Pikkukultasiipi

Pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) on sinisiipisten (Lycaenidae) heimoon kuuluva pieni päiväperhonen, joka esiintyy useana alalajina laajalla alueella holarktisella alueella.

Pikkukultasiipi
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Elinvoimainen [1]
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Päiväperhoset Papilionoidea
Heimo: Sinisiipiset Lycaenidae
Suku: Lycaena
Laji: phlaeas
Kaksiosainen nimi

Lycaena phlaeas
(Linnaeus, 1761)
Synonyymit
  • Chrysophanus phlaeas
  • Polyommatus phlaeas
Katso myös

  Pikkukultasiipi Wikispeciesissä
  Pikkukultasiipi Commonsissa

Koko ja ulkonäkö

Pikkukultasiiven etusiipien yläpinnan pääväri on hohtavan oranssi, ulkoreunassa on musta reunus. Takasiipien pääväri on tummanharmaa, ulkoreunassa on oranssi reunus. Etusiiven alapuolen pääväri on vaaleanoranssi ja takasiiven alapuolen harmaanruskea. Siipien kärkiväli on 22–34 mm, pohjoisen alalajin L. p. polaris yksilöt ovat eteläisiä kookkaampia. Sukupuolet muistuttavat toisiaan, mutta naaras on yleensä koirasta kookkaampi eivätkä sen etusiivet ole yhtä suipot.[2][3][4]

Perhosella esiintyy melko usein värimuoto f. caeruleopunctata, jolla on takasiiven yläpinnan oranssin reunuksen vierellä rivi vaaleansinisiä täpliä. Harvinaisella värimuodolla f. cuprinus oranssi väri on kokonaan korvautunut kellanvalkoisella.[2][5]

Levinneisyys ja lentoaika

Pikkukultasiiven levinneisyys ulottuu useina eri alalajeina Pohjois-Afrikasta, Etiopiasta ja Keniasta Pohjois-Eurooppaan ja Aasian lauhkean vyöhykkeen kautta Japaniin saakka sekä Pohjois-Amerikassa lauhkealta vyöhykkeeltä aina kylmän vyöhykkeen Pohjois-Grönlantiin ja Ellesmerensaarelle saakka.[2][3] Pikkukultasiipi onkin maailman pohjoisimpia päiväperhosia.[6]

Suomessa levinneisyysalue on kaksiosainen. Kultasiipeä tavataan Ahvenanmaalta ja etelärannikolta pohjoista kohti vähitellen harvinaistuvana suunnilleen Tornio–Oulu–Kajaani-linjalle saakka sekä uudelleen Pohjois-Lapissa. Keski-Lapista laji puuttuu.[5][7] Syynä tähän saattaa olla kesän pituus: Etelä- ja Keski-Suomessa jälkimmäisen sukupolven tuottamat toukat ennättävät talvehtimisvaiheeseen ja toisaalta Pohjois-Lapissa ainoan sukupolven jälkikasvu on sopivassa vaiheessa syksyn tullen. Sen sijaan näiden alueiden välillä toukat olisivat talvehtimisen kannalta sopimattomassa kasvuvaiheessa eikä talvehtiminen onnistu[8]

Lentoaika on levinneisyysalueen eteläisimmissä osissa helmi-maaliskuusta alkaen ja pohjoisempana, kuten Suomessa, toukokuusta alkaen kahtena tai useampana sukupolvena. Aivan pohjoisessa, kuten alalaji Lycaena phlaeas polaris, vain yhtenä sukupolvena kesä-heinäkuussa. Etelässä lentoaika voi jatkua marraskuuhun saakka.[7][5]

Elinympäristö ja elintavat

Pikkukultasiiven elinympäristöä ovat niityt, pientareet, puutarhat, metsänaukeat, kalliot ja rannat. Se on paikkauskollinen ja vaatii 1–2 hehtaarin suuruisen, perhosille sopivan alueen, jotta populaatio pysyy elinvoimaisena. Perhoset lentelevät ahkerasti käyden kukilla ja koiraat etsivät naaraita sekä lennellen että tähystäen korkealla paikalla istuen. Perhoset lepäävät usein maassa siivet osittain avattuina ja varsinkin avoimessa maastossa voivat kerääntyä iltaisin ryhmiksi yöpymään.[3]

Naaras munii munat yksitellen tai pareittain ravintokasvien lehdille ja ne kuoriutuvat 4–10 päivää myöhemmin. Kesällä toukka on täysikasvuinen jo 2–3 päivää myöhemmin, mutta syksyllä kehitys on hitaampaa. ja laji talvehtii toukkana. Keväällä talvehtinut toukka kasvaa noin kuukauden ajan ennen koteloitumistaan. Kotelovaihe kestää 1–3 viikkoa.[3] Toukkia on kerrotaan tavatun myös muurahaispesistä[5].

Ravintokasvi

Toukan ravintokasveja ovat hierakat, kuten niittysuolaheinä (Rumex acetosa), ahosuolaheinä (Rumex acetosella), poimuhierakka (Rumex crispus) ja hevonhierakka (Rumex longifolius) sekä joskus tatarlajit (Polygonum).[5][3]

Alalajeja
  • Lycaena phlaeas abbotti
  • Lycaena phlaeas americana
  • Lycaena phlaeas arctodon
  • Lycaena phlaeas arethusa
  • Lycaena phlaeas chinensis
  • Lycaena phlaeas coccinea
  • Lycaena phlaeas comedarum
  • Lycaena phlaeas daimio
  • Lycaena phlaeas ethiopica
  • Lycaena phlaeas feildeni
  • Lycaena phlaeas flavens
  • Lycaena phlaeas ganalica
  • Lycaena phlaeas kamtschatica
  • Lycaena phlaeas oxiana
  • Lycaena phlaeas phlaeas – Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa, myös Välimeren ja Atlantin saarilla
  • Lycaena phlaeas phlaeoides – Madeiralla
  • Lycaena phlaeas polaris – Euroopan pohjoisosissa
  • Lycanea phlaeas pseudophlaeas
  • Lycaena phlaeas shima
  • Lycaena phlaeas stygiana

Lähteet
  • Olli Marttila, Tari Haahtela, Hannu Aarnio, Pekka Ojalainen: Suomen päiväperhoset. Tekijät ja Kirjayhtymä Oy, 1990. ISBN 951-26-3471-6.

Viitteet
  1. Lauri Kaila, Marko Mutanen: Pikkukultasiipi – Lycaena phlaeas Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. Lionel G. Higgins, Norman D. Riley, suom. Olavi Sotavalta: Euroopan päiväperhoset, s. 246–247. Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1973. ISBN 951-30-2311-7.
  3. Nationalnyckeln till Sveriges flora och fauna. Fjärilar: Dagfjärilar. Hesperiidae – Nymphalidae, s. 225–226. ArtDatabanken, SLU, 2005. ISBN 91-88506-51-7.
  4. Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  5. Pertti Pakkanen: Pikkukultasiipi. Suomen Perhostutkijain Seura.
  6. Kimmo Silvonen, Morten Top-Jensen & Michael Fibiger: Suomen päivä- ja yöperhoset – maastokäsikirja, s. 132. BugBook Publishing, 2014. ISBN 978-87-993512-9-9.
  7. Perhosviki
  8. Panu Välimäki: Pikkukultasiipi (Lycaena phlaeas) – mahdollinen esimerkki elinkierron sopimattomuudesta. Baptria, 2009, 34. vsk, nro 1, s. 30. Suomen Perhostutkijain Seura.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.