Picardienpaimenkoira

Picardi on keskikokoinen, vahvarakenteinen ja lihaksikas paimenkoira, joka ei kuitenkaan saa olla raskas. Sen olemus on erittäin tyylikäs sekä seistessä että liikkuessa. Harottava karvapeite antaa oman leimansa koiran eloisalle ja valppaalle ilmeelle. Pää on hienopiirteinen olematta kuitenkaan suippo. Otsa on edestä katsottuna hieman kaareutuva ja otsapenger hyvin vähäinen. Kuono on voimakas ja kirsu hyvin kehittynyt ja musta. Silmät ovat soikeat, keskikokoiset ja tummat. Korvat ovat pystyt, keskikokoiset ja korkealle kiinnittyneet. Karvapeite muodostaa viikset, parran ja ilmeikkäät kulmakarvat. Karvapeite on karhea, puolipitkä ja karvoituksen pituus 5–6 cm. Sallitut värit ovat fawn, fawn ch,sekä brindle). Urosten säkäkorkeus on 60–65 cm ja narttujen 55–60 cm – näistä sallitaan yhden senttimetrin poikkeama molempiin suuntiin mikäli koira muutoin on erinomainen rotunsa edustaja.[3] Picardienpaimenkoira on hieman korkeuttaan pidempi. Nartut ovat suhteessa hiukan pidempirunkoisia kuin urokset.

Pivardi on luonteeltaan tasapainoinen, ei agressiivinen tai arka, vaan tarkkaavainen ja rohkea. Picardienpaimenkoira on rotuna haastava koulutettava, eikä se sovi ensimmäiseksi koiraksi. Sen alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut lampaiden paimentaminen ja niiden suojeleminen pedoilta, minkä takia sille on kehittynyt voimakas vartioimisvietti. Se on energinen, älykäs, itsenäinen ja useimmiten hyvin vietikäs. Rodulla on Suomessa palveluskoiraoikeudet, mutta sen verrattain haasteellisen luonteen takia sitä ei yleensä kisakentillä näe. Sitä käytetään nykyään vain harvoin paimennustehtäviin. Rodun aktiivinen liikkumistarve tulisi kuitenkin täyttää muilla keinoilla, ja siksi se onkin sopiva aktiiviselle ulkoilmaihmiselle, joka jaksaa liikkua koiran kanssa vaihtelevasti luonnossa. Picardi sopii myös hyvin monipuolisesti erilaisiin harrastuksiin, mutta vain harva koira päätyy kisakentille ja kokeisiin saakka.^lähde?

Picardienpaimenkoira on yksi kotimaansa vanhimmista koiraroduista, ja ranskalaisista paimenkoirista kenties kaikkein vanhin[2]. Osa uskoo sen olevan sukua brienpaimenkoiralle ja beaucenpaimenkoiralle[2], osa taas belgian- tai hollanninpaimenkoiralle. Varmaa tietoa rodun alkuperästä ei ole, mutta sen uskotaan kulkeutuneen Ranskan pohjoisosiin (silloiseen Galliaan) keskieurooppalaisten kelttien mukana[2]. Ei ole edes varmaa, että se olisi kotoisin juuri Picardien alueelta, sillä karkeakarvaisia paimenkoiria on esiintynyt jo pitkään joka puolella Luoteis-Eurooppaa.[3]

Ensimmäistä kertaa picardienpaimenkoira esiintyi näyttelyssä vuonna 1863, kilpaillen samassa luokassa brien- ja beaucenpaimenkoirien kanssa. Sekarotuisen ulkonäkönsä takia picardien näyttelysuosio jäi kuitenkin vähäiseksi. Vuonna 1898 picardienpaimenkoira määriteltiin omaksi erilliseksi rodukseen. Vuonna 1922 kirjoitettiin ensimmäinen rotumääritelmä, ja vuonna 1925 rotu sai virallisen hyväksynnän. Ensimmäisen rotumääritelmän laati Paul Megnin vuonna 1922, ja rotu tunnustettiin lopullisesti vuonna 1925.[3]

Toisen maailmansodan aikana picardienpaimenkoira katosi melkein täysin, mutta se saatiin elvytettyä kahden jäljelle jääneen yksilön avulla. Picardiesta etsittiin rodulle tyypillisimpiä yksilöitä, joiden avulla jalostus pääsi jälleen käyntiin. Uusi vuonna 1955 perustettu rotuyhdistys nimeltä Les Amis du Berger Picard sai vuonna 1959 Ranskan Kennelliiton tunnustuksen, ja vuonna 1964 hyväksyttiin uusi rotumääritelmä.[3]

Picardienpaimenkoiralla esiintyy joitain paimenkoiraroduille tyypillisiä perinnöllisiä sairauksia, kuten lonkkavikaa. Rodussa on todettu myös erilaisia autoimmuunisairauksia[4].

• Kennelliiton rotumääritelmä (PDF)
• www.suomenpicardit.fi
• https://www.berger-picard.fr/