Pohjoinen jäämeri

Pohjoinen jäämeri syntyi noin 18 miljoonaa vuotta sitten, jolloin sen syvissä osissa vallitsi noin 700 000 vuoden ajan happikato.

Nykyinen Pohjoinen jäämeri oli ennen järvi, kunnes Atlantti laajeni ja rikkoi Grönlannin ja Huippuvuoret toisiinsa yhdistäneen kannaksen. Grönlannin ja Huippuvuorten väliin muodostui salmi, joka yhdisti Pohjoisen jäämeren ja Atlantin, muuttaen Pohjoisen jäämeren sisämereksi. Atlantin raskaampi ja suolainen vesi pääsi virtaamaan salmen kautta jäämerelle, jolloin sen pintaan muodostui kevyempi murtovesikerros ja sen alapuolelle raskas syvän veden kerros. Pohjoisen jäämeren ollessa vielä järvi vesi sekoittui kevät- ja syyskierron yhteydessä pohjaan saakka, mereksi muuttumisen jälkeen enää vain ylempään murtovesikerrokseen ja syvät vedet vaihtuivat pelkästään Pohjois-Atlantin puolelta. Syntynyt salmi oli kapea ja sen pohjaa pitkin virtasi jäämerelle vain rajoitetusti Atlantin vettä. Näin ollen syvien vesien vaihtuvuus heikkeni ja muodostui happivajetta, joka nykyään vaivaa Mustanmeren ja Itämeren syvimpiä kerroksia. Pohjoisen jäämeren syntyhistoria on pystytty määrittämään hapettomien pohjasedimenttien iän perusteella.[3] On jopa päätelty, että jääkausien aikana meri olisi ollut ainakin suurelta osin täysin makeavetistä[4].

Aasian puolella mereen laskevat siperialaiset joet Ob, Jenisei ja Lena sekä Pohjois-Amerikan puolelta Mackenzie, Back ja Coppermine. Lisäksi vettä mereen tulee Beringinsalmesta, Atlantilta Golfvirran tuomana sekä sulavista jäätiköistä.

Ydinsukellusvene ja jääkarhuja Pohjoisella jäämerellä.

Pohjoisen jäämeren eläimistö koostuu lähinnä kaloista ja merinisäkkäistä. Kaupalliseen hyödynnykseen ovat päätyneet lämpimämmän merenosan silli, turska ja kampela. Lisäksi tavataan hylkeitä ja monia valaslajeja, sekä jääkarhua. Hylkeet ja valaat kokivat melkein sukupuuton 1900-luvulla, kunnes niille säädettiin pyydystyskiintiöt. Itäisen Siperian rannikolla kaivetaan maasta tinaa ja Kanadan ja Alaskan rannikoilta pumpataan öljyä ja maakaasua. Lisäksi Huippuvuorilla kaivetaan kivihiiltä.

Ydinkäyttöinen jäänmurtaja Jamal, matkalla Pohjoisnavalle.

Lomonosovin harjanne jakaa Pohjoisen jäämeren kahteen pääaltaaseen: Ameraasian altaaseen ja Euraasian altaaseen.

Jäämeren reunameriä ja siihen liittyviä lahtia ovat:

• Barentsinmeri, joka sijaitsee Novaja Zemljan ja Kuolan niemimaan välissä. Nimetty löytäjänsä Willem Barentsin, hollantilaisen navigaattorin, mukaan.
• Vienanmeri, joka on Barentsinmerestä etelään ja länteen Kuolan niemimaan itä- ja eteläpuolella työntyvä lahti.
• Karanmeri (Karskoje more), joka on Novaja Zemljan ja Taimyrin niemimaan välissä.
• Laptevinmeri, joka sijaitsee Taimyrin niemimaan, Severnaja Zemljan ja Uuden-Siperian saarten välissä. Viereiset merialueet ovat Karanmeri ja Itä-Siperian meri
• Itä-Siperian meri, joka rajoittuu länsipuolella Uuden-Siperian saariin ja itäpuolella Wrangelinsaareen. Viereiset merialueet ovat Laptevinmeri lännessä ja Tšuktšimeri idässä
• Tšuktšimeri, joka sijaitsee Wrangelinsaaren ja Beaufortinmeren välissä ja täten Beringinsalmen pohjoispuolella. Viereiset merialueet ovat Itä-Siperian meri lännessä ja Beaufortinmeri idässä
• Beaufortinmeri
• Baffininlahti
• Grönlanninmeri, Grönlannin, Islannin ja Huippuvuorten välisellä alueella.

• Tärkein meren virtaus on Transpolaarinen virtaus, joka on pääasiallinen viilenneen meriveden kuljettaja Pohjois-Atlantille. Transpolaarinen virtaus jakautuu Grönlannin pohjoisrannalla. Osa sen vesistä purkautuu Kanadan arktisen saariston salmien läpi Labradorinvirtana, osa jatkaa etelään Itä-Grönlannin virtana. Sen voimakkuus vaihtelee suuresti.
• Beaufortinvirta on maailman pohjoisin meren virtaus, se sijaitsee suurelta osin jään alla. Se kiertää Beaufortin mereltä pohjoisnavalle kiertäen täyden kierroksen länteen päin. Kesäisin sen kulkusuunta saattaa vaihtua.[5] Sen liikkeet voidaan arvioida jään liikkeistä. Sen alueella pohjoinen meri on kylmin.
• Jäämeren rannikon virtaukset kulkevat itäänpäin, Golfvirran ja Kuroshion tuomat lämpimät vedet siirtyvät hidastuttuaan jäähtymään arktisiin virtauksiin.[6]

Meressä on myös muutamia suurempia saarikeskittymiä. Norjan hallinnoimat Huippuvuoret (Svalbard, entinen Spitsbergen) sijaitsevat Norjan pohjoisrannikon ja pohjoisnavan välissä, ja Venäjään kuuluvat Novaja Zemlja ja Frans Joosefin maa (Zemlja Frantsa-Iosifa) ovat Siperian rannikon pohjoispuolella. Pohjois-Amerikan pohjoisrannikolla on laaja Kanadan Arktinen saaristo. Suurimmaksi osaksi jäätikön peittämä Grönlanti sekä tuliperäinen Islanti rajoittuvat pohjoisessa Jäämereen, etelässä Atlanttiin.

Venäjällä on muutamia satamia siellä, missä jäätikkö ei ulotu merenrantaan saakka. Käytetyin näistä on Kuolan niemimaan kupeessa sijaitseva noin 380 000 asukkaan Murmansk, jossa on myös Venäjän sotilastukikohta, suuria kalanjalostamoja ja napa- ja merentutkimuslaitos.

Vuonna 2016 Pohjoisen jäämeren jäätön alue Grönlanninmereltä Tšuktšimerelle oli neljä astetta tavanomaista lämpimämpää.[7]

1960-luvulta 1980-luvulle asti Pohjoiseen jäämereen upotettiin noin 18 000 radioaktiivista kappaletta. Niihin kuuluu mm. venäläisiä jäänmurtajien osia, kokonaisia sukellusveneitä, niiden reaktoreita ja ydinpolttoainetta. Suurimman osan ei arvioida muodostavan uhkaa ympäristölle, mutta muutamien uhat on arvioitu merkittäviksi.[8]

Venäjän valtion ydinvoimayhtiö Rosatom aikoo nostaa joitakin vaarallisimmista radioaktiivisista kappaleista vuosina 2020–2028 ja hävittää ne asianmukaisesti. Tarkoitus on nostaa ydinreaktorit ydinsukellusveneistä K-11, K-19 ja K-140; Lenin-jäänmurtajan käyttämä ydinpolttoaine; Karanmereen Novaja Zemljan itäpuolelle vuonna 1982 upotettu sukellusvene K-27; sekä Barentsinmereen uponnut sukellusvene K-159.[8]

Ydinreaktorit täytettiin bitumiseoksella ja upotettiin siinä käsityksessä, että niistä ei olisi vaaraa meressä. Sittemmin tutkijat ovat havainneet bitumiseoksen hajoavan ennakoitua nopeammin, ja jo muutaman vesilitran pääsy reaktoriin voisi käynnistää hallitsemattoman ketjureaktion. Asiantuntijat ovat arvioineet K-27-sukellusveneen olevan radioaktiivinen aikapommi ja K-159-sukellusveneen hylystä lähtevä radioaktiivinen vuoto voisi lopettaa kalastuksen Barentsinmerellä jopa kahdeksi vuodeksi.[8]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pohjoinen jäämeri Wikimedia Commonsissa

• Letter to Nature, The early Miocene onset of a ventilated circulation regime in the Arctic Ocean (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
• Biomi.org: Jäämeren linnut (Arkistoitu – Internet Archive)