Pohjansirkku

Kooltaan ja muodoltaan tyypillinen sirkku. Kupeilla punaruskeaa viirutusta. Koiraalla pää voimakkaan mustavalkokuvioitu ja selkä punaruskea. Naaras ja nuori huomattavasti himmeämpiä, pajusirkkumaisia, mutta kupeiden viirutus punaruskeaa ja päänkuviot korostuneemmat.

Pohjansirkku pesii taigavyöhykkeellä Siperiassa ja siitä itään aina Tyynellemerelle saakka. Suomessa pohjansirkku on yleisimmillään Oulun läänin ja Metsä-Lapin alueilla, etelässä sitä on suurten suoalueiden reunoilla. Suomessa pesiväksi kannaksi on arvioitu noin 200 000 paria.[3] Laji talvehtii Etelä- ja Keski-Aasiassa.[1] Lajia on esiintynyt myös Länsi-Alaskassa ja Kaliforniasta etelään.[4]

Vuonna 2015 julkistetun tutkimuksen perusteella pohjansirkun yksilömäärä on selvässä laskussa. Koko maailmassa arvioitiin olevan 6 800 000 - 8 300 000 sukukypsää pohjansirkkua. Lajin yksilömäärien arvioitiin kuitenkin vähentyneen ainakin 30–49 prosentilla vuodesta 2005.[1]

Pohjansirkku pesii rämeiköissä ja soiden reunojen vaikeakulkuisissa tiheissä kitukasvuisissa metsissä.

Pohjansirkun munia.

Pohjansirkku tekee pesänsä maahan. Hyvinä kesinä se voi kasvattaa kaksikin poikuetta.

Pohjansirkut ovat lähinnä siemensyöjiä, mutta emot ruokkivat poikasiaan myös hyönteisravinnolla.

Tieteellinen suvun nimi Schoeniclus on latinankielinen muoto kreikan sanasta skhoiniklos. Sanaa on käyttänyt Aristoteles tarkoittamaan pientä veden lähellä viihtyvää lintua, mutta sen tarkka kohde on tuntematon. Skhoinos tarkoittaa ruokoa tai kaislaa. Lajinimi rusticus on latinaa ja tarkoittaa maalaisuutta.[5]

• Jobling, James, A.: The Helm Dictionary of Scientific Bird Names. Christopher Helm, 2010. ISBN 978-1-4081-2501-4.

• LuontoPortti: Pohjansirkku (Emberiza rustica)
• ITIS: Emberiza rustica (englanniksi)