Pietari III (Aragonia)

Aragonian Pietari III "Suuri" (kat. Pere el Gran, 1239 – 2. marraskuuta 1285) oli hallitsija myöhäiskeskiajan Euroopassa.

Pietari III
Aragonian ja Valencian kuningas
Valtakausi	27. heinäkuuta 1276 – 11. marraskuuta 1285
Edeltäjä	Jaakko I
Seuraaja	Alfonso III
Sisilian kuningas
Valtakausi	4. syyskuuta 1282 – 11. marraskuuta 1285
Edeltäjä	Kaarle I
Seuraaja	Jaakko I (Sisilia)
Syntynyt	n. 1239 Valencia, Aragonian kruunu
Kuollut	11. marraskuuta 1285 (ikä 45–46) Vilafranca del Penedès, Aragonian kruunu
Puoliso	Constantia Sisilialainen
Lapset	Alfonso III Jaakko II Frederik II Isabella Aragonialainen Yolanda Aragonialainen
Suku	Barcelona
Isä	Jaakko I
Äiti	Violanta Unkarilainen
Uskonto	roomalaiskatolilaisuus

Pietari toimi vuodesta 1276 isänsä Jaakko I:n kuoleman jälkeen Aragonian ja Valencian kuninkaana sekä Barcelonan kreivinä. Sen sijaan Mallorcan kruunu meni hänen veljelleen Jaakolle. Aragonia oli saattanut Reconquistan päätökseen ja ajanut maurit pois rajoiltaan jo Jaakko I:n hallituskaudella, jolloin nuori Pietari osallistui Valencian ja Murcian valloituksiin. Niinpä hän saattoi hallitsijana ollessaan keskittyä valtakuntansa laajentamiseen Välimeren alueella.[1]

Pietari meni vuonna 1262 naimisiin sisilialaisen vallantavoittelijan tyttären Constantia Sisilialaisen kanssa. Kun Sisiliassa nousi kapina 1282, Pietari valloitti saaren ja hänet kruunattiin sen kuninkaaksi Palermossa.[2] Hän oli varmistanut tälle Bysantin ja Kastilian tuen, mutta Ranska ja paavi raivostuivat ja Pietari julistettiin kirkonkiroukseen.[1]

Sisilian valtaus aiheutti myös sisäpoliittisia ongelmia, sillä aatelisto oli tyytymätön kalliin sotaretken aiheuttamaan verorasitukseen. Pietari pelkäsi aateliston nousevan kapinaan ja suostui näitä hyvitelläkseen sopimukseen, jossa sitoutui kutsumaan Aragonian parlamentin (Cortes) koolle säännöllisesti. Muutamia vuosia myöhemmin hän teki samanlaisen sopimuksen myös Katalonian parlamentistä.[1]

Alkuvuonna 1283 Pietari valtasi Calabrian ja häiritsi merenkulkua sieltä pohjoiseen aina Napolin seudulla asti. Kaarle Valois huolestui asemastaan, ja haastoi Pietarin taisteluun johon kumpikin sai tuoda sata ritariaan. Osapuolet saapuivat sovitulle paikalle eri aikoina, koska Pietari joutui väistämään väijytystä matkan varrella.[3] Niinpä kumpikin osapuoli katsoi vastapuolen luovuttaneen ja kirjasi taistelun omaksi voitokseen.[4]

Vuonna 1284 Kaarle Valois liittoutui Pietarin veljen, Mallorcan kuninkaan Jaakko II:n kanssa. Paavi nimesi Kaarle Valoisin Aragonian kuninkaaksi. Ranskalaiset hyökkäsivät Roussilloniin suurella sotajoukolla, kuningas Filip III:n ja Kaarle Valoisin johdolla. He piirittivät Gironaa, mutta kaupungin vastarinta antoi Pietarin laivastolle aikaa tulla paikalle. Ranskalaiset onnistuivat lopulta valtaamaan kaupungin, mutta joukot kärsivät pahasti ja niissä levisi kulkutauti. Myös kuningas Filip sairastui ja kuoli Perpignanissa.[5]

Tämän voiton jälkeen Pietari päätti lähteä rankaisemaan veljeään petturuudesta. Matka keskeytyi kuitenkin lähtösatamaan kuninkaan sairauden takia.[5] Hän kuoli Vilafranca del Penedèsissä marraskuussa 1285. Hänet haudattiin Tarragonaan Santa Maria de Santes Creus -luostariin.[3][6]

Pietarilla oli vaimonsa Constantia Sisilialaisen kanssa kaksi tytärtä ja neljä poikaa: Alfonso III, Jaakko II, Frederik II (Sisilia) ja Pedro. Tyttäristä Elisabet Aragonialainen meni naimisiin Portugalin kuninkaan Dinis I:n kanssa ja Yolanda Aragonialainen Napolin kuninkaan kanssa. Näiden lisäksi hänellä tiedetään olleen ainakin seitsemän aviotonta lasta rakastajattariensa kanssa.[4]

Pietaria on pidetty keskiaikaisen ritarin perikuvana, ja häntä kuvataan Danten, Boccaccion ja Shakespearen teoksissa.[1] Hän oli isänsä Jaakko I:n tavoin taiteiden suojelija, erityisesti runouden ystävä. Hän oli itsekin trubaduuri. Cerverí de Girona opetti häntä kirjoittamaan runoja ja lauluja.[4]