Pierre Alechinsky
Pierre Alechinsky (s. 19. lokakuuta 1927 Bryssel, Belgia) on belgialainen taiteilija ja graafikko. Hän kuului Cobra-taiteilijaryhmään vuosina 1948–1951.
Alechinsky opiskeli kirjankuvitusta, kirjapainotaitoa, typografiaa ja valokuvausta Brysselissä. Hänen tuotannossaan yhdistyvät kirjallinen ja kuvallinen ilmaisu, kuten myös Henri Michaux’n taiteessa. Grafiikan ja maalausten lisäksi hän on tehnyt keraamisia töitä.
Cobra-ryhmän perustivat tanskalainen taidemaalari Asger Jorn, belgialainen kirjailija Christian Dotremont ja hollantilainen taidemaalari Constant Notre Damen kahvilassa Pariisissa 8. marraskuuta 1948. Ryhmän nimi muodostettiin taiteilijoiden kotikaupunkien alkukirjaimista: COpenhagen, BRussels, Amsterdam. Alechinsky liittyi Cobra-ryhmään vuonna 1949, noin vuosi sen perustamisen jälkeen.
Vuonna 1951 hän muutti Pariisiin asumaan, jossa hän asuu edelleen. Siellä hän tutustui japanilaisiin taiteilijoiden. Hän matkusti 1950-luvulla Japaniin, jossa hän teki elokuvan Calligraphie Japonaise.
Kansainvälistä mainetta Alechinsky saavutti 1960-luvulla, jolloin hänellä oli töitä näytteillä muun muassa Lontoossa, Venetsian biennaalissa ja New Yorkissa.
Vuonna 1983 hänestä tuli Pariisissa École des Beaux-Arts-korkeakoulun maalauksen professori. Vuonna 1994 hänet nimitettiin Brysselin vapaan yliopiston (Université Libre de Bruxelles) kunniatohtoriksi.
Aiheesta muualla
- Artfacts (Arkistoitu – Internet Archive)
- Theo Zimmerman
- Artnet