Krokotiilinvartija

Linnun pituus on 19–21 cm, siipien kärkiväli 47–51 cm ja paino 73–92 g. Se on pienehkö, lyhytjalkainen kahlaaja. Vanhan linnun alapuoli on vaalean oranssi, siivenpäälliset ja hartiat kyyhkynharmaat, selässä ja rinnassa on leveä musta juova, samoin kuin päässä ja päälaella. Kurkku ja silmäkulmanjuovat ovat valkoiset. Nuori lintu on alapuolelta vaalea. Sukupuolet ovat samannäköisiä.

Lajia elää laikuittaisesti Afrikassa Saharan eteläpuolella Kongoon saakka. Muinoin laji eli myös Egyptissä, mutta se on nykyisin lähes kadonnut sieltä. Maailman populaation koko on 40 000–85 000 yksilöä. Lajin kanta on elinvoimainen. Se on enimmäkseen paikkalintu, mutta voi siirtyillä kosteikkojen välillä vesimäärien vaihtelujen mukaan. Lajia ei ole tavattu Suomessa.

Lisääntymisaikana sen elinympäristöä ovat jokien rannat, saaret ja suistot. Se välttää suolaista vettä. Pesimäajan ulkopuolella sitä näkee myös järvillä ja muilla kosteikoilla, ja joskus sitä tavataan myös pelloilla ja kuivalla maalla.

Pesä on molempien emojen rapsuttama kuoppa pehmeässä hiekassa. Munia on 1–3, harvoin 4. Ensimmäinen muna peitetään hiekalla, samoin haudontavuorojen välillä kaikki munat. Sekä koiras että naaras hautovat öisin ja hämärissä vuorollaan. Päivällä munat ovat hiekkaan peitettyjä ja kuumimpaan aikaan emot käyvät kastelemassa alapuolen höyhenensä ja saapuvat viilentämään munia. Haudonta kestää 28–31 päivää. Poikasista huolehtivat molemmat emot. Aluksi poikaset saavat ravinnon eteensä, mutta pian ne ryhtyvät seuraamaan emoja. Viikon ikäisinä poikaset pystyvät syömään itsenäisesti. Lentokykyisiä ne ovat noin 5 viikon ikäisinä.

Lajin ravintoa ovat maassa elävät hyönteiset ja muut pienet selkärangattomat. Herodotoksen suuhun pannun tarinan mukaan krokotiilinvartijat käyvät rannalla makoilevien krokotiilien suussa syömässä hampaiden rakoihin takertuneita lihanpaloja ja ötököitä. Krokotiilit eivät syö krokotiilinvartijoita, koska niiden mielestä ne ovat hyviä hammashoitajia. Kaksi huomattavaa lintutieteilijää on varmentanut tämän tarinan, mutta se on ilmeisesti harvinaista, sillä tieteellisesti sitä ei ole osoitettu.

• Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857506-8