Pioglitatsoni

Pioglitatsoni (C19H20SN2O3) on tiasolidiinidionijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää lääketieteessä kakkostyypin diabeteksen hoidossa verensokeritasoa alentavana lääkkeenä.

Pioglitatsoni
Pioglitatsoni
Pioglitatsoni
Systemaattinen (IUPAC) nimi
5-[[4-[2-(5-etyylipyridin-2-yyli)etoksi]fenyyli]metyyli]-1,3-tiatsolidiini-2,4-dioni
Tunnisteet
CAS-numero 111025-46-8
ATC-koodi A10BG03
PubChem 4829
DrugBank DB01132
Kemialliset tiedot
Kaava C19H20N2O3S 
Moolimassa 356,44
SMILES Etsi tietokannasta: eMolecules, PubChem
Fysikaaliset tiedot
Sulamispiste 183–184 °C [1]
Farmakokineettiset tiedot
Hyötyosuus  ?
Proteiinisitoutuminen > 99 %[2]
Metabolia Hepaattinen
Puoliintumisaika 3-7 h[2]
Ekskreetio Virtsan mukana
Terapeuttiset näkökohdat
Raskauskategoria

?

Reseptiluokitus


Antotapa Oraalinen

Ominaisuudet

Pioglitatsoni on huoneenlämpötilassa väritöntä kiteistä ainetta.[1] Pioglitatsonin käyttö diabeteksen hoidossa perustuu siihen, että se aktivoi peroksisomiproliferaattoriaktivoituja reseptoreja. Näitä reseptoreja on erityisesti rasvakudoksessa sekä hieman vähemmän lihaksissa ja maksassa. Näiden reseptorien aktivoituminen johtaa siihen, että solujen herkkyys insuliinille kasvaa. Pioglitatsonia voidaan käyttää kakkostyypin diabeteksen hoidossa joko ainoana lääkkeenä tai yhdistelmähoitona esimerkiksi metformiinin kanssa.[2][3][4]

Haittavaikutukset

Tyypillisiä pioglitatsonin aiheuttamia haittavaikutuksia ovat pääkipu ja ylähengitystieinfektiot. Muita mahdollisia haittavaikutuksia ovat nesteen kertyminen elimistöön ja siitä aiheutuva turvotus, painonnousu, liian alhainen verensokeritaso ja anemia. Pioglitatsoni on maksatoksista, mutta vaikutus ei ole yhtä merkittävä kuin esimerkiksi troglitatsonilla. Pioglitatsoni voi lisätä riskiryhmällä sydäntapahtumia.[2][3][4]

Valmistus

Pioglitatsonin valmistukseen on useita synteesitapoja. Eräässä tyypillisessä synteesissä 2-(5-etyylipyridinyyli)etanoli reagoi p-fluoribentsonitriinin ja p-fluorinitrobentseenin kanssa nukleofiilisella aromaattisella substituutiolla. Seuraavassa vaiheessa syano- tai nitroryhmä pelkistetään aldehydiryhmäksi. Muodostuva välituote reagoi emäksisissä olosuhteissa tiatsolidiini-2,4-dionin kanssa. Viimeinen vaihe on pelkistys vedyttämällä ja tuotteeksi muodostuu pioglitatsonia.[5][6]

Lähteet
  1. Budavari, Susan (päätoim.): Merck Index, s. 1282. 12th Edition. Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3. (englanniksi)
  2. Carl Erik Mogensen: Pharmacotherapy of Diabetes, s. 87-95. Springer, 2007. ISBN 978-0-387-69736-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 20.2.2018). (englanniksi)
  3. Lääkkeet tyypin 2 diabeteksen hoidossa Diabetesliitto. Viitattu 20.2.2018.
  4. Jeffrey K. Aronson: Meyler's Side Effects of Drugs, s. 851-861. Elsevier, 2015. ISBN 9780444537171. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 20.2.2018). (englanniksi)
  5. Douglas Scott Johnson, Jie Jack Li: The art of drug synthesis. Wiley-Interscience, 2007. ISBN 978-0-471-75215-8. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 20.2.2018). (englanniksi)
  6. Peter J. Harrington: Pharmaceutical Process Chemistry for Synthesis, s. 16-17. John Wiley & Sons, 2011. ISBN 9780470922866. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 20.2.2018). (englanniksi)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.