Pinduinen

Pinduinen[1] (ven. Пи́ндуши, Pinduši) on kaupunkimainen taajama ja kaupunkikunta Karjalan tasavallan Karhumäen piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Äänisjärven rannalla sen pohjoiseen työntyvän Poventsanlahden perukassa seitsemän kilometriä Karhumäestä itään[2]. Taajamassa on 5 000 ja kunnassa 5 700 asukasta (vuonna 2012)[3].

Pinduinen
Пиндуши, Pinduši

lippu
vaakuna

Pinduinen

Koordinaatit: 62°55′1″N, 34°34′42″E
Valtio Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Karhumäen piiri
Hallinto
 – Asutustyyppi kaupunkimainen taajama
 – Hallinnon tyyppi kaupunkikunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 7 623,62 km²
Väkiluku (2012) 5 700
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)









Pinduisin kunta Karhumäen piirin kartalla.

Maantiede ja asutus

Pinduisin[4] kunnan pinta-ala on 7 623,62 neliökilometriä[3]. Se rajoittuu idässä Karhumäen piirin Poventsan, etelässä Karhumäen ja lännessä Tšopinan sekä pohjoisessa Segežan piirin Papinkosken kuntiin. Pinta-alasta valtaosa on metsää ja vesistöjä.

Keskustaajaman lisäksi kuntaan kuuluvat Lumbusin (ven. Lumbuši) ja Salmalahden (Salmaguba) kylät, Suurlahden (Velikaja Guba) ja Vansjärven (Vanzozero) asutukset sekä Lumbusjärven (Lumbušozero), Maaselän, Malun (Malyga) ja Vitškan rautatieasemat[5][6]. Toiseksi suurin asutuskeskus on yli 400 asukaan Lumbusi. Salmalahdessa, Vansjärvellä sekä Lumbusjärven ja Malun asemilla ei ole lainkaan vakituista asutusta.[3] Vuoden 2010 väestönlaskennan mukaan kunnan asukkaista 86 % on kansallisuudeltaan venäläisiä, 4 % valkovenäläisiä, 3 % karjalaisia ja 2 % ukrainalaisia[7].

Historia

Pinduisin taajama on saanut alkunsa Vienanmeren–Itämeren kanavan rakentamisen yhteydessä[8] vuonna 1933 perustetusta telakasta[2]. Sitä ennen paikalla oli kaksi venäläisten asuttamaa kylää, Verhnije Pinduši ja Nižnije Pinduži[9][10]. Taajaman ensimmäiset asukkaat olivat etupäässä muualta Neuvostoliitosta karkotettuja kulakkeja. Jatkosodan aikana alue oli suomalaisten miehittämä. Vuonna 1950 Pinduinen sai kaupunkimaisen taajaman statuksen. Telakan lisäksi siellä toimi merenkulkuoppilaitos. Vuonna 1972 perustettiin suuri hartsi- ja tärpättitehdas, jonka pohjalta avattiin vuonna 2000 lastulevytehdas.[8]

Liikenne, talous ja palvelut

Pinduisin kautta kulkee Karhumäen ja Puudožin välinen maantie. Sinne johtaa myös Muurmannin radalta haarautuva sivurata.

Taajaman suurin työnantaja on nykyään Karelija DSP:n lastulevytehdas[8]. Siellä toimii myös šungiittia jalostava yritys[2], Karhumäen meijerin karjatila sekä muita puunjalostus- ja maatalousyrityksiä[11]. Palveluihin kuuluvat keskikoulu, musiikki- taidekoulut sekä kulttuuri- ja vapaa-ajankeskus.

Nähtävyydet

Vitškan aseman luona sijaitsevat 1700-luvun alun rautasulaton rauniot. Muut historialliset kohteet liittyvät Venäjän kansalaissotaan ja toiseen maailmansotaan.[12]

Lähteet

Viitteet
  1. Venäjän federaation paikannimiä, s. 184. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 8.7.2015).
  2. Karelija: entsiklopedija. Tom 2, s. 386. Petrozavodsk: Petropress, 2009. ISBN 978-5-8430-0125-4.
  3. Generalnyi plan, s. 4.
  4. Nimen taivutus ks. Hramtsova, O. & Troitskaja, Je.: Finskije sootvetstvija nazvani naseljonnyh punktov Respubliki Karelija, s. 40. Petrozavodsk: , 2008. Teoksen verkkoversio (viitattu 8.7.2015).
  5. Zakon Respubliki Karelija ”O gorodskih, selskih poselenijah v Respublike Karelija” gov.karelia.ru. Arkistoitu 23.2.2009. Viitattu 3.4.2009. (venäjäksi)
  6. Suomalaiset nimet ks. Hramtsova & Troitskaja.
  7. Haku vuoden 2010 väestönlaskennan tietokannasta (vieras-kirjautumisella) std.gmcrosstata.ru. Arkistoitu 27.3.2019. Viitattu 20.7.2015. (venäjäksi)
  8. Moja malaja rodina – posjolok Pinduši pindushskoe.ru. Arkistoitu 9.7.2015. Viitattu 8.7.2015. (venäjäksi)
  9. Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1926 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 42. Petroskoi: KASNT:n tilastohallinto, 1928.
  10. Karjalan Autonominen Sosialistinen Neuvosto-Tasavalta: Asuttujen paikkojen luettelo (Vuoden 1933 väestönlaskun ainehiston mukaan), s. 23. Petroskoi: KASNT:n KTLH, Sojusorgutshet, 1935.
  11. Generalnyi plan, s. 15.
  12. Objekty istoriko-kulturnogo nasledija Karelii monuments.karelia.ru. Viitattu 8.7.2015. (venäjäksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.