Pikalevy

Pikalevy (engl. instantaneous disc) on yleisnimi useita tekniikoita käyttäville suoratallennuslevyille, joita käytettiin 1920-luvulta alkaen radiotoimituksissa ja yleisradioasemilla ennen magnetofonin yleistymistä[1]. Pikalevyistä käytetään myös nimitystä lakkalevy.[2] Suomen Yleisradio hankki pikalevytallentimen kalustoonsa 1934, ja sen ensimmäisiä käyttökohteita oli presidentti P. E. Svinhufvudin uudenvuodenpuhe.[3]

Pikalevy, joka sisältää radiokuunnelman Maailmojen sota äänitteen. Huomaa keskiöön painettu ”outside start”, jonka mukaan levy oli tarkoitettu soitettavaksi ulkoreunasta alkaen.

Tekniikka

Pikalevyissä oli teknisesti kaksi kerrosta: substraatti ja laminaatti. Edellinen tarkoittaa levyn pohjarakennetta, joka oli yleensä alumiini, mutta myös lasia, kuitua ja terästä käytettiin. Jälkimmäinen tarkoittaa äänitettävissä olevaa pehmeämpää pintakerrosta, joka saattoi olla vahaa, nitroselluloosaa tai selluloosa-asetaattia.[2]

Monet pikalevyt muistuttivat ulkomuodoltaan 78 kierroksen sellakkalevyjä tai LP-levyä[2]. Ne olivat sellakkalevyjä isompia, yleensä 16-tuumaisia, ja pyörivät samalla nopeudella kuin myöhemmin esitelty LP (33 ⅓ kierrosta)[4]. Myös 78 kierroksen nopeudella pyöriviä, halkaisijaltaan 10″ ja 12″ levyjä valmistettiin[5]. Yhdelle pikalevylle mahtui ääntä tyypillisesti kolme minuuttia[6], mutta jopa viisitoista minuuttia toistavia aihioita oli saatavilla[5]. Standardin puuttuessa jotkut pikalevyt äänitettiin ja toistettiin keskiöstä ulospäin (inside start) avautuvalle spiraalille. Syyksi tähän on esitetty kaiverruksessa irtoavaa jyystettä, joka levyn pyöriessä hakeutuu kohti levyn keskipistettä.[7]

Valmistajat

Yksi suoratallennuslevyjärjestelmän valmistajista oli yhdysvaltalainen Presto, jonka laitteistoa käytettiin tallentamaan pikalevylle Herbert Morrisonin selostama lähetys ilmalaiva Hindenburgin tuhosta Lakehurstissa 6. toukokuuta 1937[8].

Radioäänitykset

Pikalevyjä on kiittäminen monista muutoin jo hävinneiksi luulluista arkistojen aarteista taidemusiikin ja kevyen musiikin saralla. Jazzin historia ei olisi yhtä täydellinen ilman pikalevyjä. John Hammondin järjestämät merkittävät konsertit Carnegie Hallista vuosilta 1938 ja 1939, joissa kuultiin Sonny Terryä ja Benny Goodmania, ovat säilyneet jälkipolville pikalevyillä. Duke Ellingtonin orkesterisävellys Black, Brown and Beige on sekin edelleen kuultavissa radiokäyttöön äänitetyltä pikalevyltä.[9]

Vitaphone

Ennen optisen valoääniraidan kehittämistä tehdyt ensimmäiset puhutut äänielokuvat, kuten John Barrymoren esittämä Don Juan (1926) ja Al Jolsonin Jazzlaulaja (1927), käyttivät pikalevyjen kaltaisia taltioita äänen välittämiseen elokuvateattereita varten. Järjestelmän kehitti Western Electric yhdessä Warner Brosin kanssa, ja sen kauppanimi oli Vitaphone.[10][11][12]

Lähteet
  • Gronow, Pekka ja Saunio, Ilpo: Äänilevyn historia. Porvoo: WSOY, 1990. ISBN 951-0-16155-1.

Viitteet
  1. Gronow ja Saunio 1990, s. 161.
  2. The Audio Archive: Electric Transcription Discs Viitattu 19.9.2009.
  3. Lindfors, Jukka: Ylen ensimmäinen äänityslaite oli mullistava uutuus Elävä arkisto. Yleisradio. Viitattu 15.12.2019.
  4. The Archives @ BostonRadio.org: Frequently asked questions (Scott Fybush, päivitetty 29.12.2002) Viitattu 19.9.2009.
  5. Digital Deli Online: Transcription discs and tapes Viitattu 19.9.2009.
  6. Lahden museot: Kisat selostaen kotiin Lahden MM-kisoista 1938-1989 (Suvi Kuisma, Hiihtomuseo, Lahti) (Arkistoitu – Internet Archive) (PDF) Viitattu 19.9.2009.
  7. The 78rpm Record Home Page - Center-start 78's Viitattu 19.9.2009.
  8. After the Day of Infamy: Making and Maintaining the Original Recordings Viitattu 19.9.2009.
  9. Gronow ja Saunio 1990, s. 162.
  10. Gronow ja Saunio 1990, s. 162–163.
  11. Western Electric: Don Juan & the Jazz Singer Viitattu 19.9.2009.
  12. University of Memphis, Department of Communication: A History of Radio Program Collecting (Marvin R. Bensman, J.D., Ph.D.) (Arkistoitu – Internet Archive)"Western Electric developed the 16-inch, 33-1/3 rpm disk before they were used in radio. These disks were first used as the sound tracks for early 'talkies.' Sound On Film optical tracks did not follow until later." Viitattu 19.9.2009.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.