Piihappo

Piihappo on yhteisnimitys muutamalle piin, vedyn ja hapen yhdisteille, joiden kemialliset kaavat ovat muotoa [SiOx(OH)4-2x]n[1][2]. Tärkeimmät piihapot ovat:

Meren pintavesien keskimääräinen piihappopitoisuus. 2001 World Ocean Atlas.

Nämä kaikki ovat varsin heikkoja happoja, ja ne liukenevat erittäin niukasti veteen. Esimerkiksi ortopiihapon happovakio pKa1 on +25° C:n lämpötilassa 9,9 ja pKa2 11,8.[3] Kiinteässä olomuodossa ne voivat kondensoitua monimutkaisemmiksi polymeerisiksi piihapoiksi. Luovuttaessaan protoneja ne muuttuvat vastaaviksi silikaatti-ioneiksi.

Piihappoja voidaan valmistaa vahvempien happojen avulla vesiliukoisista silikaateista, esimerkiksi natrium- tai kaliumsilikaattiliuoksesta eli vesilasista tai kalivesilasista. Tällöin piihapot saostuvat muodostaen silikageelia, joka yleensä sisältää myös piidioksidia, piihappojen anhydridia. Myös litiumsilikaattia käytetään rakennusteknisissä tarkoituksissa[4].

Merivedessä esiintyy liuenneena pieniä määriä ortopiihappoa (H4SiO4), ja sillä on myös biokemiallista merkitystä etenkin piileville, joiden solunseinät sisältävät piiyhdisteitä.

Ravitsemuksellinen ja lääkinnällinen merkitys

Ortopiihappoa esiintyy useissa ihmisen kudoksissa kuten luissa, aortassa ja maksassa. Sen otaksutaan olevan ihmiselle välttämätön hivenaine, joskaan saantisuosituksia ei ole voitu määrittää. Sitä esiintyy ravinnossa koliinilla stabiloituneena. Sen puutoksen on kuitenkin todettu aiheuttavan vaurioita luustossa ja kollageenin vähentymistä[5] sekä eräiden tutkimusten mukaan myös hiusten ja kynsien haurastumista[6][7].

Viime vuosina on tutkittu, onko ravinnossa esiintyvä alumiini Alzheimerin taudin riskitekijä. Mikäli näin on, juomiin lisättyä piihappoa voidaan mahdollisesti käyttää taudin ehkäisemiseen[8][9][10], koska se toisaalta vähentää alumiinin imeytymistä ruoansulatuksessa, toisaalta edistää sen poistumista elimistöstä munuaisten kautta.

Lähteet
  1. N. N. Greenwood, A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, 2nd ed.. Oxford, UK: Butterworth-Heinemann, 1997.
  2. R. K. Iler: The Chemistry of Silica. New York: Wiley, 1979.
  3. Dissociation Constants of Inorganic Acids and Bases sites.chem.colostate.edu. Arkistoitu 13.4.2018. Viitattu 3.5.2019.
  4. http://www.bermanto.fi/tuotteet/lattiapinnoitteet/silikaattikasittely (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. K.R. Martin: The chemistry of silica and its potential health benefits. J Nutr Health Aging, 2007, nro 2, s. 94–97. PubMed:17435951.
  6. A. Barel, M. Calome, A. Timchenko ym.: Effect of oral intake of choline-stabilized orthosilicic acid on skin, nails and hair in women with photodamaged skin. Arch. Dermatol. Res., 2005, nro 4, s. 147–153. PubMed:16205932. doi:10.1007/s00403-005-0584-6.
  7. N. Scheinfeld, M.J Dahdah MJ, R. Scher: Vitamins and minerals: their role in nail health and disease. J. Drugs Dermatol, 2007, nro 8, s. 782–787. PubMed:17763607.
  8. C. Exley, O. Korchazhkina, D. Job, S. Strekopytov, A. Polwart, P. Crome: Non-invasive therapy to reduce the body burden of aluminium in Alzheimer's disease. J. Alzheimers Dis., 2006, nro 1, s. 17–24; discussion 29–31. PubMed:16988476.
  9. M.J. González-Muñoz, A. Peña, I. Meseguer I: Role of beer as a possible protective factor in preventing Alzheimer's disease. Food Chem. Toxicol., 2008, nro 1, s. 49–56. PubMed:17697731. doi:10.1016/j.fct.2007.06.036.
  10. M.J. Gonzalez-Muñoz, I. Meseguer I, M.I. Sanchez-Reus ym.: Beer consumption reduces cerebral oxidation caused by aluminum toxicity by normalizing gene expression of tumor necrotic factor alpha and several antioxidant enzymes. Food Chem. Toxicol., 2008, nro 3, s. 1111–1118. PubMed:18096288. doi:10.1016/j.fct.2007.11.006.
This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.