Moreeni

Moreeni [1] on sekalajitteinen maalaji, joka sisältää kiviaineksen eri raekokoja savesta kallionlohkareisiin. Sitä syntyy nykyisten ja muinaisten jäätiköiden tai mannerjäätiköiden irrottamasta ja kuljettamasta kallion kiviaineksesta sekä jäätikön mukaansa sieppaamista kallioita peittäneistä vanhoista maaperän kerrostumista ja kallioperän rapautumistuotteista. Se on yleinen maalaji esimerkiksi Pohjoismaissa, jonne sitä muodostui runsaasti viime jääkauden aikana. Suomessa se on yleisin maalaji, ja se peittää kiinteää kallioperää vaihtelevan paksuisena kerroksena. Suomen maapinta-alasta 53 % on moreenia.

Jäätikön tuottamaa moreenia Kanadassa.
Lumivyöryn paljastamaa kivistä moreenia Norjassa.
Esiin kaivettua moreenikerrostumaa Saksassa.

Suomen kielessä moreenilla voidaan viitata joko maalajiin tai moreenimuodostumaan. Englanninkielisessä kirjallisuudessa tehdään ero moreenin maalajin (engl. till) ja moreenimuodostumien (engl. moraine) välillä. Maalajin nimeksi suomen kielessä ehdotettu samaa sanaa ”tilli”.[2][3][4] Moreenia vastaava sekalajitteinen maalaji on diamiktoni.

Maalaji

Moreenimaan pinta on yleensä kivinen ja epätasainen. Kivet eivät yleensä ole kovin pyöristyneitä ja maasta esiin kaivettuina niiden pintaa peittää hienon aineksen muodostama tomu. Moreenin sisältämien eri lajitteiden määrät vaihtelevat. Lajitteiden jakauman perusteella puhutaankin esimerkiksi sora-, hiekka- tai silttimoreenista sen mukaan, mikä lajite moreenissa on vallitsevin.[4][3]

Suomessa yleisimpiä moreenilajeja ovat silttimoreeni (57 %), hiekkamoreeni (33 %) ja soramoreeni (9,9 %). Moreenikerrostumien paksuus Suomen eteläosissa on tavallisesti 2–3 metriä. Rannikolla moreenikerrostumat saattavat jäädä jopa alle metrin, mutta sisämaassa kerrostumat saattavat olla 4–5 metriä paksuja.lähde?

Merkittävä piirre moreeneissa on aineksen niin sanottu suhteistuneisuus, joka ilmenee siinä, että hienoaines (esimerkiksi savi) pyrkii täyttämään karkeamman runkoaineen (esimerkiksi sora ja kivet) väliin jäävän tyhjän eli niin kutsutun huokostilan. Suhteistuneisuuden ansiosta aineksesta tulee erittäin tiivistä ja heikosti vettä läpäisevää.[3]

Kasvillisuus on moreenin huonosta vedenläpäisevyydestä ja pohjaveden pinnan läheisyydestä johtuen yleensä kuusi- tai sekametsää. Karkearakeisimmilla moreenimailla, joilla vedenläpäisevyys on parempi, saattaa mänty kuitenkin olla kuusta yleisempi. Rakentamisen kannalta etenkin hienoainesta runsaasti sisältävät moreenimaastot ovat hankalia niiden routimisen vuoksi.[3]

Moreenin synty

Jääkauden aikainen mannerjäätikkö irrotti kallioperästä kiviainesta. Kiviaines kulkeutui jäätikön mukana, ja samalla jäätikkö kulutti ja hienonsi sitä, ja lopulta se kulkeutui takaisin kallioperän päälle ja kerrostui. Kalliosta irronneen kiviaineksen lisäksi maamassaan saattoi sekoittua myös kallioperän päällä jääkautta ennen olleita maalajeja.[3]

Pohjamoreeni eli peitemoreeni on moreenia, joka on kulkeutunut ja kerrostunut mannerjäätikön pohjaosissa eli sen alla. Se peittää kallioperän halkeamat ja muut epätasaisuudet. Sitä on kertynyt kallion päälle muutaman metrin vahvuiseksi kerrokseksi. Moreenin maa-aines sisältää erisuuruisia raekokoja suhteistuneesti, jolloin niiden sekoittuminen muodostaa tiiviin kerrostuman. Jäätikön alla on ollut sen suuresta painosta johtunut suuri paine, joka on pakannut maa-aineksen lähes vettä läpäisemättömäksi ja väriltään harmaaksi tai ruskehtavaksi maa-ainekseksi.[2][5][3]

Pintamoreeni eli ablaatiomoreeni puolestaan joutui jään sisään ja jopa sen pinnalle jäätikön liikkeeseen liittyvien työntösiirrosilmiöiden vaikutuksesta. Pintamoreeni kerrostui pohjamoreenin päälle jään sulaessa. Syntytapansa vuoksi pintamoreeni on löyhempää ja kivisempää tai karkeampaa ja vähemmän hienoainesta sisältävää kuin pohjamoreeni. Siinä on myös enemmän lajittuneita aineksia, kuten esimerkiksi hiekkaa ja silttiä sekä niiden muodostamia kerroksia.[2][5][3]

Erilaisia moreenimuodostumia
Moreenimuodostuma Gardajärven ympäristössä
Pääartikkeli: Moreenimuodostuma

Moreenimuodostumat ovat sekä pintamoreenista että pohjamoreenista koostuvia kumpuja ja selänteitä, jotka erottuvat maanpinnan korkokuvassa omina itsenäisinä kohomuotoina. Niiden syntytavat poikkeavat toisistaan, jolloin niillä on tutkimuksellista arvoa esimerkiksi jääkauden mannerjäätikön tapahtumien selvittämisessä. Yleisimpiä moreenimuodostumia ovat esimerkiksi kumpumoreeni, päätemoreeni, Rogen-moreeni, drumliini ja De Geer -moreeni.[2][6]

Lähteet
  • Mäkinen, Kalevi & Palmu, Jukka-Pekka & Teeriaho, Jari & Rönty, Hannu & Rauhaniemi, Tom & Jarva, Jaana: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat. (Suomen Ympäristö 14/2007). Helsinki: Ympäristöministeriö, 2007. ISSN: 1796-1637. ISBN 978-952-11-2662-8. Teoksen verkkoversio (PDF).

Viitteet
  1. Geologia:moreeni, Tieteen termipankki, Viitattu 16.7.2021
  2. Mäkinen, Kalevi & al.: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat, 2007, s. 7–8, Viitattu 16.7.2021
  3. Koivisto, Marjatta: ”17. Moreeni”, Jääkaudet, s. 121–126. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.
  4. Helminen, Matti & al.: Suomen luonnon tietosanakirja - moreeni, 1977, s.264, , Viitattu 16.7.2021
  5. Mäkinen, Kalevi & al.: Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat, 2007, s. 24–27, Viitattu 16.7.2021
  6. Johansson, Peter & Koivisto, Marjatta: ”19. Moreenimuodostumat”, Jääkaudet, s. 121–126. WSOY, 2004. ISBN 951-0-29101-3.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.