Pielpajärven erämaakirkko

Pielpajärven erämaakirkko sijaitsee noin kymmenen kilometrin päässä Inarin kirkonkylästä, Inarijärven pohjoispuolella.[1] Se on kesäisin suosittu vihkikirkko.

Pielpajärven erämaakirkko
Sijainti Pielpajärvi, Inari
Koordinaatit 68°57′04.5″N, 027°06′57.0″E
Seurakunta Inarin seurakunta
Rakentamisvuosi 1760
Materiaali puu
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Historia

Pielpajärvi oli aikaisemmin inarilaisten talvikylä, johon kokoonnuttiin markkinoille, kuuntelemaan kiertäviä saarnaajia ja hoitamaan kirkolliset toimitukset, mutta varsinaista kylää ei siellä koskaan ole ollut. Sinne tulivat myös verottajien edustajat keräämään vuotuiset veronsa. Pahimmillaan inarilaisten oli maksettava veroja kolmelle eri taholle: Tanskalle, Ruotsille ja Venäjälle.[1] Pielpajärvellä on kuitenkin ollut asutusta jo tuhansien vuosien ajan, mistä kielivät paikalliset arkeologiset löydöt. Talvikylässä on asuttu väliaikaisesti ainakin 1400-luvulta alkaen.[2]

Juhannusjumalanpalvelus Pielpajärvellä.

Ensimmäinen kirkko, Kuningatar Kristiinan kirkko, valmistui Pielpajärvelle vuosien 1646–1648 välillä. Kirkko lahosi paikoilleen ja uusi kirkko valmistui 1760.

Kirkkokentällä oli kirkkotupia, joissa väki asusti kirkolla käyntien ajan. 1800-luvun loppupuolella siellä oli myös pappila ja väentupa, talli ja navetta sekä muutama talo. Hautausmaata Pielpajärvellä ei ole koskaan ollut, koska vainajat haudattiin Inarinjärven saariin. 1700-luvulla käytössä oli Pielpanniemen tuntumassa sijaitseva Vanha Hautuumaasaari ja myöhemmin Ukonsaaren vieressä sijaitseva Hautuumaasaari.[1]

Kirkko säilyi käytössä 1800-luvun loppuun. Vuonna 1895 alettiin rakentaa uutta kirkkoa Juutuanjoen suuhun. Silloin Inarin kylään oli syntynyt pysyvää asutusta, ja kirkko haluttiin siirtää sinne. Pommitus tuhosi Inarin kirkon vuonna 1940. Sinä kesänä otettiin Pielpajärven erämaakirkko uudelleen käyttöön ja siellä vietettiin juhannuskirkkoa. Siitä lähtien Pielpajärvellä on vuosittain pidetty juhannusjumalanpalvelus.[1]

Joidenkin kertomusten mukaan lapsensa tappanut piika olisi haudannut lapsensa kellotornin perustuksiin, mutta mitään todisteita ei siitä löytynyt kirkkoa korjatessakaan 1960-luvulla. Väitetään kuitenkin, että levoton sielu joskus itkee kellotornissa yksikseen. Kellotornin keskuspuuta kiertää rakentajien siihen veistämä teksti, joka kuuluu: Herraa kiittäkööt kaikki, jotka elos on.

Nykyiseen asuunsa kirkko korjattiin vuoden 1846 tienoilla[1], jolloin myös korotettiin sakariston ovia, koska silloinen kappalainen J. W. Durchman valitti, että ei ollut omiaan lisäämään kirkkokansan hartautta, jos pappi sakastista tullessaan löi päänsä oven kamanaan ja hoippui puolipökerryksissä alttarille.[1]

Museovirasto kunnosti vuosina 1975–1976 kirkkoa perinteisin työmenetelmin.[3]

Nykyään

Kirkolle johtaa viiden kilometrin mittainen patikkareitti, joka on avoinna ympäri vuoden. Maatiainen ry valitsi kirkon ja sen lähiympäristön vuoden perinnemaisemaksi vuonna 2021.[2] Kirkkoon voi tutustua omatoimisesti ei se maksa mitään. Läheisyydessä on erillinen tulentekopaikka ja päivätupa turisteille.[4]

Vuonna 2022 kirkon tontille tuotiin lampaita laiduntamaan, minkä avulla oli tarkoitus suojella paikallista ruohovartista kasvistoa.[5] Metsähallitus organisoi lampaille kesäkuukausiksi vapaaehtoiset paimenet, jotka vaihtuvat viikon välein.[6]

Lähteet
  1. Pielpajärven erämaakirkko Inarin seurakunta. Arkistoitu 27.6.2019. Viitattu 13.7.2014.
  2. Inarin Pielpajärven erämaakirkko ympäristöineen on valittu vuoden 2021 perinnemaisemaksi ja alueen kunnostus on alkanut Helmi-elinympäristöohjelman rahoituksella STT Viestintäpalvelut. 3.5.2021. Viitattu 6.12.2022.
  3. Pielpajärvi vapaaehtoistyön kohde Luontoon.fi. Viitattu 10.2.2023.
  4. Inarin retkeilyalueen nähtävyydet Luontoon.fi. Viitattu 6.12.2022.
  5. Pielpajärven erämaakirkko ympäristöineen valittu vuoden perinnemaisemaksi Suomen Evankelis-Luterilainen kirkko. 2021. Viitattu 6.12.2022.
  6. Lammaspaimenet Luontoon.fi. Viitattu 10.2.2023.

    Aiheesta muualla
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.