Pierre Augereau

Charles Pierre François Augereau (21. lokakuuta 1757, Faubourg Saint-Marceau, Pariisi – 12. kesäkuuta 1816, La Houssaye-en-Brie, Seine-et-Marne[1][2]) oli Castiglionen herttua, ranskalainen sotilas, myöhemmin kenraali ja yksi Napoleon I:n valtakauden 26:sta Ranskan keisarikunnan marsalkasta[3]. Augereau osallistui Ranskan vallankumoussotiin ja Napoleonin sotiin.

Castiglionen herttua Charles Pierre François Augereau.

Nuoruus

Augereaun perhetausta oli vaatimaton. Hänen isänsä oli palvelija ja äiti kouluttamaton hedelmäkauppias. 17-vuotiaana Augereau liittyi kuninkaalliseen armeijaan, ensiksi osaksi Burgundissa sijaitsevaa ratsuväen rykmenttiä ja myöhemmin karabiiniereja[3]. Augerausta kasvoi huomattava miekkamies ja kaksintaistelija. Hän joutui kuitenkin maanpakoon nostettuaan miekkansa häntä solvannutta upseeria vastaan.

Ulkomailla Augereau eli palkkasoturina ja miekkailunopettajana[3]. Hän taisteli Venäjän armeijan riveissä Osmanien valtakuntaa vastaan, mutta pakeni pian Preussiin, jossa hän liittyi kaartiin. Sieltäkin Augereau karkasi pian, nyt Saksin rajan yli. Vuodet 1788–1791 täytti palvelus Napolin kuningaskunnan armeijassa ja sittemmin Portugalissa. Ranskan suuren vallankumouksen tapahtumat toivat hänet 1792 takaisin kotimaahansa, jossa hän liittyi vallankumousarmeijaan[3].

Sotilaana Ranskan vallankumoussodissa
"Augereau au pont d’Arcole, 15 novembre 1796" eli kenraali Augereau taistelussa Arcolen sillasta. Charles Théveninin maalaus, 1798.

Juro jakobiini Augereau liittyi kansalliskaartiin, jossa hänestä tuli kersantti. Augereau otti kapteenina ja myöhemmin everstiluutnanttina osaa Chouannerie-kapinan kukistamiseen Bretagnessa. Tämän jälkeen Augereau liittyi Pyreneiden armeijaan (ransk. Armée des Pyrénées), jossa hän nousi pian, 23. joulukuuta 1793 kenraalimajuria vastaavaan arvoon (ransk. Général de division). Augereaun johtama divisioona saavutti kuitenkin todellista menestystä vasta siirryttyään osaksi Italian armeijaa (ransk. Armée d'Italie).

Italian kampanja

Augereaun divisioona menestyi Italian kampanjassa, jossa se osallistui muun muassa Loanon taisteluun (22. marraskuuta 1795), Millesimon taisteluun (13. huhtikuuta 1796)[3] ja Cosserian linnan valtaukseen (14. huhtikuuta 1796). Castiglionen taistelu 5. elokuuta 1796, jonka lopputuloksen hän onnistui kääntämään tappiosta voitoksi, oli kuitenkin hänen suurin saavutuksensa. Kenraali de Marbot ylisti muistelmissaan Augereaun rohkaisseen jopa itseään Bonapartea taistelua edeltäneessä hämmentävässä tilanteessa. Bonaparte itse totesi, että Augereaulla on "paljon luonnetta, rohkeutta, taipumattomuutta ja innostusta; hän on taistelun karaisema, sotilaiden suosima, ja toimissaan onnekas". 15. marraskuuta 1796 taistelussa Arcolen sillasta Augereau innosti horjuvaa ranskalaisjoukkoa nappaamalla itselleen kulkuelipun ja ryntäämällä se käsissään kohti vihollista. 27. tammikuuta 1797 hän sai palkkioksi lipun itselleen[4].

Vallankaappaus

Vuonna 1797 Bonaparte lähetti Augeraun takaisin Ranskaan rohkaisemaan jakobiinien direktoraattia[3]. Augereau joukkoinen painosti moderaatteja, ja toteuttivat 4. syyskuuta 1797 eli vallankumouskalenterin mukaan 18. fructidorkuuta vuonna V monarkisteja vastaan suunnatun vallankaappauksen[3]. Palkkioksi hänet nimettiin komentajaksi Saksan armeijaan (ransk. Armée d'Allemagne), joka oli syntynyt 29. syyskuuta 1797 Sambren ja Meusen armeijan ja Reinin ja Moselin armeijan (ransk. Armée du Rhin-et-Moselle) yhdistyttyä. Augereau toimi Saksan armeijan komentajana 7.10–13.12.1797. Armeija jakautui kuitenkin jo 9. joulukuuta 1797 kahtia Mainzin armeijaksi (ransk. Armée de Mayence) ja Reinin armeijaksi (ransk. Armée du Rhin). Augereau otti Reinin armeijan komentoonsa ajaksi 14.12.1797–3.2.1798.

Augereau ei ottanut näkyvästi osaa 9. marraskuuta 1799 eli vallankumouksen kalenterin mukaan 18 Brumaire vuonna VIII tapahtuneeseen vallankaappaukseen. Aiemman panoksensa takia Bonaparte teki hänestä kuitenkin Ranskan keisarikunnan syntymisen jälkeisenä päivänä, 19. toukokuuta 1804 Ranskan keisarikunnan marsalkan.

7. syyskuuta 1800 – 22. lokakuuta 1801 Augereau komensi Pohjoista armeijaa (ransk. Armée du Nord).

Marsalkkana Napoleonin sodissa
Pierre Augereaun rintakuva Bloisin linnassa.

Marsalkka Augereau johti Napoleonin Englannin maihinnousun valmistelussa leiriä Brestissä, Bretagnessa. Napoleonin peruttua invaasion leiristä tehtiin Grande Arméen seitsemäs kaarti.

Augereaun ja hänen joukkojensa vastuulle annettiin viestiyhteyksien suojaaminen Kolmannen koalition sodassa. He eivät ottaneet osaa 2. joulukuuta 1805 käytyyn Austerlitzin taisteluun. Neljännen koalition sodassa Augereau johti jälleen seitsemättä kaartia. Kaarti ansioitui Jenassa, jossa se muodosti joukkojen vasemman sivustan.

Varhain vuonna 1807 Augereau sairastui kuumeeseen. 7. helmikuuta 1807 käydyssä Eylaun taistelussa hänet jouduttiin sitomaan kiinni hevoseensa, mutta se ei vaikuttanut hänen kykyynsä johtaa joukkoja. Venäläisten tykistö hävitti taistelussa lumimyrskyn kouriin joutuneen kaartin lähes kokonaan ja Augereau haavoittui käteen, joka ei parantunut koskaan täysin.

19. maaliskuuta 1808 Augereau sai Castiglionen herttuan kunnia-arvon (ei siis oikea läänitys) 1796 voittonsa johdosta. Augereau nai Adélaïde Josephine Bourlon de Chavangen (1789–1869) ja herttuan arvo periytyi suvussa aina sen sammumiseen 1915 saakka. Augereau ei saanut vaimonsa kanssa lapsia, vaan aatelisarvo siirtyi vaimon mukana, tämän naitua myöhemmin Camille de Sainte-Aldegonden (1787–1853), näiden tyttärelle Valentine de Sainte-Aldegondelle (1820–1891).

Katalonian kampanjassa Augereau saavutti kohtuullista menestystä, mutta onnistui myös likaamaan mainettaan tarpeettomien raakuuksien myötä. Isänmaallisessa sodassa 1812 Napoleon antoi Augereaun komentoon Grande Arméen reservit, eli 11. kaartin (ransk. XIe corps de la Grande Armée). Ennen 16.–19. lokakuuta 1813 käytyä Leipzigin taistelua Napoleon moitti Augereauta siitä, ettei hänessä ollut enää nähtävissä "Castiglionen Augereauta". Augereau vastasi tähän, että "anna minulle takaisin Italian veteraanit, niin minä näytän että on". Ranskan kärsimästä tappiosta huolimatta Napoleon huomioi Augereaun urhean puolustustaistelun.

Vuonna 1814 Augereau komensi kuuden päivän taisteluiden sarjassa Lyonin armeijaa, jonka tehtävänä oli katkaista Böömin armeijan viestiyhteydet. Joukot kuitenkin kieltäytyivät taistelemasta ja sen johtoa syytettiin loikkaamisesta.

18. huhtikuuta 1814 Augereau antoi joukkoineen julkilausuman, jossa he kertoivat ottaneensa käyttöön bourbonien valkoisen kokardin, ja leimasivat myös Napoleonin tyranniksi[4].

Tämän jälkeen Augereau palveli Ludvig XVIII:tä[3], joka teki tästä päärin ja Ranskan Pyhän Ludvigin ritarikunnan ritarin. Napoleonin palattua 1815 Augereau panikoi, ja antoi pömpöösin päiväkäskyn hänen kunniakseen. Napoleon ei kuitenkaan vakuuttunut sukkelasta takinkäännöstä, vaan julisti edellisvuoden tapahtumien johdosta Augereaun petturiksi ja vei tämän sotilasarvon ja eläkkeen. Palattuaan valtaistuimelle Ludvig XVIII piti tämän päätöksen voimassa.

Augereau kuoli 1816 vesipöhöön tilallaan La Houssaye-en-Briessa, Seine-et-Marnessa. Hänet on haudattu Père-Lachaisen hautausmaalle.

Tunnustukset

Lähteet
  1. Pierre Augereau Find A Grave. Viitattu 8.1.2009. (englanniksi)
  2. Michel Cadé, « Augereau (Charles, Pierre, François) », in Nouveau Dictionnaire de biographies roussillonnaises 1789-2011, vol. 1 Pouvoirs et société, t. 1 (A-L), Perpignan, Publications de l'olivier, 2011, 699 p. (ISBN 9782908866414)
  3. Aubry, Octave: Ranskan suuri vallankumous II - Tasavallan aika, s. 572. Porvoo: WSOY, 1962.
  4. Charles Frederick Partington: The British cyclopædia of biography, vol. 1, s. 137. WM. S. Orr and Co., 1838. Teoksen verkkoversio (viitattu 8.1.2009). (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.