Philip Sidney

Philip Sidney (30. marraskuuta 1554 Penshurst Place, Kent, Englanti – 17. lokakuuta 1586 Arnhem, Alankomaat), Sir, oli englantilainen runoilija ja hovimies ja Elisabetin ajan merkittävimpiä kirjallisia hahmoja. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat Astrophel and Stella, The Countess of Pembroke's Arcadia sekä renessanssin Englannin tärkeimpiin kirjallisuuskritiikin teoksiin kuuluva The Defence of Poesy.

Philip Sidney
Philip Sidney
Henkilötiedot
Syntynyt	30. marraskuuta 1554 Penshurst Place, Kent, Englanti
Kuollut	17. lokakuuta 1586 (31 vuotta) Arnhem, Alankomaat
Kansalaisuus	Englanti
Ammatti	kirjailija
Kirjailija
Äidinkieli	englanti
Tuotannon kieli	englanti
Pääteokset	Astrophel and Stella
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Aikalaiset pitivät Sidneyä aikansa eniten toivoa tuovana nuorena aatelisena, ja häntä käytettiin monissa diplomaattisissa ja sotilaallisissa tehtävissä, mutta hän kuoli ennenaikaisesti Alankomaiden vapaussodassa Zutphenissa käydyssä taistelussa saamiinsa haavoihin. Hänet on haudattu Lontooseen St. Paulin katedraaliin.[1][2]

Elisabetin aikana Sidneyä pidettiin yhtenä Englannin merkittävimmistä runoilijoista, mutta hän on sittemmin jäänyt unohduksiin. Edmund Spenserin tavoin hän edusti ritariromantiikkaa. Hänen maineikkain teoksensa ja pääteoksensa on sonettikokoelma Astrophel and Stella (kirjoitettu 1582, julkaistu 1591), jossa hän toisin kuin useimmat aikalaisensa noudatti Petrarcan tiukkaa sonettien muotoa, ja sitä pidetään William Shakespearen sonettien jälkeen elisabetinaikaisen sonettirunouden merkittävimpänä teoksena. Englantilaiset kriitikot ovat tulkinneet runojen kuvastavan runoilijan onnetonta rakkautta Essexin kauniiseen ja onnettomaan tyttäreen, Penelope Devereux'hin, joka oli naimisissa raakalaismaisen lordi Richin kanssa. Pikemmin ne kuitenkin kuuluvat ajan tavanomaiseen muotirunouteen. Ne on luultavasti kirjoitettu samaan aikaan 1583 kun Sidney meni naimisiin Frances Walsinghamin kanssa, jota hän ilmeisesti rakasti vilpittömästi. Hänen sisarensa ja uskollinen ystävänsä lady Pembroke luonnehtii heitä "hauskoiksi arvoituksiksi".[2][1]

Lisäksi Sidney kirjoitti kesken jääneen sankarillisen paimenromaanin Arcadia (kirjoitettu 1580–1581, sen julkaisi 1590 lady Pembroke, jolle se oli omistettu, mutta siitä on kaksi muutakin versiota, vuosilta 1593, 1598), joka on 1500-luvun tärkein englantilainen proosamuotoinen kaunokirjallinen teos, sekä ajan esteettistä makua valaisevan runousopin, An apologie for poetrie, joka oli vastaus runouteen vuonna 1581 kohdistuneeseen puritaaniseen hyökkäykseen, mutta se julkaistiin vasta 1595.[2][1]

Sidneyn vaikutus seuraajiinsa oli merkittävä Areopagus-klubin kautta, joka pyrki kotiuttamaan klassisia runomittoja englantilaiseen runouteen.[1]

Sidneyn runoja on antologiassa Maailmankirjallisuuden kultainen kirja 3.: Englantilaisen kirjallisuuden kultainen kirja (WSOY 1933)

Sidneyn isä oli englantilainen valtiomies Henry Sidney (1529–1586).[2] Sidneyn appi oli valtiomies Francis Walsingham.[3]