
mon. 1. pers.viežžalitviežžaleimmetleat viežžalanleimmet viežžalan
mon. 2. pers.viežžalehpetviežžaleiddetlehpet viežžalanleiddet viežžalan
mon. 3. pers.viežžalitviežžaledjeleat viežžalanledje viežžalan

Supistumaverbeillä keskuskonsonantisto on joitakin uusia lainasanoja lukuun ottamatta aina III asteessa, eikä niillä tapahdu lainkaan astevaihtelua. Esimerkki supistumavartaloisen -et-loppuisen verbin "selittää" čilget taivutuksesta indikatiivissa.

  preesens preteriti perfekti pluskvamperfekti
yks. 1. pers.čilgenčilgejinlean čilgenledjen čilgen
yks. 2. pers.čilgetčilgejitleat čilgenledjet čilgen
yks. 3. pers.čilgečilgiilea čilgenlei čilgen
kaks. 1. pers.čilgejetnečilgiimeletne čilgenleimme čilgen
kaks. 2. pers.čilgebeahttičilgiideleahppi čilgenleidde čilgen
kaks. 3. pers.čilgebačilgiigaleaba čilgenleigga čilgen
mon. 1. pers.čilgetčilgiimetleat čilgenlemmet čilgen
mon. 2. pers.čilgebehtetčilgiidetlehpet čilgenleiddet čilgen
mon. 3. pers.čilgejitčilgejedjeleat čilgenledje čilgen

Kieltoverbi

Pohjoissaamen kieltoverbi "ei" ii taipuu persoonan ja luvun mukaan. Kieltosanan jälkeen verbi on kieltomuodossa joka ei taivu: "[minä] en mene" mun in mana, "te [kaksi] ette mene" doai eahppi mana, "he [monta] eivät mene" sii eai mana. Indikatiivin lisäksi kieltoverbillä on imperatiivi, joka niin ikään taipuu persoonamuodoissa: "Älä ota!" Ale váldde!, "Älkää [monta] kertoko!" Allet muital!.

Kieltoverbin supiini vaatii possessiivisuffiksin käyttöä. "Ettet kaadu" Amat gahččat, "etteivät [monta] kaadu" amaset gahččat.

Lähteet
  1. Ethnologue: Saami, North (englanniksi) Viitattu 16.11.2013.
  2. Jaakko Anhava: Maailman kielet ja kielikunnat, s. 46. Gaudeamus, 2005. ISBN 951-662-734-X.
  3. Taulukko: Väestö iän (1-v.), sukupuolen, siviilisäädyn ja kielen mukaan alueittain 1990–2017 (Arkistoitu – Internet Archive) Tilastokeskus
  4. Mikko Korhonen: Johdatus lapin kielen historiaan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1980. ISBN 951-717-248-6.
  5. Kirjasampo: Saamelainen kirjallisuus Suomessa (viitattu 9.12.2016)
  6. Suomen Pipliaseura (viitattu 9.12.2016)
  7. Store Norske Leksikon (norjaksi)
  8. Saamen kielilaki (1086/2003) Finlex. Viitattu 11.7.2011.
  9. Kaikki saa­me­lais­lap­set eivät saa oman kielen opetusta Kaleva 2. helmikuuta 2013
  10. Kotimaisten kielten keskus: saame (viitattu 9.12.2016)
  11. Oulun yliopisto: Giellagas-instituutti
  12. Lapin yliopisto: Saamentutkimus (Arkistoitu – Internet Archive)
  13. Helsingin yliopisto: Saamentutkimus
  14. Opinto-opas Turun yliopisto. Viitattu 14.6.2020.
  15. Pohjoissaamen kieli ja kulttuuri Saamelaisalueen koulutuskeskus. Viitattu 14.6.2020.
  16. Emner / kurs ved UiT; søkeord: samisk UiT Norges arktiske universitet. Viitattu 12.2.2023. (norjaksi)
  17. Bals, Berit Anne; Odden, David; Rice, Curt: Topics in North Saami Phonology (PDF) 2005. Ohio State University. Viitattu 5.8.2018. (englanniksi)
  18. Klaus Peter Nickel & Pekka Sammallahti: Nordsamisk grammatik. Dávvi Girji AS. Karasjok 2011. ISBN 978-82-7374-201-8

    Kirjallisuutta
    • Sammallahti, Pekka: Sámi–suoma–sámi sátnegirji. Saamelais–suomalais–saamelainen sanakirja. Girjegiisá, 2006. ISBN 951-8939-28-4.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.