Pitkäjalka

Pitkäjalka (Himantopus himantopus) on Suomessa erittäin harvinainen kahlaaja. Lajin nimesi ja kuvaili Carl von Linné 1758.

Pitkäjalka
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Rantalinnut Charadriiformes
Alalahko: Kahlaajat Charadrii
Heimo: Avosetit Recurvirostridae
Suku: Pitkäjalat Himantopus
Laji: himantopus
Kaksiosainen nimi

Himantopus himantopus
(Linnaeus, 1758)
Alalajit
  • H. h. himantopus
  • H. h. meridionalis
Katso myös

  Pitkäjalka Wikispeciesissä
  Pitkäjalka Commonsissa

Koko ja ulkonäkö

Pitkäjalalla on suhteettoman pitkät jalat: linnun vartalo on 33–36 cm pitkä ja jalat voivat olla lähes 40 cm pitkät, vaaleanpunaiset. Vartalo on päältä musta, alta valkea. Pää on musta lukuun ottamatta valkeaa alaleukaa. Nokka on pitkä ja suora - kahlaavan pitkäjalan erottaa avosetistä juuri nokan muodon perusteella. Siipien kärkiväli on 75 cm ja paino 140–205 g.

Levinneisyys

Levinnyt lähes koko maapallolle napa-alueita lukuun ottamatta. Euroopassa ja Aasiassa esiintyminen on hyvin laikuttaista. Alalajien taksonomia on monimutkaista, mutta ilmeisesti Pohjois-Amerikan, Australian ja muiden alueiden pitkäjalat ovat kaikki samaa lajia. Maailman populaation koko on 360 000–2,3 miljoonaa yksilöä. Lajin kanta on elinvoimainen, ainoastaan Havaijilla elävä alalaji on vaarantunut elinalueen supistumisen takia. Suomessa pitkäjalka on erittäin harvinainen harhailija, tavattu vuoteen 2006 mennessä 5–6 kertaa..

Pohjoisemmissa esiintymisalueen osissa pitkäjalka on muuttolintu. Eurooppalaiset pitkäjalat talvehtivat valtaosin Afrikassa päiväntasaajan pohjoispuolella sekä Lähi-idässä.

Elinympäristö

Pitkäjalka viihtyy loivilla rannoilla, rantaniityillä, matalilla järvillä ja lammilla.

Lisääntyminen
Pitkäjalan muna.

Pitkäjalat pesivät rannalla avoimessa maastossa pienissä ryhmissä, joskus yhdessä avosettien kanssa. Pesä on maassa, tavallisesti lähellä vesirajaa, usein pienellä saarella tai vedestä kohoavalla maakannaksella. Yleensä pesä on avoimesti mutta toisinaan se on heinikkoon piilotettu. Joskus pesä voi sijaita jopa 200 metrin päässä vesirajasta. Munia on lähes aina 4, joskus 3 tai 5. Haudonta alkaa viimeisen munan ilmestyttyä pesään ja kestää 22–25 päivää. Molemmat puolisot hautovat. Poikaset kuoriutuvat samanaikaisesti ja ne lähtevät pesästä pian kuoriutumisen jälkeen ja alkavat heti etsiä itse ruokaa emoja seuraamalla. Poikaset oppivat lentämään noin kuukauden ikäisinä ja itsenäistyvät 2-4 viikon kuluttua siitä. Sukukypsä 2-vuotiaana.

Ravinto

Pääasiallisena ravintona ovat vedessä elävät hyönteiset. Syö myös pieniä nilviäisiä, äyriäisiä, matoja, hämähäkkejä, pieniä kaloja ja mahdollisesti kalan mätiä.

Lähteet
  • Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857506-8
  • Rariteettikomitea (Arkistoitu – Internet Archive)

Viitteet
  1. BirdLife International: Himantopus himantopus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.3. 2014. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.2.2015. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.