Piikkiön rautatieasema

Vuodesta 1876 lähtien Turusta pääsi rautateitse Tampereen ja Hämeenlinnan kautta Helsinkiin. Helsinkiin kuitenkin kaivattiin nopeampaa yhteyttä, joten Helsingin ja Turun johdolla käynnistettiin Rantaratahanke ja keväällä 1886 asiaa ajamaan perustettiin komitea.[10] Piikkiön kuntakokous katsoi asian olevan tärkeä myös Piikkiölle, kun yksityiset kansalaiset olivat pyytäneet kunnan tukea ja esittäneet kannatusta rautatielle.[11] Kuntakokous asetti asiaa ajamaan kolmihenkisen komitean, johon kuuluivat Wiurilan isäntä August Armfelt, kanttori H. H. Hjerpe ja K. Kylänpää.[12] Asiaan kuitenkin palattiin vasta kolmen vuoden kuluttua[13], jolloin Tuorlan isäntä Alfred Michael von Haartman ajoi rautatien perustamista ja korosti sen merkitystä[14]. Kuntakokous oli rautatien rakentamisen kannalla[15] ja päätti, että kunta avustaa maan lunastuksessa korkeintaan 50 penniltä jokaista äänivaltaista kuntalaista kohden.[12] Radanvarren asukkaiden keskuudessa innostus uudesta liikenneyhteydestä nousi. Nimimerkki ”Palkollinen” kirjoittaa Aura-lehdessä:

»...nyt jo olen palveluspaikkani jättänyt ja alkanut muiden muassa autuaallisesti wartomaan Turun-Karjan rautatien rakentamista, jota paikkakunnalla liikkuvan huhun mukaan pitäisi ensi kesänä aloitettaman ja josta jo kultaisia päiwäpalkkoja uneksimme - mutta warjele Jumala, jos petymme... [16]»

Radan lopullinen rakentamispäätös tehtiin vuoden 1894 valtiopäivillä. Päätöksen hyväksyi myöhemmin Suomen suuriruhtinaskunnan hallitsija Venäjän keisarikunnan tsaari Nikolai II ja päätti samalla keskustelut radan linjauksesta. Kuntakokous oli kannattanut linjausta, jota rata nykyäänkin pääsääntöisesti noudattaa.[17][18]

Paimiossa Vistan kestikievarissa pidettiin vuonna 1895 kokous, jossa kunnilla ja yksityisillä oli mahdollisuus esittää toiveita radan sijoittamisen suhteen.[19] Rakentamistyöt aloitettiin Turun päässä helmikuussa 1897. Rataa ja asemaa varten valtio lunasti maata kuntalaisilta (Pukkilan kartanolta esimerkiksi viisi hehtaaria 9 550 markan hintaan).[10] Maata lunastettiin lisää toukokuussa 1915 Hadvalasta, Seppälän ja Mattilan maatilojen mailta hehtaarin kokoiselta alueelta.[20]

Piikkiön rautatieasema päätettiin sijoittaa 300 metrin päähän kirkon eteläpuolelle, keskelle viljavaa peltoaluetta.[1] Radan rinnalla kulki vanha Turun ja Salon välinen maantie (myöhemmin valtatie 1), jonka varteen asutus oli keskittynyt. Piirustukset kaikkiin Rantaradan vanhoihin varsinaissuomalaisiin asemiin toimitti Valtion Rautateiden pääarkkitehti Bruno Granholm.[21][22] Piirustukset olivat tuolloin käytettyjä niin sanottuja tyyppipiirustuksia, joita käytettiin useissa kohteissa.[23] Tämän vuoksi Paimion asema oli alkuperäisessä muodossaan samanlainen kuin Piikkiönkin asema.[6][24][25]

Piikkiöön suunniteltiin alun perin matkustajamäärien mukaan V-luokan asemarakennusta, mutta asemarakennus toteutettiin lopulta IV-luokan piirustusten mukaisesti.[24][26] Piikkiö oli kuitenkin nimellisesti V-luokan asema vuoteen 1956 asti, jolloin V-luokan asemapäällikön virat muutettiin IV-luokan asemapäällikön viroiksi.[5]

Asemarakennusta rakennettiin vuosina 1898–1899.[21] Itse radan rakentaminen oli maaston vuoksi hankalaa.[10] Kiskotus tehtiin 9 metriä pitkillä Bolckow, Vaughan -yrityksen kiskoilla (metripaino 30 kg).[5] Kiskotustöiden edistyttyä Turusta Piikkiön asemalle pidettiin Piikkiön kansakoululla 19. syyskuuta 1899 kiskottajille (”rautaroikalle”) juhlatilaisuus.[10] Samana päivänä ratatöiden palkanmaksaja (”kasööri”) teki palkanmaksumatkansa ensimmäistä kertaa junalla Turusta Piikkiöön.[27][28]

Piikkiön liikennepaikan ratapiha on aina ollut kolmiraiteinen (pääraide ja kaksi läpiajettavaa sivuraidetta), ja asemarakennuksen edessä oli asetinlaite, jolla liikennettä ohjattiin.[5] Ratapihan itäpäätyyn rakennettiin vaihdekoju, länsipäätyyn lämmitettävä resiinavaja.

Rantaradan valmistuttua Piikkiön kunta anoi yhdessä Paimion ja Halikon kanssa oikeutta avata rata väliaikaisesti paikallisliikenteeseen alkuvuodesta 1899. Rautatien hallinto ei kuitenkaan puoltanut anomusta, koska piti radan kiskotusta vielä puutteellisena.[29] Radan ja aseman virallista käyttöönottoa saatiinkin odottaa loppuvuoteen[30], sillä vielä elokuussa 1899 asemalla tehtiin muuraus- ja lattianasennustöitä.[31]

Kuvassa asemapäällikkö Robert Kokkola. Etualalla näkyvässä asemakyltissä paikannimi myös kyrillisillä kirjaimilla Пийккие. Kuva on siis otettu sortokaudella vuosien 1907–1917 välissä, koska tuolloin muiden kuin kaupunkiasemien nimissä tuli ensin olla aseman nimi suomeksi ja sen jälkeen venäjäksi.[32][33]

Ennen radan avaamista yleiselle liikenteelle arvovaltainen kutsuvierasjoukko ajoi lauantaina 28. lokakuuta 1899 juhlajunassa reitin Karjaalta Turkuun.[34] Uuden Suomettaren kirjeenvaihtaja kertoo Karjaan rautatieasemalta liikkeelle lähteneestä kutsuvierasjoukosta seuraavasti:

»Toisen luokan odotussaliin mahtui koko seurueemme, senaattoreineen, wirastopäälliköineen, ylempine ja alempine wirkamiehineen ja insinööreineen, kaikkiaan noin 60 henkeä, sanomalehtien kirjeenvaihtajat niihin luettuina. Söimme ja joimme itsemme kylläiseksi - ja maksoimme, sillä tällä kertaa ei tarjonnut waltio ilmaiseksi muuta kuin kyydin.[35]»

Uusi Aura -lehden toimittaja kirjoittaa:

»Klo 8 aamulla lähti sitten tarkastusjuna liikkeelle hywin pitkänä ja mahtawana, kaksi weturia edessä. Edellinen weturi oli koristeltu useammanlaatuisilla lipuilla ja waakunalla, joka kuwasti karhun päätä. Ympärillä kirjoitus: Deus protector noster (Jumala suojelijamme).[34]»

Sanomia Turusta -lehden toimittaja kirjoittaa myös päivän tapahtumista:

»Tämä uusi rautatie luowutettiin eilen wirallisesti rautatiehallituksen huostaan. Wiranomaiset tarkastiwat eilen junan. Toispäiwän iltana kello 7 lähti Helsingistä ylimääräinen juhlajuna Turun-Karjan radan awajaisiin. Tarkastusjunassa seurasi mukana noin 60 kutsuttua wierasta, joiden joukossa senaattorit von Troil, Schauman, Bergbom, Ignatius, ja rautatiehallituksen päätirehtööri Strömberg... (...) Matkalla pysähdyttiin kaikilla asemilla ja tarkastettiin asemahuoneita. Joka asemalla oli enemmän tai wähemmän yleisöä, hurraten ja huiskuttaen nenäliinojaan. (...) Turkuun saawuttiin kello 1/2 5 i. p, jonka jälkeen mentiin Phoenixiin, missä syötiin yhteiset päiwälliset, joissa ei mitään puheita pidetty.[36]»

Myös Piikkiön asemalla seurue siis pysähtyi tarkastaen aseman ja laiturilla hurraavat piikkiöläiset.[36]

»Piikkiön asema on niin ikään Piikkiön kirkonkylässä. Siitä näkyy merenlahti, Kuusiston saari ja lehdon keskellä korkea muuripatsas, joka on viimeinen jäännös piispain ylpeästä linnasta.[35]»

Yleinen liikenne radalla alkoi marraskuun alussa 1899. Turun ja Karjaan välillä kulki molempiin suuntiin kaksi vuoroa, posti- ja sekajuna. Vuonna 1900 aloitti paikallisjuna Saloon.[17] Piikkiön asemalle muutti vuonna 1898 2. luokan postitoimisto, joka oli aiemmin ollut Piikkiön kansakoululla.[10][37] Senaatti oli jo vuonna 1866 määrännyt, että III-V luokan asemien oli korvauksetta osoitettava valtiolle sovelias huoneisto postia varten ja asemapäälliköiden huolehdittava postiasioiden hoidosta.[23] Korvaukset ylimääräisestä työstä olivat pienet, eivätkä Piikkiön asemapäälliköt aina välittäneet toimenkuvasta.[10]

Paimion sisaraseman tavoin Piikkiön rautatieasema vajosi pehmeään maaperään pian rakentamisen jälkeen, ja rakennusta jouduttiin siksi nostamaan toista metriä vajoamisen vuoksi.[17] Asemalla sijainnut lennätinlaite asetettiin tammikuussa 1900 myös yksityisten käyttöön Rautatiehallituksen määräyksestä.[38][39]

Vuoden 1899 lopulla Piikkiön asemalta lähti yli 3 600 matkustajaa.[40] Helsinki–Karjaa-radan valmistuttua vuonna 1903 liikenne vilkastui entisestään, esimerkiksi vuonna 1904 kaikista tuloista yli 60 % tuotti henkilöliikenne.[12] Vuonna 1911 Piikkiön asemalta lähti yli 25 000 matkustajaa ja kaksikymmentä vuotta myöhemmin asemalla myytiin matkalippuja keskimäärin 37 000 kappaletta.[41] Suurin osa näistä oli Turkuun matkustavia työläisiä. Matkustajamäärät olivat alusta alkaen niin suuria, että rautatieasemalle hankittiin kestikievarin pitäjän Isak Kumlanderin toimesta puhelin, jotta asiakkaat voisivat tilata häneltä kyytejä.[41]

Kuukausilippu Turusta Piikkiöön vuodelta 1939. Lipun omisti Yrjö Nikulainen, joka toimi Piikkiön aseman sähköttäjänä vuosina 1916–1920[42][43].

Radan ja aseman valmistuminen ei näkynyt välittömästi Piikkiön kehittymisenä.[1] Vasta 1920-luvulle tultaessa Piikkiön ydinkeskusta alkoi muodostua rautatieaseman ympärille.[44] Piikkiöläisten arkikielessä alettiin puhua asemanseudusta keskustan osana ja sinne perustettiin useita kauppoja, etupäässä sekatavaraliikkeitä.[1][45] Hadvalantielle rakennettiin meijeri ja osuuskauppa ja Asematien päähän rakennettiin kestikievari.[40] Elinkeinorakenteen muutoksen lisäksi väestönkasvu ”asemanseudulla” oli huomattavasti nopeampaa verrattuna koko Piikkiön väestönlisäykseen.[1]

Tavaraliikenne kuljetti Piikkiöstä maitoa, viljaa, perunoita, metsä-, maatalous- ja karjatuotteita ja tiiliä Kokolahden tiilitehtaasta, joka tuotti vuodessa 10 000 tiiltä[10]. Vuonna 1931 lähtevien tavaroiden rahtikirjoja kirjattiin yli 6 000 kappaletta, mikä vastasi noin 5 000 tonnia saapuvaa rahtia.[41] Piikkiöön tuotiin 1900-luvun alkupuolella pääasiallisesti rehua, lannoitteita ja sekalaista kauppatavaraa.[41]

Piikkiön rautatieasema ja ratapihalla sijainnut Rautatiekirjakauppa. Kaupasta sai ostaa myös matkaoppaita rautateillä matkustamiseen[46].

1900-luvun alussa asemalaiturin Turun päästä rakennettiin Turun Osuuskaupan tehtaalle kapearaiteinen rillirata, joka korvattiin vuonna 1947 leveäraiteisella radalla.[5] Uusi 364 metriä pitkä rata teki vanhan rilliradan tarpeettomaksi. Uusi yksityisraide erkani ratapihan Turun puoleisesta päädystä ja vei Hadvalantielle asti. Raiteen päässä oli ympäriajovaihteet.[3] Välilaituri asemalle rakennettiin vuonna 1902.[5] Rautatieaseman tontilla sijaitsi vuosina 1923-1929 myös pieni kioskirakennus, Rautatiekirjakauppa Oy.[47][40] Asemarakennusta laajennettiin vuonna 1922.[5] Laajennustöiden yhteydessä asemarakennusta vastapäätä, radan toiselle puolelle valmistui lämmitettävä tavaramakasiini lastauslaiturilla[5].

Asemarakennuksen toimenkuvan laajentuminen Piikkiön eräänlaiseksi hermokeskukseksi vaati myös henkilökuntaa. Vuoden 1931 Rautatiehakemistossa aseman toiminnasta ja henkilökunnasta kirjoitetaan:

»Vakinaisia junia kulkee vuorokausittain 18 kpl. (klo 7-24) ja ylimääräisiä pari kpl. Yöpalvelusta asemalla ei ole.

Asemalla hoidettavan postiasema I:n hoidosta maksetaan asemapäällikölle 200 mk:n ja ylim. postiapulaiselle 500 mk:n palkkio kuukaudessa.

Valtion asunto kuuluu seuraaville: Asemapäällikölle (3 h., keittiö ja eteinen), sähköttäjälle (2 h., eteinen ja keittiö) ja kahdelle asemamiehelle (toiselle 2 h. ja keittiö ja toiselle 1 h. ja keittiö). Ainoastaan asemapäällikön asunto sijaitsee asemarakennuksessa. Ratamestari asuu Littoisissa. Valtion puolesta on myös sauna ja pesutupa sekä kuuluu kaikille aseman henkilökuntaan kuuluville viljelysmaata.[41]»

Vuonna 1947 valmistui makasiinin lisärakennus,[5] jotka purettiin 1980-luvun alussa.[48] Vuonna 1947 Piikkiön asemalla sattui myös sen historian yksi ensimmäisistä suurista junaonnettomuuksista, kun tavarajunasta tippui metallipalkki kiskoille aiheuttaen junan suistumisen kiskoiltaan ja sen neljän junanvaunun tuhoutumisen aseman edustalla.[49]

Piikkiön rautatieasema 1970-luvulla.

Asemalla oli 1950-luvulla peräti kahdeksan työntekijää, koska Paimiossa sijainneen Kevolan laiturivaihteen asemamiehen toimi siirrettiin Piikkiön asemalle.[5] Asemarakennuksessa suoritettiin muutostöitä ja -korjauksia vuosina 1950 ja 1952.[17] Vuonna 1966 laivaelementtejä ja hyttejä valmistavan Naviren kanssa solmittiin sopimus entisen Osuuskaupan raiteen käytöstä.[5] Teollisuusraiteelta lähti runsaasti muun muassa laivojen lastiluukkujen kuljetuksia Turkuun.[17] Piikkiön rautatieaseman päässä Turun puolella oli vielä 1990-luvulla puolipuomilaitos nimeltään Navire.[17] Naviren myötä Piikkiöön entisten kappaletavarakuljetusten lisäksi tuli myös raskasta vaunukuormaliikennettä. Tavaramakasiinin länsipäädyssä oli kuormaussilta metalliromulle, puru- ja hakevaunuille, vastapäätä asemarakennusta oli vielä 1980-luvun lopussa raskaiden kuormien käsittelyä varten pukkinosturi kiinteällä alustalla.[5]

Vuoden 1963 Rautatiehakemiston mukaan Piikkiössä oli tuolloin asemapäällikön lisäksi vain kaksi asemamiestä.[50] Aseman toiminnasta kirjoitetaan:

»Junalähetyksessä vuorot klo 5.15 - 11.15 ja 14.30 - 22.00 sekä asemamiehillä klo 3.00 - 14.00 ja 15.00-18.40. Ap:llä asuntona 3 h ja k sekä muita asuntoja 2 kpl 2 h ja k ja 1 kpl 1 h ja k, kaikki ilman mukavuuksia. Saapuvia kpl-tavaralähetyksiä 90 ja lähteviä 180, saapuvia vaunukuormia 55 ja lähteviä 60 sekä myytyjä matkalippuja 350 kpl/kk. Henkilöjunia 10 paria ja tavarajunia 4 paria/vrk sekä jakelulinja. Kansainvälistä yhdysliikennettä esiintyy. Vaihde- ja opastinturvalaitos.[50]»

Piikkiön ratapihan pahin onnettomuus sattui 7. lokakuuta 1966.

Ratapihan pahin onnettomuus sattui 7. lokakuuta 1966, jolloin rekka ajoi tasoristeyksessä junan eteen. Junan ensimmäinen moottorivaunu kääntyi poikittain ja välivaunu suistui kiskoilta. Veturin ja auton miehistöt loukkaantuivat.[17]

Vaikka useat piikkiöläiset käyttivät junaa työmatkoillaan 1970-luvulla, aseman henkilöliikenne alkoi laskea ja sen hiljainen alasajo alkoi.[5] Lähiliikennettä Turusta Paimioon ajettiin vuonna 1974 enää vain kaksi junaparia, niin sanotut työläisvuorot.[5] Lopulta henkilöliikenne Piikkiön asemalle päätettiin lopettaa kokonaan, ja viimeinen Piikkiöstä lähtenyt ”lättähattu” saateltiin matkaan 25. toukokuuta 1979 ja asema jäi toimimaan vain rahtiasemana.[51] Aseman ratapiha peruskorjattiin vuonna 1983. Vanha alkuperäinen kivinen asemalaituri oli jäänyt radan korjausten vuoksi liian alas ja siksi jäljellä ollutta korkeaa osaa jatkettiin puisella laiturilla.[17]

Henkilöliikennettä kokeiltiin vielä valtion ja kunnan tuella väliaikaisesti Piikkiön ja Pernon telakan välillä elokuusta 1986 alkaen.[5] Tämä synnytti Varissuon ja Lausteen seisakkeet, joiden elinkaaret jäivät kuitenkin lyhyiksi.[17] Kokeilu lopetettiin kannattamattomana elokuussa 1987.[5] Vaikka rautatieasemalle oli asennettu sähköpatterit samana vuonna ja rakennettu henkilökunnalle uudet sosiaalitilat, poistettiin asema käytöstä yhdeksän kuukautta myöhemmin 23.5.1988.[52] Vuonna 1992 asemalla oli hetkellisesti väliaikainen vaihde- ja opastinturvalaitos ennen syyskuussa rakennettua ja käyttöön otettua releasetinlaitetta.[17] Junatoimisto sijaitsi tuolloin rautatieaseman viereisessä lisärakennuksessa.[5] Uuden asetinlaitteen myötä junasuorittaja joutui siirtymään uuteen asetinlaiterakennukseen.[17]

Piikkiön rautatieasema vuonna 2012, jolloin asemalla toimi kirpputori Leppäkerttu (kyltti rakennuksen seinässä)[5].

Rataosan kauko-ohjauksen valmistuttua toukokuussa 1995 asema muutettiin täysin miehittämättömäksi.[17] Liikennepaikka jäi pelkästään tavaraliikenteen käyttöön; juniin lastattiin pääasiallisesti sahatavaraa ja raakapuuta.[22] Käyttötarkoitusta vaille jäänyt asema vuokrattiin kirpputorikäyttöön.[40][53] Rakennuksen tulevaisuudesta esitettiin myös ideoita sen kunnostamisesta kuntalaisten kulttuuri- ja monitoimitiloiksi.[5] Rautatietoiminnan hiljennyttyä asemapuisto on jäänyt hoitamattomaksi. Aseman toiminnan hiljeneminen on vaikuttanut koko Piikkiön keskustan rakenteeseen ja ilmeeseen.[44][54] Rautatiekiskojen on kuitenkin myös koettu vaikeuttavan kaavoitusta ja ihmisten päivittäistä liikkumista.[55]

Valtio ryhtyi lokakuussa 2007 myymään satoja vanhoja rautatieasemia.[56][57] Piikkiön asemarakennus tontteineen siirtyi vielä samana vuonna Ratahallintokeskukselta Senaatti-kiinteistöjen haltuun. Rautatieliikennepaikkarakennuksia siirrettiin maaliskuussa 2009 jälleen Ratahallintokeskukselle, koska niissä oli myyntiä estäviä rajoitteita.[58] Asemarakennuksessa asui tänä aikana vuokralaisia ja siellä toimi myös päiväkoti.[25] Vielä vuonna 2010 Senaatti-kiinteistön antamien tietojen mukaan asema ei olisi tulossa myyntiin, kuten useat muut käytöstä poistuneet asemat.[59][3] Vuonna 2011 makasiinirakennuksessa sijainnut asetinlaiterakennus sytytettiin palamaan pikkupoikien tulitikkuleikeissä, mutta vauriot jäivät vähäisiksi.[60] Vuonna 2012 asemarakennuksesta katkaistiin sähköt viimeisten vuokralaisten lähdettyä ja ikkunat naulattiin vesivanerilevyin umpeen ilkivallan välttämiseksi.[24] Aseman kunto tarkistettiin kuitenkin säännöllisin väliajoin pintapuolisesti.[61] Vaikka alun perin puulämmitteinen rakennus oli myöhemmin varustettu sähköpattereilla, ei lämmitystä kytketty enää vuosiin päälle.[24]

Rautatiekiinteistöjä siirrettiin vuoden 2016 alussa myyntiä varten Liikennevirastolta takaisin Senaatti-kiinteistölle, ja samana vuonna Senaatti-kiinteistö asetti Piikkiön rautatieaseman myyntiin nettihuutokauppaan.[62] Joulukuussa 2016 asema ja sen lähellä sijaitsevat rakennukset tavaramakasiinia lukuun ottamatta myytiin yksityiselle ostajalle.[63][9] Turun kaupunkiseudun maakuntakaavassa Piikkiön rautatieasema on merkitty suojeltavaksi rakennetun ympäristön kokonaisuudeksi (SR602006).[64] Keskustelu asema-alueiden ottamisesta uuteen käyttöön virisi jälleen 2010-luvun lopulla; erityisesti Uudenkaupungin autotehtaan työntekijöitä varten.[65] Uusi käyttö ei kuitenkaan koskisi jo myytyjä rautatieasemia vaan asema-alueita niiden ympärillä.[66][67] Kaarinan kaupunginhallituksen lausuntojen mukaan radan lähistön väestöpohja on pieni, ja varat tulisi mieluummin käyttää Föli-bussiliikenteen parantamiseen.[68]

Vuoden 2019 lopussa Piikkiön ratapihan vaihdejärjestelmän uusimis- ja parannustyö käynnistyi.[69]

Piikkiön rautatieaseman pohjapiirros ennen vuoden 1922 muutostöitä.

Asemapäällikkö Elis Nyholmin perhe rautatieaseman sisätiloissa kuvattuna. Kuva otettu 7.5.1934 ja on luultavasti vanhin säilynyt kuva rautatieaseman alkuperäisestä sisustuksesta.

Piikkiön asemarakennuksessa oli alun perin kolme erikokoista odotushuonetta, asiakaspalveluhuone ja matkatavaroiden säilytyshuone. Säilytyshuoneessa oli omat hyllykkönsä naisten ja miesten matkatavaroille.[91] Asemapäällikön asunto käsitti kolme asuinhuonetta, keittiön ja eteisen ja siten lähes koko itäisen puoliskon rakennuksesta. Asunnon sisäänkäynti oli pihan puolella, ja kuistilla varustettu keittiönporras oli itäpäädyssä. Suureen odotussaliin oli suunniteltu sisäänkäynti sekä pihan että radan puolelta. Pienempiin odotussaleihin kuljettiin suurimman kautta.[24]

Piikkiön rautatieaseman muutossuunnitelma vuodelta 1922.

Vuonna 1922 tehdyn muutostyön yhteydessä asemapäällikön asunnon ja matkustajaliikennettä palvelevien tilojen paikkaa vaihdettiin keskenään. Odotussali ja lipunmyynti siirrettiin rakennuksen länsipäästä itäpäähän. Samalla myös postiasema sai käyttöönsä huoneita. Rautatien puoleisessa julkisivussa alkuperäisen odotussalin sisäänkäynti muutettiin ikkunaksi ja uusi sisäänkäynti toteutettiin saman julkisivun itäpäässä olleen ikkunan kohdalle. Myös samassa julkisivussa keskellä olleen matkatavarahuoneen sisäänkäynnin paikkaa muutettiin. Suurin alkuperäisistä odotussaleista jaettiin kahtia väliseinällä ja muutettiin keittiöksi ja asuinhuoneeksi. Myös pienemmät odotussalit sekä asiakaspalvelusali muutettiin asuinhuoneiksi. Länsipäätyyn lisättiin itäpäädyn alkuperäisen kuistin kaltainen uusi ja sen kautta kulku uuteen keittiöön ja ullakolle. Alkuperäinen asemapäällikön asunnon ruokasali muutettiin postin käyttöön. Sen viereen postille järjestettiin vuonna 1950 (alkuperäisen asunnon eteisen kohdalle) hyllyin varustettu säilytyshuone.[24]

Sisätiloissa on korkeiden huoneiden alkuperäisessä koristelussa käytetty leveitä puulistoja ja tammiootrausta.[92] Myöhemmin ootratut pinnat maalattiin valkoisiksi ja kattoja madallettiin (ks. kuva alempaa). Rakennuksen nykyinen omistaja totesi vuonna 2017 kunnostavansa rakennuksen vanhaa kunnioittaen perinnemateriaaleilla, kuten aikakauden mukaisilla maaleilla ja tapeteilla.[93][94][63][95] Rautatierakennuksen kaakeliuunit on jo palautettu alkuperäisiin paikkoihin käyttäen Turun Akatemiatalon vuoden 1977 remontissa purettuja kaakeliuuneja.[25][61]

Asemarakennuksen alkuperäisistä huonekaluista mainitaan seuraavaa Suomen Valtionrautateiden toimesta vuonna 1916:

»Viime aikoina on rautatien asemahuoneiden kalustamiseen ruvettu yleisesti käyttämään kepeitä ja sitäpaitsi verrattain siroja vieniläisiä huonekaluja. Konttori- ja toimistohuoneiden sekä III. luokan odotussalien huonekalusto on tehty erityispiirustusten mukaan. Konttorihuonekalut, jotka t. n. tilataan "Vankilayhdistyksen" kautta, ovat koivusta ja kiillotetut puun värisiksi. Työ on aina ollut lujaa.[21]»

Piikkiön rautatieasemalla alkuperäisiä huonekaluja ei ole säilynyt.[61]

Piikkiön rautatieaseman ja asemapuiston puistosuunnitelma vuodelta 1959.

Piikkiön asemapuisto sijaitsee rautatieaseman länsipäädyssä.[40][24] Sen suunnittelu on luultavasti alkanut jo itse aseman rakentamisen yhteydessä, vaikka oletettavasti aluksi ainoastaan aseman välittömin ympäristö laitettiin edustavaksi ja vasta sitten puisto-osa laajennettiin kattamaan iso osa radanviertä.[96] Rautateiden ylipuutarhurina toimi vuosina 1891–1928 Otto Wilhelm Nykopp, joka on vaikuttanut merkittävästi myös Piikkiön asemapuiston suunnitteluun.[96] Puiston laajennustyö suoritettiin suurelta osin Piikkiön pitkäaikaisen asemapäällikön Robert Kokkolan aikana. Puiston laajennus- ja parannustöitä jatkoi Kokkolan seuraaja, asemapäällikkö Tuure Malmivirta.[40]

Asemapuisto on säilynyt perusmuodoltaan hyvin alkuperäisen kaltaisena, eli vapaamuotoisena ja englantilaistyyppisenä sisäosan kaarevine linjoineen.[97][98] Puisto muodostaa pitkänomaisen radan vieressä kulkevan alueen, jossa on säilynyt runsaasti eri puu- ja koristepensaslajeja jo asemapuiston varhaiselta ajalta. VR:n suunnitteluosaston vuonna 1959 laatimiin istutuspiirustuksiin on merkitty mm. yhdeksän eri puulajia. 1900-luvun alussa asemapuistosta löytyi myös tenniskenttä joka sota-ajan jälkeen hävisi.[96] Harvoissa puistosta säilyneissä valokuvissa näkyvät hienosti hoidetut hiekkapolut ja kauniisti geometrisiin muotoihin leikatut pensaat polkujen varrella.[96] Muiden asemapuistojen tavoin myös Piikkiön asemapuisto oli ensisijaisesti virkistävä taukopaikka, mutta myös paikallisväestölle suunnattu uusien kasvi-, puu- ja pensaslajien näyteikkuna.[99] Asemapuiston puilla oli ensisijainen tehtävä estää ja hillitä tulipaloja, joita Piikkiössäkin syttyi veturin tulipesän kipinöistä.[23] Aseman läheisyydessä, asemapuistossa ja siellä sijainneella tenniskentällä piikkiöläiset harrastivat ennen urheilukentän rakentamista noin 1930-luvulle asti urheilutoimintaa, kuten erilaisia juoksu- ja heittolajeja.[100] Puistossa kilpailleilla ja urheilleilla oli asemapäällikön antama lupa toimintaansa.[1] Vuonna 1952 asemapuistoa siistittiin olympiavuoden kunniaksi.[101]

Asemapiiriin on kuulunut aikoinaan myös maa-aluetta aseman henkilökunnan viljeltäväksi vuoden 1904 Rautatiematrikkelin mukaan:

»Asemapiiriin kuuluu melkoinen ala viljeltyä maata potaattimaaksi y.m. [102]»

Rautateiden sisäisillä asemien puistokilpailuilla pidettiin yllä laatua ja hyvää kunnossapitoa.[103] Ensimmäinen Liikennepaikkojen kuntoisuuskilpailu järjestettiin vuonna 1955.[104]

Asemapuisto on edelleen alkuperäiseen tapaansa pitkänomainen ja siellä on säilynyt eri puu- ja koristepensaslajeja asemapuiston varhaiselta ajalta.[96] Asemapuistoa on myöhemmin lyhennetty, ja se päättyy nykyään heti asemarakennuksen itäpään kohdalla Asematien sorapintaiseen kääntö- ja pysäköintialueeseen.[24] Rautatietoiminnan hiljennyttyä asemapuistosta huolehtiminen väheni. [24] 1970-luvulla pensasaitojen ja koristepensaiden hoito ja leikkuu lopetettiin.[23] Myös Piikkiön asemapuisto on jäänyt hoitamattomaksi ja kasvillisuus on jätetty pääosin vaille hoitoa.[24] Asemapuisto on kuitenkin edelleen mahdollista kunnostaa, kuten Arno Kasvi totesi vuonna 1993 Piikkiön rautatieaseman asemapuistossa kuvatussa TV-ohjelmassa Viherpeukalo: Kesän ensi satoa.[105] Huhtikuussa 2022 Kaarinan kaupunginvaltuusto teki valtuustoaloitteen rautatieasemapuiston kunnostamisesta.[106][107]

Näkymä Asematieltä noin vuonna 1904, oikealla rautatieaseman kulma, vasemmalla valmisteilla oleva kirjurintupa.

Asemarakennuksen pihapiirissä on maakellari, yksi ulkorakennus, ulkohuussi (ei alkuperäinen) ja tavaramakasiini.[24] Hirsisessä ulkorakennuksessa on useita eri huoneita, joilla on ollut eri käyttötarkoituksia: navetta (asemapäälliköllä oli oma lehmä), aitta, lantala ja aseman halkosuoja.[1] Ulkorakennus ja kellari ovat asemakaavassa suojeltuja paikallisesti tai kaupunkikuvallisesti arvokkaina rakennussuojelukohteina merkinnällä sr-2.[24]

Asemalta itään rautatien suuntaisesti kuljettaessa löytyy entinen tavaramakasiini, joka on liikenteenohjauksen käytössä.[24] Asemapäällikön asuessa rautatieasemalla rautatien henkilökuntaa varten rakennettiin aseman viereen kaksi asuinrakennusta tyyppipiirustusten mukaan ja niihin talousrakennukset (navetta, maakellari, käymälä). Ensimmäinen, kirjurintalo valmistui vuonna 1905, ja asemamiehellä sekä kirjurilla oli siinä kahden perheen asunto.[45] Talon pihalta löytyi myös Valtionrautateiden työntekijöilleen takaama sauna pesutupineen.[10] Seuraavana Asematieltä itään kuljettaessa löytyy vaatimattomampi ratavahdin asunto aivan Piikkiönjoen kupeessa.[1] Myös nämä asema-alueeseen kuuluneet rakennukset ovat asemakaavassa suojeltuja rakennuksia.[24]