Pierre-Joseph Proudhon

Proudhon syntyi Besançonissa 1809 vaatimattomiin oloihin.[2] Hänen isänsä oli talonpoika ja pilkkasi talonpoikien työtä valvovien suurkaupunkien rappiota ja ylellistä elämää. Proudhon ei luottanut auktoriteetteihin, mitä kuvastaa hänen täydellinen itseoppineisuutensa. Karl Marx kuvasi häntä proletaariksi, joka puhuu proletaarien puolesta.

Proudhon ja hänen lapsensa.

Proudhon työskenteli nuoruudessaan työläisenä ja toimittajana. Hän oli ensimmäinen yhteiskuntafilosofi, joka käytti kirjoituksissaan sanaa ”anarkismi”, ja itseään hän nimitti ”anarkistiksi”. Hän joutui silti erimielisyyksiin Karl Marxin ja muiden anarkistien, kuten Mihail Bakuninin, kanssa vuonna 1850.^lähde? Proudhon piti Marxia yhtä vakavana vihollisena kuin Ranskan yläluokkaa.

Proudhonin mielestä yhteisomistus oli epäsuotavaa ja yhteiskunnallinen vallankumous tulisi saavuttaa rauhanomaisin keinoin.

Englantilainen Godwin, ranskalainen Proudhon ja saksalainen Max Stirner muodostivat anarkismin teorian isäkolmikon 1800-luvulla.

Proudhon piti oikeudenmukaisuutta kaikkeutta hallitsevana periaatteena, joka hänen mielestään toteutuu luonnon tasapainona. Teoksessaan Qu'est-ce que la propriété? ('Mitä omaisuus on') hän perustelee lausettaan, sillä ettei kenelläkään ole ikuista omistusoikeutta.

Vartuttuaan Proudhon opiskeli latinaa ja menestyi opinnoissaan hyvin, ja hän käänsi muutamia teoksia. Hän käänsi myös ensimmäisen englanninkielisen Individualist anarchism 18 -teoksen yhdessä Benjamin Tuckerin kanssa.

Yksi Proudhonin sloganeista oli "Anarkia on järjestystä". Anarkistien kuuluisan tunnuksen (A-kirjain O:n sisällä) voidaan sanoa kuvaavan juuri tätä lausetta. Vielä tunnetumpi lainaus Proudhonilta on "Omaisuus on varkautta"[3], joka liittyy hänen teokseensa Qu’est ce que la propriété (1840, 'Mitä omaisuus on?', ei suom.). Alussa hän torjui omaisuuden kokonaan, yksityisen ja yhteisomistetun.

Myöhemmin hän muutti mieltään ja nosti yksityisomaisuuden vapauden välttämättömäksi edellytykseksi. Tuomitessaan omaisuuden hän ajatteli lähinnä laiskaa maanomistajaa, joka hänen mielestään varasti maillaan ahkeroivilta työläisiltä.

Hänestä omalla työllä tuotettu oli oikeutettua omaisuutta. Hän laski tähän paitsi suoraan itse tehdyt tuotteet, myös omaisuutta myymällä ja ostamalla tai muuten hankitun omaisuuden, kunhan hankinnassa ei käytetty väkivaltaa. Sittemmin hän kuitenkin hyväksyi myös maanomistuksen ja jopa sen periytymisen.

Kirjassaan Théorie de la propriété hän sanoi: ”Omaisuus on ainoa voima, joka voi toimia vastavoimana valtiolle.” Yksityinen omistusoikeus luo ulkoisesta vallankäytöstä irrallisia piirejä, jotka eivät ole valtiovallan valvonnassa, ja tämä on ainoa keino taata ihmisten vapaus.

Omaisuus on yhteiskunnan spontaani luomus ja suoja kaikenvaltaavaa valtiovaltaa vastaan mutta myös luo mahdollisuuden väärinkäyttöön, riistoon ja varkauteen.

Proudhonia pidetään silti sosialistina, koska hän kannatti sitä, että työntekijät omistaisivat tuotantovälineensä, eivät kapitalistit. Hän ei hyväksynyt maan yksityisomistusta, ja tuotantovälineiden yksityisomistusta hän vastusti monella perusteella, muun muassa siksi, että se mahdollisti voiton ja työntekijöiden palkkaamisen esimiehen alaisuuteen. Hän myös halusi, että omaisuus jakautuisi melko tasaisesti.

Hän halusi lakkauttaa valtion ja sen tilalle tulisivat vapaaehtoisten muodostamat kunnat ja niiden muodostamat liitot (federaatiot).

Hän vastusti korkoa ja vuokraa mutta halusi niiden katoavan vapaaehtoisesti. Hän korosti, ettei niitä tai muutakaan vapaaehtoista toimintaa saisi kieltää lailla [4].

Proudhon ei julkisesti juurikaan vaivautunut arvostelemaan Marxia, koska tuolloin Marxia ei pidetty merkittävänä ajattelijana. Sen sijaan hän arvosteli tuolloin vaikutusvaltaisia sosialisteja. Proudhonin kirja Qu'est-ce que la propriété? sai Marxin vakuuttumaan, että yksityisomistus tulisi lakkauttaa. ^lähde?

Proudhonin mielestä ihminen ei ole luonnostaan hyvä tai paha, vaan ihmisen hyvyys tai pahuus juontuu ulkoisista oloista. Jotta ihmiset voisivat elää Proudhonin kuvaamassa yhteiskunnassa, heidän tulisi olla huomattavasti valistuneempia kuin nyt ja kunnioittaa muita ihmisiä suuresti, jotta hallintokoneisto kävisi turhaksi. Hallinnon tulisi olla eräänlainen julkinen tila, jossa vaihtaa mielipiteitä tärkeistä kysymyksistä. Proudhon myönsi kuitenkin utopiansa vaikeuden, sillä oikeudenmukaisuus on henkinen ominaisuus, joka kehittyy ihmisessä hitaimmin, ja sen esiin saaminen vaatii ankaraa ja tarmokasta kasvatusta.

• Qu'est-ce que la propriété?, 1840
• Explications présentées au ministère public sur le droit de propriété,, 1842
• Système des contradictions économiques ou Philosophie de la misère, 1846
• Idée générale de la révolution au xixe siècle, choix d'études sur la pratique révolutionnaire et industrielle, 1851
• Le manuel du spéculateur à la bourse, 1853
• De la justice dans la révolution et dans l'Eglise, 1858
• La Guerre et la Paix, 1861
• Du principe Fédératif, 1863
• De la capacité politique des classes ouvrières, 1865
• Théorie de la propriété, 1866
• Théorie du mouvement constitutionnel, 1870
• Du principe de l'art, 1875
• Correspondances, 1875

• Sutinen, Ville-Juhani (toim.): Utopiasosialistit. Suomennokset Timo Hännikäinen ym.. Turku: Savukeidas, 2009. ISBN 978-952-5500-43-1.

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pierre-Joseph Proudhon Wikimedia Commonsissa

• Proudhon, Pierre-Joseph, Tietosanakirja 1915