Pohjankartano (Perniö)
Pohjankartano (ruots. Pojogård) on kylä Salon kaupungin Perniössä. Kylä sijaitsee Perniön pohjoislaidalla Perniönjoen varrella.
Pohjankartano sijaitsee Perniönjoen itäpuolella aivan entisen kunnanrajan tuntumassa. Pohjankartanon kyläalue ulottuu joelta itään aina Tuohitunnummelle saakka. Kylän keskus sijaitsee joen varrella Pohjankosken ja Hamarinkosken välissä. Sen eteläpuolella jokeen laskee Korvenoja, jonka varrella idempänä on kylään kuuluva Korvenkylän kulmakunta. Kyläalueen halki on rakennettu tie, jota kylän pellot ja asutus myötäilevät. Pohjankartanon etelä- ja pohjoisosat ovat lähinnä korkeita metsien peittämiä kallioita, joiden laaksoissa on kosteikkoja, suurimpana Muuransuo.[1]
Perniönjoen laakso on vanhaa asutus- ja kulkuseutua. Pohjankartanonkin asutus lienee hyvin varhaista. Pohjankartanon aateliskartano on peräisin keskiajalta. Kartanon koskissa on ollut myllyjä ja rautatakomo. Takomo tuhoutui isovihan aikana, minkä jälkeen kosken voimaa ovat hyödyntäneet saha ja sähkövoimalaitos. Pohjankartanon alueelle syntyikin 1600-luvulla varhainen teollisuuskeskittymä, minkä vuoksi Korvenojan varrelle syntyi työläisasutusta. Kartano myytiin vuonna 1910 ja puolet sen maista palstoitettiin pienviljelijöille.[2]
Kartanosta tuli vuoteen 1974 asti toiminut maanviljelykoulu. Nykyään sen tiloissa on sokerijuurikkaan tutkimuskeskus. Kylässä toimi kansakoulu vuosina 1949–1974. Vaikka lähiseutu onkin hiljentynyt ja palvelut poistuneet, on kylälle rakennettu viime vuosina muutamia uusia taloja.[2]
Lähteet
- Peruskartta 1:20 000. 2021 10. Helsinki: Karttakeskus, 1992. Kartan verkkoversio (jpg)
- Turun maakuntamuseon Sarakum-projekti, Perniön kulttuuriympäristö ja arvot, s. 179. Turun maakuntamuseo, 2005. Teoksen verkkoversio.