Pilvikirsikka

Kukkiva pilvikirsikka.

Pilvikirsikka on juurivesallinen, oraton pensas tai pieni puu, joka kasvaa 5–15 metriä korkeaksi ja rinnankorkeusläpimitaltaan 10–50 senttimetriä paksuksi.[2][3] Pohjois-Amerikan länsiosissa se jää yleensä matalaksi ja pensasmaiseksi, kun taas Appalakkien länsirinteiltä on löydetty jopa 30 metrin korkuisia yksilöitä.[3]

Pilvikirsikalla on matalat juuret, suora runko, kapean pyöreä latvus ja yläviistot haarat, jotka alkavat iän myötä siirottaa.[2][3] Runkoa ja oksia peittää punaruskea ja poikkijuovainen kuori ja nuori haararanka on kalju. Lehdet ovat varrella kierteisesti ja lehtiruodit ovat 1–3 senttimetrin pituiset ja nystyiset. Lehtilapa on 8–12 senttimetriä pitkä, puikea, tyvestä leveäsuippuinen, kärjestä pitkäsuippuinen ja sahalaitainen. Se on yleensä molemmin puolin kalju mutta joskus alta suonihangoista karvainen.[2]

Pilvikirsikka kukkii maalis–heinäkuussa heti lehtien puhjettua ja kantaa hedelmää heinä–syyskuussa.[2][3] Kukinto on 4–5-kukkainen sarja. Yksittäiset kukat ovat säteittäisiä ja maljakehäisiä ja niissä on 1–1,5 senttimetrin pituinen kukkaperä. Verhiö on jakautunut 5 tylppään liuskaan ja teriössä on 5 valkoista, 6 millimetrin pituista terälehteä. Kukat ovat kaksineuvoisia ja niissä on paljon heteitä mutta vain yksi emi.[2][4] Hedelmä on punainen, kitkerä, 1-siemeninen luumarja, jonka läpimitta on 4–8 millimetriä.[2][3][4] Siemen on paksukuorinen ja halkaisijaltaan 4–6 millimetriä.[3]

Pilvikirsikan kuori on tumman punaruskeaa.

Pilvikirsikkaa tavataan laajalla alueella Pohjois-Amerikan hemiboreaalisella vyöhykkeellä.[2][3] Kanadassa sen levinneisyysalue ulottuu Newfoundlandista ja Etelä-Labradorista Brittiläiseen Kolumbiaan ja Luoteisterritorioiden eteläreunalle. Yhdysvalloissa se on yleinen Uudessa Englannissa ja Isojenjärvien ympäristössä. Etelämpänä se menestyy vain vuoristoalueilla: Black Hillsissä Etelä-Dakotassa, Kalliovuorilla Coloradoon asti ja Appalakeilla Georgiaan ja Tennesseehen asti.[3]

Pilvikirsikka on sekä kuivaan että kosteaan maaperään sopeutunut, lyhytikäinen pioneeripuu, joka valtaa nopeasti metsäpalojen tuhoamia alueita. Sitä tavataan keskiravinteisissa metsissä, metsänreunuksissa, hakkuu- ja kuloaloilla sekä tienvarsilla.[2]

Pilvikirsikan metsätaloudellinen arvo on vähäinen, sillä sen puuaines on kevyttä, huokoista ja lujuusominaisuuksiltaan heikkoa. Se on kuitenkin tärkeä ravinnonlähde villieläimille: hirvieläimet, lumikenkäjänikset, pumpulihäntäkaniinit ja puupiikkisiat käyttävät talviravintonaan sen kuorta ja lehtiä ja monet lintu- ja nisäkäslajit syövät sen marjoja.[3]

• Leena Hämet-Ahti, Annikki Palmén, Pentti Alanko & Peter M. A. Tigerstedt: Suomen puu- ja pensaskasvio, s. 198. Helsinki: Dendrologian Seura, 1992. ISBN 951-96557-0-0.