Philip Suuronen

Suurosen vanhemmat olivat maanviljelijä Matti Suuronen ja Amalia Pesonen.[3] Hän menetti maanviljelijänä työskennelleen isänsä jo pikkupoikana ja joutui itse hankkimaan elantonsa 11-vuotiaasta lähtien. Kouluopetusta hän ei juurikaan saanut, mutta rippikoulua pitäneet papit huomasivat hänen lahjakkuutensa. Papeilta Suuronen sai hieman alkeisopetusta ja nämä järjestivät hänet Jyväskylän lyseoon, jossa hän suoritti sen oppimäärän kuudessa vuodessa normaalin kahdeksan vuoden sijaan. Ylioppilaaksi Suuronen kirjoitti 1886 ollessaan 22-vuotias. Helsingin yliopistosta hän valmistui filosofian kandidaatiksi 1891. Suuronen siirtyi muutamaksi vuodeksi työelämään, mutta jatkoi sitten vielä opintojaan ja valmistui lakitieteen kandidaatiksi 1902.[1]

Suurosen yliopiston jälkeinen työura alkoi Jyväskylän seminaarin virkaa tekevänä historian ja kasvatusopin lehtorina 1891–1892. Hän kävi tutustumassa Tanskan kansanopistoihin ja työskenteli sitten Virolahden kansanopiston johtajana 1895–1897. Juristiopintojen jälkeen Suuronen hoiti vuoden verran asianajotehtäviä Castrén & Snellmanin asianajotoimistossa[1][4] ja toimi 1903–1907 Pellervo-Seuran sihteerinä. Suuronen oli keskeinen henkilö suomalaisten maanviljelijäin osuustoimintaliikkeessä. Hän kirjoitti alan käsikirjoja ja osuuskuntien mallisääntöjä.[1] Mallisääntöjä oli tehty muutamille tärkeimmille osuuskunnille jo ennen Suurosen aikaa, mutta hän paranteli niitä Suomessa saatujen kokemusten perusteella ja laati suuren joukon uusia.[4] Suuronen laati itse tai osallistui sääntöjen laatimiseen Keskusosuusliike Hankkijalle, Voinvientiosuusliike Valiolle ja Suomen Osuuskauppojen Keskusosuuskunnalle. Hän toimi myös Osuuskassojen Keskuslainarahaston johtokunnassa, Hankkijan johtokunnassa ja Valion hallintoneuvostossa. Osuustoiminta-aatetta hän edisti myös merkittävästi kouluttamalla Pellervo-Seuran henkilökuntaa, jotta nämä voivat levittää toimintaa ja innostaa ihmisiä aatteen pariin eri puolille maata.[1][5]

Sairaus keskeytti Suurosen työntäyteisen jakson osuustoiminnan parissa ja hän siirtyi valtiollisen toiminnan pariin, olettaen näin pääsevänsä rauhallisempiin tehtäviin.[1] Suuronen oli osallistunut valtiopäivätoimintaan olemalla sihteerinä ja tulkkina eri valiokunnissa 1888, 1891 ja 1894.[4] Hän kannatti perustuslailliseksi kutsuttua poliittista suuntausta, mutta liittyi 1900 Suomalaiseen puolueeseen ja osallistui sen näkemyksiä levittäneen Uusi Suometar -sanomalehden toimituskunnan toimintaan 1904–1906.[1][4] Suuronen luopui Pellervo-Seuran sihteerin työstä väliaikaisesti vuoden 1907 valtiopäivien ajaksi ja sitten helmikuussa 1908 lopullisesti voidakseen toimia Suomen uuden eduskunnan palveluksessa.[4] Suuronen valittiin 1907 ensimmäiseksi eduskunnan sihteeriksi ja viran hoito osoittautui tunnolliselle miehelle vaativaksi työksi. Sairauden heikentämä Suuronen uupui ja joutui jättämään virkansa vuoden 1909 alussa. Saman vuoden toukokuussa hän kuoli vain 45-vuotiaana.[1] Uusi Suometar -lehden anonyymi muistokirjoituksen laatija kehui Suurosen palavasieluisuutta oikeina pitämiensä asioiden parissa ja hänen innostustaan silloin, kun noustiin sortoa ja vääryyttä vastaan. Suomalaisuuden asia oli Suuroselle tärkeä ja suomalaisen puolueen valtuuskunta muisteli häntä lämmöllä, vaikka hän ei ollutkaan varsinainen puoluemies. Vainajaa jäivät suremaan puoliso ja viisi alaikäistä lasta.[4] Suurosen puoliso vuodesta 1895 oli Alma Teresia Backström (k. 1934).[3]

• Miten osuuskassa perustetaan ja hoidetaan: lisävihko, (toim. Hannes Gebhard, Viktor Fagerström, Philip Suuronen) 1904
• Kansalaisen vaaliopas, 1906
• Osuuskuntien toimitsijain vastuunalaisuudesta, 1908
• Kaksitoista neuvoa osuuskaupan perustajille, 1909
• Om sysslomännens i andelslagen ansvarighet, 1909