Pietro Nenni

Nenni oli lähtöisin maanviljelijäperheestä ja toimi nuoruudessaan lehtimiehenä. Vuonna 1911 hänet pidätettiin Italian ja Turkin välisen sodan vastaisen lakon järjestämisestä ja hän tutustui vankilassa Benito Mussoliniin. Myöhemmin hänestä tuli kuitenkin Mussolinin ja fasismin tiukka vastustaja. Nenni liittyi PSI:hin vuonna 1921 ja tuli puolueen äänenkannattajan Avantin! päätoimittajaksi. Hänet pidätettiin vuonna 1925 sosialistijohtaja Giacomo Matteottin murhaa käsitelleen kirjasen julkaisemisesta ja seuraavana vuonna hän pakeni Ranskaan.[2] Nenni asui pitkään maanpaossa ja osallistui antifasistiseen toimintaan. Espanjan sisällissodan aikana hän oli vapaaehtoisiin kansainvälisiin prikaateihin kuuluneen Garibaldi-prikaatin poliittinen komissaari ja yksi sen perustajista. Gestapo pidätti hänet Vichyn Ranskassa vuonna 1940 ja hänet siirrettiin 1943 Italiaan, jossa häntä pidettiin vankina Ponzan saarella. Italian vallanvaihdoksen jälkeen hänet vapautettiin marsalkka Pietro Badoglion määräyksellä elokuussa 1943.[1]

Nennistä tuli vuonna 1945 Ferruccio Parrin hallituksen varapääministeri ja seuraavana vuonna hän jatkoi samassa tehtävässä kristillisdemokraatti Alcide De Gasperin johtamassa koalitiohallituksessa. Myöhemmin vuonna 1946 hänestä tuli Italian ulkoministeri.[2] PSI kuitenkin hajosi kahtia tammikuussa 1947 ja Nennin johtaman vasemmistosiiven haltuun jäänyt puolue ryhtyi kommunistisen puolueen (PCI) liittolaiseksi. PCI ja PSI olivat sen jälkeen yli vuosikymmenen ajan oppositiossa kristillisdemokraattien johtaessa hallitusta. Nenni joutui erimielisyyksiin kommunistien kanssa Unkarin kansannousun kukistamisen jälkeen vuonna 1956 ja puolueiden yhteistyö päättyi. Hänen johdollaan sosialistit ryhtyivät yhteistyöhön kristillisdemokraattien kanssa ja palasivat vuonna 1963 Italian hallitukseen. Nenni toimi jälleen varapääministerinä kolmessa peräkkäisessä hallituksessa sekä ulkoministerinä vuosina 1968–1969. Hän jätti PSI:n puoluesihteerin toimen keskustan ja vasemmiston yhteistyön katkettua tilapäisesti vuonna 1969.[1]

Nenni nimitettiin vuonna 1970 elinikäiseksi senaattoriksi ja vuonna 1979 hänet valittiin senaatin puhemieheksi.[1]