Sommittelu

Harmoninen sommitelma voi syntyä yhdestä ainoasta pisteestä, koska se rinnastetaan ympäröivään tilaan. Piste voi olla sommitelman itsenäinen osa, mutta vasta silloin sommitelmaan syntyy tilan ja liikkeen vaikutelma, kun siihen saadaan vähintään kahden elementin jännite. Erikokoiset, yksittäiset piirteet antavat syvyysvaikutelman.

Viiva on kahden pinnan leikkauskuvio tai liikkuvan pisteen ura. Yksinkertaisin suora viiva on horisontaalinen eli vaakasuora viiva. Sen peruspiirteitä ovat kylmyys, laakeus ja litteys, rauhallisuus sekä pysyvyys. Tasapaino liitetään myös vaakaviivaan.

Vaakasuoralle viivalle päinvastainen on vertikaalinen eli pystysuora viiva. Se koetaan korkeaksi, nousevaksi ja juhlalliseksi, lämpimäksi sekä liikkuvaksi.

Kolmas suorien viivojen perustyyppi on diagonaalinen eli lävistäjän suuntainen vino viiva. Sillä on taipumus dramaattisuuteen, vilkkauteen ja toimintaan. Suorien viivojen vastakohta on käyrä viiva, joka voi olla dynaaminen ja vaihteleva.

Viivaan voi myös sisältyä eri liikkeitä: nouseva, laskeva, kiertävä, lähestyvä, pakeneva, hidastuva ja nopeutuva. Kaareva viiva on pehmeä. Viivan ilmaisukeinoja ovat: viivan suunta, tiheys, sijainti, muoto, tummuus, paksuus, määrä, katkot, rytmi ja vauhti.

Peruspinnalla tarkoitetaan sitä tasaista pintaa, jolle työ suoritetaan. Peruspinnan muoto eli sivujen suhde määrää pinnan luonteen. Kun pystysuorat sivut ovat selvästi vaakasuoria pitemmät, on peruspinta luonteeltaan kuuma tai aktiivinen ja vastaavasti vaakasuorien sivujen ollessa pitemmät on peruspinta luonteeltaan kylmä tai rauhallinen. Tasapainoisin ja neutraalein peruspinta on neliö.

Peruspinnan eri osilla on eri huomioarvo. Mikäli peruspinta jaetaan neljään osaan, oikealla ylhäällä on suurin huomioarvo, toiseksi suurin ylhäällä vasemmalla, sen jälkeen alaoikealla ja vähäisin alavasemmalla. Merkittäviä tekijöitä ovat peruspinnan lävistäjät, joilla on todettu olevan tiettyä liikevoimaa. Sommittelussa huomio voidaan siirtää pois kulmista jättämällä ne aiheellisesti köyhemmiksi, jolloin esimerkiksi viivojen avulla katse voidaan kuljettaa kuvapinnan tärkeimpiin osiin. Pinnan yläosa on kevyt ja alaosa on raskas. Vasempaan reunaan liitetään keveys, oikea on taas raskas ja aktiivinen. Keskikohta on rauhallinen.

Volyymilla tarkoitetaan tilavuutta, kolmiulotteisuutta, kappaletta tai massaa. Sillä on kolme ulottuvuutta: pituus, korkeus, ja syvyys.

Visuaalinen rytmi on samankaltaisten asioiden kuten viivojen, muotojen, värien ja valöörien säännöllistä toistamista. Se on kuvapintaa koossapitävä voima, joka yhdistää sommitelman eri osat toisiinsa.

Kun toistuminen tapahtuu säännöllisesti puhumme sidotusta rytmistä. Vapaassa rytmissä toistuminen tapahtuu epäsäännöllisesti. Mekaaninen rytmi on koneen jättämä jälki tai sellaisen tarkka jäljittely. Staattiset tekijät luovat järjestystä ja tasapainoa, dynaamiset toimintaa, jännitystä ja vaihtelua.

Sommittelun tasapaino toteutuu silloin, kun se koetaan vakaaksi. Tasapainotila voi olla joko staattinen eli paikallaan pysyvä tai dynaaminen eli jännitteinen. Symmetria luo staattisuutta tasapainoa, joka pysäyttää ja pakottaa paikoilleen. Sidottu rytmi, staattinen tasapaino ja symmetria ovat sukulaisia keskenään, samoin vapaa rytmi, dynaamisuus ja jännitteisyys. Tasapainoton sommitelma on disharmoninen. Se tuntuu epävakalta ja syntyy tarve muuttaa jotain.

Vastakohdat luovat jännitystä. Se on keino saada kuvapintaan tapahtumaa ja eloa. Jännitteetön tasapaino on helppo ja turvallinen, mutta vaikuttaa aikaa myöten yksitoikkoiselta. Jännite siis syntyy rinnastamalla vastakohtia, ja tapahtumat syntyvät jännitteistä.

Kuvapinta alkaa elää vasta silloin, kun sen osien välillä vallitsee vastakkaisia voimavarauksia. Jännite syntyy vastakohtien eri kontrastien rinnastuksesta ja vuorovaikutuksesta. Sommittelussa vastakohtapareja voivat olla esimerkiksi: yksi-monta, pieni-suuri, kevyt-raskas, vaalea-tumma, lepo-liike, avoin-suljettu. Kuvapinnan saa dynaamiseksi näiden vastakohtien avulla. Kun sijoittelua tehdään reunaan, se on voimakkaampi. Yksinäinen muoto on vahvempi kuin ryhmä.

Muodon koko koetaan suhteessa ympäröiviin kuvioihin.

Muoto voi olla terävä, kulmikas tai pyöreä ja se on silmin havaittava tai käsin kosketeltava. Muoto voidaan esittää pinnassa kaksiulotteisena tai kolmiulotteisena tilassa.

Muodot voivat olla pinnassa vaaka- tai pystysuorassa, vinossa tai kaltevassa asennossa. Niiden sijainti on suhteessa ympäröiviin muotoihin esim. yläpuolella, alapuolella, vieressä ja takana. Muodot voivat olla myös ristikkäin, vinosti tai yhdensuuntaisesti toistensa kanssa. Kuvapinnassa ne voivat olla keskellä ja reunoilla.

Muoto voi sijaita pinnassa niin, että sillä on selvä liikesuunta. Liikerata saattaa suuntautua ylös, alas, vasemmalle, oikealle, vinosti, tai kiertää ympyrää tai spiraalia.

• 
  Muodon koko.
• 
  Muodon muoto.
• 
  Muotojen sijoittelu.
• 
  Muotojen suunta.

Kun muotoja on vain muutamia, on niiden sijoittaminen pintaan tai tilaan sommittelun kannalta ratkaisevaa. Kun muotoja on runsaasti, täytyy niitä ryhmitellä, jotta syntyisi jäsennelty kokonaisuus.

Muoto voidaan ryhmitellä joko tasaisin tai vaihtelevin välein. Lähekkäin olevat osaset muodostavat kokonaisvaltaisia hahmoja.

Tiheys määräytyy osasten paljoudesta kuvapinnassa tai tilassa. Painavassa, voimakkaammassa muodossa osaset ovat tiheämmässä kuin kevyessä muodossa.

• 
  Muotojen lukumäärä.
• 
  Välimatka muotojen välillä.
• 
  Muotojen tiheys.

Yllä mainittujen elementtien lisäksi värit ja valöörit vaikuttavat sommitelmaan. Eri väreillä on eri ominaisuuksia ja niillä saa aikaan erilaisia tilavaikutelmia. Punainen tuntuu olevan lähellä ja sininen taas kaukana. Valkoinen ja keltainen antaa tilaa ja musta taas supistaa sitä. Värien sävyt, valöörit, kylläisyydet ja kontrastit vaikuttavat siihen, miltä sommitelma näyttää.

Jos kuvassa on henkilö, hänen kulkusuuntansa tai katseen suunta on tärkeä sommittelutekijä.

• 
  Jacques-Louis David, Horatiusten vala, 1784.
• 
• 
• 
• 
•