Tuomas (Suomen piispa)

1500-luvulla laaditun Suomen piispainkronikan mukaan Tuomas oli syntyjään englantilainen ja toimi ennen piispaksi nimitystään Uppsalan tuomiokapitulin kaniikkina. Uppsalan tuomiokapitulin muodostivat 1200-luvun alussa englantilaiset benediktiinimunkit. Piispainkronikan mukaan Tuomas olisi Ruotsissa asuessaan kuulunut benediktiinien sijasta ”saarnaajaveljien sääntökuntaan” eli dominikaaneihin, mutta dominikaanit eivät toimineet pohjoismaissa vielä vuoden 1220 tienoilla, jolloin Tuomaan oletetaan tulleen Suomeen. Kyseessä saattaa olla väärinkäsitys, sillä Tuomas oli läheisissä suhteissa dominikaaneihin piispakautenaan ja sen jälkeen.[2]

Tuomas oli ensimmäinen Suomen piispa, joka mainitaan nimeltä asiakirjassa ja jolta on säilynyt hänen itse laatimansa asiakirja. Kaksi hänen edeltäjäänsä mainitaan nimettöminä paavi Innocentius III:n antamassa ”Ex tuarum” -bullassa vuodelta 1209.^lähde? Tuomas lujitti katolisen kirkon asemaa Suomessa ja loi sille organisaation. Hänen aikanaan Suomi muuttui katolisen kirkon lähetysalueesta varsinaiseksi hiippakunnaksi, joka vakiintui osaksi Uppsalan kirkkoprovinssia. Hän oli ensimmäinen Suomen piispa, joka todistettavasti oli Uppsalan arkkipiispan alainen.[2]

Tuomas mainitaan nimeltä Suomen piispana ensi kerran vasta vuonna 1232,[2] mutta yleisen käsityksen mukaan hän oli se nimeltä mainitsematon Suomen piispa, jolle paavi Honorius III antoi 13. tammikuuta 1221 lähettämässään kirjeessä luvan valvoa kaupankäyntiä ja jota tämä samalla pyysi järjestämään kauppasaartoa Novgorodia vastaan, vaikka se oli Gotlannille ja hansalle epämieluisaa.[1][2] Paavi oli antanut 4. huhtikuuta 1216 Ruotsin arkkipiispalle luvan nimittää Suomeen uusi piispa, ja Tuomaan nimitti piispaksi mahdollisesti arkkipiispa Valerius tämän luvan perusteella.[2] Nimitys tapahtui mahdollisesti vuonna 1220,[1] neljä vuotta Tuomasta tehtävään ehdottaneen Innocentius III:n kuoleman jälkeen.^lähde?

Paavi Gregorius IX otti vuonna 1229 Suomen kirkon suojelukseensa ja antoi luvan ottaa kirkon haltuun pakanalliset uhripaikat Suomessa sekä siirtää piispanistuin ”sopivampaan paikkaan”, ilmeisesti Nousiaisista Koroisiin.[2] Gregorius IX:n vastaukset nimettömäksi jääneen Suomen piispan kirjeisiin vuodelta 1229 ovat säilyneet mutta piispan kirjeet paaville eivät.^lähde? Tuomaan on väitetty perustaneen Koroisiin ainakin tilapäisen tuomiokapitulin ja rakennuttaneen sinne kivisen piispan virka-asunnon mutta kumpaakaan asiaa ei tiedetä varmasti. Varsinkin tuomiokapitulin perustamista on epäilty.[2] Tuomaan tiedetään olleen virassaan viimeistään vuonna 1234, jolloin hän lahjoitti sukulaiselleen, Nousiaisten kirkkoherra Vilhelmille (Wilhelmukselle) ikuisella omistusoikeudella kirkon haltuunsa saaman alueen Maskun pitäjästä sekä puolet Taipale-nimisestä saaresta.

Suomen hiippakunta käsitti aluksi vain Varsinais-Suomen ja Satakunnan. Novgorodin Hämeeseen tekemien hävitysretkien jälkeen paavi määräsi vuonna 1232 virolaiset kalparitarit puolustamaan Suomea, ja Tuomas käytti heitä mahdollisesti käännytystyöhön Hämeessä. Hämäläisten noustua kapinaan hän hankki vuonna 1237 paavilta niin sanotun ”ristiretkibullan”, jonka on katsottu myöhemmin johtaneen Hämeeseen tehtyyn niin sanottuun toiseen ristiretkeen. On kuitenkin epäselvää, tapahtuiko tämä sotaretki vielä Tuomaan aikana. Joka tapauksessa hämäläiset saatiin taipumaan Suomen hiippakunnan ja Ruotsin valtakunnan alaisuuteen ilmeisesti jo 1230-luvun lopussa.[2]

Tuomas mainitaan usein myös yhtenä Ruotsin vuoden 1240 epäonnisen Novgorodia vastaan suuntautuneen Nevan sotaretken ”arkkitehdeista”. Tämä on historiantutkijoiden päättelyä, jonka perustana on Novgorodin ensimmäisen kronikan maininta ruotsalaisten rinnalla Nevan luona taistelleista murmanneista, varsinaissuomalaisista (sum) ja jäämeistä (jem) eli hämäläisistä.[3] Tuomas lienee ollut mukana tappiollisella sotaretkellä, mutta hänen osuutensa siihen on epäselvä.[2]

Tuomas haki oma-aloitteisesti eroa piispanvirasta ilmoittaen syyksi osallisuuden erään ihmisen kuolemaan sekä paavin kirjeen väärentämisen. Jälkimmäinen rikkomus saattoi liittyä kirkkoherra Vilhelmille tehtyyn maalahjoitukseen.[2] Suomen piispainkronikan uudempi versio kertoo, että Tuomas olisi ”paennut venäläisten ja kuurilaisten raivoa”,[1][2] kun taas kronikan vanhemman version mukaan hän erosi ”anglien vuoksi”. Ensimmäisen selityksen arvellaan viittaavan epäonnistuneeseen Nevan sotaretkeen, jälkimmäisen taas erimielisyyksiin Ruotsin johtomiesten kanssa, sillä eräs ruotsalainen mahtisuku käytti tuolloin lisänimeä Angelus. Paavi joka tapauksessa hyväksyi Tuomaan eronpyynnön 21. helmikuuta 1245 ja määräsi tämän eläkkeeksi osan Suomen piispan tuloista.[2]

Piispanvirasta erottuaan Tuomas asettui asumaan Visbyn dominikaaniluostariin Gotlantiin. Hän kuoli vuonna 1248 ja hänet haudattiin Visbyn Pyhän Nikolauksen kirkkoon.[2]

Tuomas oli kaikesta päätellen oppinut henkilö. Hän hankki Pariisista laajan kirjakokoelman, joka käsitti 58 käsinkirjoitettua teosta. Teokset olivat pääasiassa Raamatun eri laitoksia kommentaareineen sekä kirkollista oikeutta käsitteleviä käsikirjoituksia. Tämän kokoelman Tuomas testamenttasi Sigtunan dominikaaniluostarille.[1][2]