Pitkäsilta

Maantie Helsingistä Hämeeseen ja Itä-Uudellemaalle alkoi 1640-luvulla nykyisen Senaatintorin tienoilta.[3] Pitkäsilta oli kaupungin rajalla: Helsingin pohjoinen eli Hämeen tulli oli Pitkänsillan eteläpuolella.[3] Ensimmäinen Kaisaniemenlahden ylittävä silta valmistui vuonna 1651. Tuolloin nykyisen Siltasaaren alue muodostui kolmesta saaresta, joista silta rakennettiin kulkevaksi Isoon Hiirisaareen.[1] Pohjoisempana kulkevalle Hämeentielle johti lyhyempi Pikkusilta (eli Sipoonsilta[3]) nykyisen Hakaniementorin poikki kulkeneen salmen yli, kunnes salmi 1890-luvulla täytettiin.[4]

Signe Branderin kuvaama puinen vuonna 1902 valmistunut Pitkäsilta, valokuva on otettu Siltavuorenrannasta vuonna 1907.

Perääntyvät Ruotsin armeijan joukot polttivat puisen Pitkänsillan kahdesti: isonvihan aikana Helsingin taistelun yhteydessä vuonna 1713[3] ja pikkuvihan aikana vuonna 1742; silta rakennettiin molemmilla kerroilla uudelleen. Venäjän vallan aikana siltaa korjattiin useita kertoja, kunnes se uusittiin vuonna 1832. Uusi silta linjattiin nykyiselle paikalleen Unioninkadun jatkeeksi ja samalla saaret nimettiin Siltasaariksi.[1] Tämän järjestyksessä kolmannen Pitkänsillan rakentamisen myötä Hämeen tulli siirrettiin sillan pohjoispuolelle.[3]

Yhdeksän metriä leveää puusiltaa korjattiin vuonna 1890 leventämällä se 10,6-metriseksi. Liikennemäärä sillalla oli kasvanut asutuksen levittyä 1870-luvulta lähtien Kallioon ja Sörnäisiin ja puisen sillan korjaukset häiritsivät pahasti liikennettä.[3] Kaupunki aloitti uuden kestävämmän sillan suunnittelun vuonna 1899. Siltahanke oli kaikkinensa monipolvinen ja keskuttelutti sekä tavallisia kaupunkilaisia että sillanrakennuksen ammattilaisia. Pohdintaa aiheuttivat sillan mitat eli sen pituus, leveys, jänneväli ja alituskorkeus. Rakennusmateriaalivaihtoehdot olivat puu, kivi, teräs ja betoni; myös sillan arkkitehtuuri puhutti. Maineikkaat ulkomaiset urakoitsijat tarjosivat sillan rakennusta sekä betonista että teräksestä. Myös suomalaiset eturivin suunnittelijat tekivät ehdotuksia: vuonna 1901 kaupunki sai arkkitehti Bertel Jungin ja insinööri Gunnar Lindqvistin ehdotuksen graniittisesta kolminivelholvisillasta, jossa olisi ollut 50 metrin jänneväli. Sillan molempiin päihin oli suunniteltu rakennettavaksi näyttävät portaalit kansallisromanttiseen tyyliin.[3] Kaupunki päätyi vuonna 1901 rakentamaan sittenkin vielä puusillan, joka valmistui seuraavana vuonna. Tätä neljättä puusiltaa jouduttiin korjaamaan alituiseen ja sillan uusiminen tuli esille jo vuonna 1907.[3]

Pitkänsillan rakennustyöt 1911. Etualalla höyrypumppu koneenkäyttäjineen ja oikealla käsikäyttöinen vinssi.

Uuden sillan rakentamiseksi perustettu komitea suositti graniittisiltaa, sillä teräsbetonisiltojen kylmän- ja kosteudenkestokykyä vielä epäiltiin. Graniittisillasta teetettiin kolme vaihtoehtoista suunnitelmaa. Valituksi tuli vaihtoehto, jossa sillan leveys on 22 metriä ja sillassa on kolme vapaalta aukoltaan 16-metristä holvia. Sillan kustannusarvio oli 790 000 markkaa.[3]

Pitkänsillan liikennemääriä tutkittiin vuoden 1910 tammikuussa: päivittäin sillan ylitti 1 800 – 2 000 hevoskuormaa ja 27 000 – 29 000 jalankulkijaa.[3] Suunnittelussa oli päämääränä saada silta sopimaan hyvin ympäristöönsä ja siitä tehtiin olemukseltaan linjakkaan yksinkertainen. Ainoat koriste-elementit ovat sillan kaksitoista jykevää ukkopylvästä, joiden kiviin on hakattu Helsingin kaupungin vaakunat[5]. Vaakuna on myös pienissä pystykivissä sillan kaiteessa.

Silta on suunniteltu kaupungin rakennuskonttorissa.[5] Rakennustyö aloitettiin vuonna 1910 tekemällä väliaikainen silta rakennustyön ajan kulkuväyläksi. Varsinainen uuden sillan rakennustyö alkoi vuonna 1911, ja se valmistui seuraavana vuonna ja avattiin liikenteelle marras–joulukuun vaihteessa 1912.[2] Sillan suunnitteli arkkitehti Runar Eklund. Pitkänsillan kivet louhittiin nykyisen Länsisataman alueella sijainneelta Saukon saarelta.[1][6] Silta tuli maksamaan suunniteltua enemmän, 910 000 markkaa.[5]

Sillan maa- ja välituet on perustettu kallion varaan teräsbetonisin anturoin. Sillan molemmissa päissä olevat kaarevat siipimuurit perustettiin aikoinaan hirsiarinan ja puupaalujen varaan. Muutoin silta on kestänyt ryhdissään, mutta siipimuurien puuperustukset lahosivat ja muurit painuivat. Siipimuurien perustus korjattiin teräksisillä porapaaluilla tuetuilla teräsbetonilaatoilla. Sillan rakenteissa on edelleen nähtävissä jälkiä Helsingin taistelusta keväältä 1918. Saksan Itämeren-divisioona ampui sillalle kranaateilla katkaistakseen punakaartin liikkumisen.[7]

Sisällissodan aikaiset kranaatinjäljet ovat selkeästi näkyvissä.