Rintamerkki

Rintamerkki on puvun rinnukseen kiinnitettävä merkki[1]. Rintamerkki voi olla tehty pahvista, metallista, muovista tai kankaasta ja siinä on jokin tunnus. Tavallisesti tunnuksilla korostetaan kuulumista johonkin ryhmään. Rintamerkki voi kuitenkin olla myös pelkkä koriste tai mainos. Perinteiset merkit kiinnitettiin vaatteisiin neuloilla, ruuveilla tai liittimillä. Ne voitiin myös liimata tai ommella.

Merkkien historia alkaa muinaisuudesta. Ihmiset ovat aikojen alusta koristautuneet yhteisönsä tunnuksin. Amuletit, soljet, rahat, mitalit, brakteaatit, napit, sotilastunnukset, jetongit, rintamerkit, hihamerkit, pinssit kuuluvat samaan perheeseen.[2]

Rintamerkkien käyttö on vanha perinne järjestötoiminnassa ja se on levinnyt kansainvälisiä teitä. Suomessa merkkejä alettiin harrastaa 1800-luvun lopulla, jolloin yhdistystoiminta vapautui siihen kohdistuneista rajoituksista. Osakunnat, raittius- ja urheiluseurat ja työväenjärjestöt ryhtyivät valmistuttamaan rintamerkkejä. Merkit olivat tuolloin useimmiten jäsenmerkkejä, joiden kantajilla oli jäsenyyden takaamia oikeuksia. Merkki rinnassa toimi esimerkiksi pääsylippuna tilaisuuksiin ja antoi oikeuden käyttää puheenvuoroja. Ensimmäiset merkit olivat usein rusetteja tai pahvimerkkejä. Poliittisia rintanappeja on käytetty Yhdysvalloissa jo 1800-luvulta lähtien, kun selluloidi keksittiin. Suomessa niiden käyttö yleistyi vasta 1960–1970-luvuilla.

Suomen puolustusvoimien todennäköisesti ensimmäinen joukko-osastopinssi on 1929 alkaen Tampereen Rykmentin Tappara-lehden toimituksen jakama emalinen lippukuvioinen pinssi. [3]

Poliittisia merkkejä on valmistettu moniin erityistarkoituksiin: jäsen-, vaali-, puoluekokous-, keräys-, kunnia- ja juhlamerkkien lisäksi on valmistettu henkilöihin ja tapahtumiin liittyviä merkkejä.[4]

Vappumerkkitaulussa SKDL:n rintamerkit 1945-1989; 1940-luvun merkeistä monet ovat Tapio Tapiovaaran suunnittelemia; 1980-luvun merkeistä Markku Böökin. Merkkien suunnittelijat eivät monesti ole tiedossa.

Rintamerkkejä käytetään yleisesti varojen keräämiseen eri tarkoituksiin. Merkkien myyntiä harjoittavat niin hyväntekeväisyysjärjestöt kuin poliittiset ja aatteelliset järjestötkin. Kampanjamerkeillä pyritään tuomaan julki ajankohtaisia kysymyksiä ja tavoitteita.

Katso myös

Lähteet
  1. Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  2. Sihvola Marjukka: Rintamerkit jetongista pinssiin. Narinkka, Helsingin kaupunginmuseo. 1996, 194-207, 195.
  3. http://www.ls37.fi/attachments/article/1119/Hennalan+historiaa+Suunnistajat.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Westerlund Lars: Työväenliikkeen kuvakieli. Perinne ja uusiutuminen 1900-luvulla. Työväentutkimus 1995, 15.


    Aiheesta muualla


    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.