Pietro Bembo

Lapsena Bembo lähti isänsä mukana Firenzeen ja oppi siellä rakastamaan toscanalaista murretta, jota hän sittemmin suosi kotikaupunkinsa murteen sijasta. Saatuaan opintonsa päätökseen, joihin kuului kahden vuoden paneutuminen kreikan kieleen Konstantinos Laskariksen johdolla Messinassa, hän valitsi kirkollisen uran. Vietettyään aikaa Italian eri kaupungeissa ja hoveissa, joissa hän oli jo oppineisuutensa ansiosta tervetullut, hän seurasi Giulio de' Medicia Roomaan, jossa hänet pian sen jälkeen nimitettiin paavi Leo X:n sihteeriksi. Paavin kuoltua terveydeltään heikentynyt Bembo vetäytyi Padovaan, jossa hän asui useiden vuosien ajan keskittyen kirjallisiin töihin ja huvituksiin. Vuonna 1529 hän otti vastaan kotikaupunkinsa Venetsian historiankirjoittajan viran, ja pian sen jälkeen hänet nimitettiin Pyhän Markuksen tuomiokirkon kirjastonhoitajaksi. Paavi Paavali III:n tarjoama kardinaalin virka vei hänet vuonna 1539 jälleen Roomaan, jossa hän luopui klassisen kirjallisuuden opiskelusta ja omistautui teologialle ja klassiselle historialle, ja hän sai ennen pitkää Gubbion ja Bergamon piispuudet.[2]

Bembo teki suuren palveluksen italian kielen maineelle ja oikeellisuudelle, ja hänen sanotaan olleen niin tarkka tyylin puhtaudesta, että hän oikoluki neljäkymmentä teostaan. Klassikoiden tyylin tarkka jäljittely oli hänen ihanteensa. Hänen teoksistaan voidaan mainita Gli Asolani (1505, dialogit rakkauden luonteesta, omistettu Lucrezia Borgialle), Prose nelle quale si ragiona della volgar lingua (1525, ansiokas kieliopillinen teos), Rime (1530), Carmina (1533) ja Rerum veneticarum libri XII (1487-1513). Jälkimmäinen teos julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen nimellä Istoria veneziana (12 osaa, 1552). Bembo kootut teokset, Tutte opere, ilmestyivät vuonna 1729 neljänä niteenä.[1][2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pietro Bembo Wikimedia Commonsissa