Pien-Saimaa

Pien-Saimaa jaetaan läntiseen (97 neliökilometriä eli km², keskisyvyys 4,7 metriä, syvin kohta 20 metriä, viipymä 4,5 vuotta), itäiseen (54 km², keskisyvyys 5,0 metriä, syvin kohta yli 15 metriä) Pien-Saimaaseen ja Maaveteen (12/18 km², keskisyvyys 2 metriä ja syvin kohta). Läntisen ja itäisen osan välissä kulkee Lappeenrannan keskustasta alkava Taipalsaaren tie (seututie 408), joka kulkee saarien kautta pohjoisessa sijaitsevaan ja Savitaipaleen kirkonkylästä alkavaan niemimaahan. Tien matkalla kohtaamia niemiä ja saaria ovat: Tyysterniemi, Voisalmensaari, Kuivaketvele, Kuivisaari, Kirkkosaari ja Leväsen kylä. Voisalmensaaressa sijaitsevat Voisalmen ja Kivisalmen kaupunginosat, Kuivaketveleellä saman niminen asuinalue, ja Kirkkosaaressa sijaitsevat esimerkiksi Saimaanharju ja Taipalsaaren kirkonkylä. Pien-Saimaan vesipinta-ala on siten yli 163 km². Itäinen Pien-Saimaa loppuu Joutsenon kohdalla Haukiselällä eli Päihäniemenselällä. Veneilijällä on myös toinen reitti kuljettavanaan eli Vehkataipaleen kanava.[3][1][2]

Järvenosan saaristo on monilukuinen. Sen suurimmat saaret ovat Maaveden ja läntisen Pien-Saimaan väliin jäävä Kirkkosaari (pinta-ala 47,25 km²), itäisen Pien-Saimaan pohjoispuolella sijaitseva Vehkataipaleensaari (28,0 km²). Läntisellä Pien-Saimaalla sijaitsevat Illukansaari (2,9 km²), Ruohosaari (2,0 km²), Mielakansaari ja Suuri Turasalo.[2]

Pien-Saimaa on ollut vuonna 2013 pääosin tyydyttävässä ekologisessa tilassa. Maavesi on vain tyydyttävässä tilassa johtuen maatalouden ja metsätalouden maankäytöstä ja turvetuotannon kuivatusvesistä. Näiden takia Pien-Saimaan vesi on ravinteikkaista ja sameaa, jossa esiintyy ajoittain leväkukintoja. Maavedellä kokonaisfosforipitoisuus on 31 mikrogrammaa litrassa vettä (μg/l), klorofylli-a-pitoisuus 13 μg/l ja näkösyvyys 1,5 metriä. Länsiosassa fosforipitoisuus on 17 μg/l, klorofylli-pitoisuus 6,2 μg/l ja näkösyvyys 2,4 metriä. Itäosassa fosforipitoisuus on 13 μg/l, klorofylli-pitoisuus 5,4 μg/l ja näkösyvyys 2,2 metriä.[5]

Saimaan etelärannan vedenpinnan korkeusmittari sijaitsee Lauritsalassa Kanavansuun Sarviniemessä [7]. Se on toiminut yhtäjaksoisesti vuodesta 1847 alkaen. Järvenosan vedenpinnan keskikorkeus (MW) on sinä aikana 75,85 metriä mpy. (N60+). Vedenpinnan keskimääräinen vaihtelu on ollut 0,72 metriä ja sen äärivaihtelu on ollut 74,38 – 77,71 metriä mpy. (eli 3,33 metriä, N60+). Alin korkeus on mitattu huhtikuussa 1942 ja yli elokuussa 1899). Eteläinen Saimaa on säännöstelemätön järvenosa, mutta sen vedenpinnan korkeutta on joskus säädetty lisäämällä Vuoksen voimaloiden juoksutusta. Päivittäinen keskimääräiset vedenpinnan korkeusmuutokset ovat alle senttimetrin (keskimäärin 0,7 senttimetriä). Kova tuuli voi kuitenkin nostaa tai laskea vedenpintaa. Suurin tällainen päivämuutos on 15 senttimetriä. Vedenpinta voi vaihdella heilahdellen muutaman päivän ajan, kun vesi pyrkii tasaantumaan (seiche).[1]

Eteläisen Saimaan kohdalla järven nimeksi tuli ensin Lapwesi tai Lapjärvi, mutta se muuttui pian muotoon Saimas wesi ja Saimas selkä [8]. Myöhemmin se alettiin kirjoittamaan Saimaa. Sitä, milloin on alettu käyttämään nimeä Pien-Saimaa, ei tiedetä. Se liittynee Suur-Saimaa ja Pien-Saimaa parin käyttämiseen. Järvenosien erottaminen toisistaan oli entisajan karttureillekin vaikeaa, sillä se ei mennyt aina oikein päin. Esimerkiksi Kuninkaan tiekartastossa vuodelta 1790 kulkee näiden välinen raja Kyläniemen kohdalla. Pien-Saimaa (kartassa Lilla Saima) sijaitsee Kyläniemen pohjoispuolella, kun Suur-Saimaa (Stora Saima) sijaitsee sen eteläpuolella. Nykyisen Pien-Saimaan kohdalla ei ole kartassa karttanimeä. Nykykartoissa se merkitään näkyviin harvoin [3].[9][10][1]

Pien-Saimaan kalliomaalaukset sijaitsevat kaikki läntisellä puolella. Koneenselän pohjoisrannassa sijaitsee Lintuinvuoren kalliomaalaus, Kirkkosaaren länsirannassa Kannuksen linnavuoren kalliomaalaus, Kelloselän ja Valkeisselän välissä Valkeisaaren kalliomaalaus ja Pulkkaselällä Ruusin Turasalon kalliomaalaus.