Pikkaralan lossi
Pikkaralan lossi tai Lapinkankaan lossi on Oulujoella Oulussa Pikkaralan ja Lapinkankaan kaupunginosien välillä Pikkaralan yksityistiellä liikennöivä lossi. Lossi liikennöi tarvittaessa. Liikennekausi rajoittuu sulan veden aikaan, alkaen yleensä toukokuun puolesta välistä ja jatkuen lokakuun loppuun.

Lossi ei liikennöi purjehduskaudella 2022 johtuen lossin kuljettajan eläkkeelle jäännistä ja lossin käyttäjäkunnan muutoksesta.[1]
Lossin kantavuus on 9,0 tonnia, ja se liikennöi tarvittaessa arkisin kello 08–17 ja lauantaisin kello 08–15. Lossiliikenne ei ole Liikenneviraston lauttatoiminnan alaista liikennettä, vaan sen rahoituksesta viidesosa tulee Oulun kaupungilta ja loput Suomen valtiolta. Lossiliikenteen vuotuiset ylläpitokustannukset ovat noin 25 000 euroa, ja liikenne työllistää yhden henkilön yli puoleksi vuodeksi.[2]
Pikkaralan lossi aloitti liikennöinnin 1930-luvulla, ja sen jälkeen lossiliikennettä on ollut keskeytyksettä joka vuosi. Alun perin paikalla liikennöi kapulalossi, joka myöhemmin korvattiin perämoottorin avulla liikkuvalla lossilla. Nykyisin käytössä oleva lossi otettiin käyttöön 1992. Aiemmin se on liikennöinyt Madekosken ja Sanginsuun kaupunginosien välillä, mutta jäi tarpeettomaksi Sangin sillan valmistuessa.[2]
Lähteet
- Leinonen, Anna: Pikkaralan lossi jää ensi kesäksi rannalle Kaleva.fi. 22.4.2022. Viitattu 6.6.2022.
- Veteraaneista viimeinen. Oulu-lehti, 11.7.2007, nro 54, s. 7.