Pikkutylli

Pikkutylli (Charadrius dubius) on kaupunkioloihin nopeasti sopeutumassa oleva pieni kahlaajalintu.

Pikkutylli
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen
Suomessa:

Silmälläpidettävä [2]

Silmälläpidettävä
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Rantalinnut Charadriiformes
Alalahko: Kahlaajat Charadrii
Heimo: Kurmitsat Charadriidae
Suku: Tyllit Charadrius
Laji: dubius
Kaksiosainen nimi

Charadrius dubius
Scopoli, 1786
Katso myös

  Pikkutylli Wikispeciesissä
  Pikkutylli Commonsissa

Koko ja ulkonäkö

Pikkutyllillä on harmaanruskea selkä, valkea vatsa ja mustan ja valkean kirjava pää. Jalat ovat pitkät, nokka melko lyhyt ja kokonaan tumma. Silmän ympärillä on keltainen rengas. Lennossa siivellä ei erotu selvää valkoista juovaa. Pituus 15–18 cm, siipien kärkiväli 34–48 cm, paino 25–55 g. Tavallinen ääni on lyhyt 'piy'. Soidinlennossa lentää hitain siiveniskuin laajaa ympyrää ja ääntelee.

Vanhin suomalainen rengastettu pikkutylli on ollut vähintään 13 vuotta vanha. Se on samalla Euroopan vanhin pikkutylli.

Levinneisyys

Pesii sopivilla alueilla makean veden äärellä Euraasiassa ja Pohjois-Afrikassa. Euroopassa pesii vähintään 66 000 paria, joista Suomessa noin 5 000 paria. Muuttolintu, joka talvehtii Afrikassa. Saapuu keväällä huhti–toukokuussa, lähtee syksyllä elokuussa.

Elinympäristö

Alun perin jokivarsilla, nykyisin myös sorakuopissa, raviradoilla, vetisillä laitumilla, varasto- ja satama-alueilla.

Lisääntyminen
Pikkutyllin muna.

Pikkutylli munii paljaalle soramaalle yleensä neljä munaa, haudonta 22–28 päivää, molemmat emot hautovat. Poikaset ovat pesäpakoisia, ja lentävät 3–4 viikon ikäisinä.

Ravinto

Pikkutylli syö matoja ja hyönteisiä.

Lähteet
  1. BirdLife International: Charadrius dubius IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 23.5.2014. (englanniksi)
  2. Esko Hyvärinen, Aino Juslén, Eija Kemppainen, Annika Uddström & Ulla-Maija Liukko (toim.): Suomen lajien uhanalaisuus - Punainen kirja 2019, s. 566. Helsinki: Ympäristöministeriö - Suomen ympäristökeskus, 2019. ISBN 978-952-11-4973-3. Teoksen verkkoversio (viitattu 14.8.2021).

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.