Philip Johnson

Philip Cortelyou Johnson (8. heinäkuuta 1906 – 25. tammikuuta 2005) oli yhdysvaltalainen arkkitehti. Hänelle myönnettiin kaikkien aikojen ensimmäinen Pritzker-palkinto 1979.

Philip Johnson
Philip Johnson toimistossaan vuonna 2002.
Philip Johnson toimistossaan vuonna 2002.
Henkilötiedot
Syntynyt8. heinäkuuta 1906
Cleveland, Ohio
Kuollut25. tammikuuta 2005 (98 vuotta)
Ammatti arkkitehti
Muut tiedot
Merkittävät teoksetGlass House
Tunnustukset Pritzker-palkinto 1979
Carl Van Vechten, Philip Johnson, 1933.

Johnson syntyi Clevelandissa, Ohiossa, ja valmistui Harvardin yliopistosta 1930[1]. Hän suunnitteli 1940-luvulta lähtien rakennuksia kaikkialle Yhdysvaltoihin sekä myös ulkomaille, muun muassa Puerta de Europan Madridiin.

Johnson oli MoMA:n pääkuraattori vuoteen 1932[2].

Yksi varhaisista arkkitehtuurisesti merkittävistä teoksista on 1949 valmistunut lasiseinäinen talo Glass House Connecticutin New Canaanissa. Arkkitehti suunnitteli sen omaksi asunnokseen.[2]. Sen omistaa nykyisin National Trust for Historic Preservation.

Philip Johnson oli mukana suunnittelemassa muun muassa Seagram Building -pilvenpiirtäjää New Yorkissa.

Yksityiselämä

Philip Johnson kuoli 98-vuotiaana tammikuussa 2005. Hän oli homoseksuaali[3], ja hänen pitkäaikainen elämänkumppaninsa David Whitney kuoli vain muutamia kuukausia hänen jälkeensä.[4]

Vuonna 2018 ilmestyneen elämäkerran mukaan Johnsonista on paljastunut uusia piirteitä ammatillisen taidon lisäksi. Hän teki suunnittelutöitä Donald Trumplle jo 1980-luvulla ja ylisti tämän ominaisuuksia. Mutta jo aiemmin Johnson oli ihaillut Adolf Hitleriä nähtyään tämän puhumassa vuonna 1932. Hän lopetti työn MoMA:ssa ja ryhtyi perustamaan Yhdysvaltoihin natsipuoluetta, joka ei kuitenkaan toteutunut. Ajatuksiaan Johnson kirjoitti rasistisia suuntauksia tukevaan lehteen Social Justice. Hän piti 1930-luvulla yhteyttä Saksan natseihin ja halusi vielä toisen maailmansodan puhjettua rakentaa yhteyksiä saksalaisten ja yhdysvaltalaisten natsien välille. Vuonna 1964 hän nosti kirjoituksessan Hitlerin Rooseveltiä paremmaksi. Johnson itse kielsi natsisympatiansa.[2]

Johnson osasi hyödyntää julkisuutta ja kasvatti siten mainettaan. Kriitikko Martin Filler on arvioinut, että Johnsonin suuren persoonan luoma kupla olisi puhjennut hänen kuolemansa jälkeen.[2]

  • Glass House, New Canaan, Connecticut, 1949.
    Glass House, New Canaan, Connecticut, 1949.
  • Seagram Building, New York, 1958.
    Seagram Building, New York, 1958.
  • Amon Carter -museo, Fort Worth, 1961.
    Amon Carter -museo, Fort Worth, 1961.
  • 550 Madison Avenue (entinen AT&T ja entinen Sony-rakennus), New York, 1984.
    550 Madison Avenue (entinen AT&T ja entinen Sony-rakennus), New York, 1984.
  • Lipstick Building, 1986.
    Lipstick Building, 1986.
  • Puerta de Europa, Madrid, 1989–96.
    Puerta de Europa, Madrid, 1989–96.

Kirjallisuutta
  • Frank Lamster, The Man in the Glass House: Philip Johnson, Architect of the Modern Century Little, Brown & Company, 2018

Lähteet
  1. Philip Johnson, Philip Johnson: Philip Johnson Papers in The Museum of Modern Art Archives PJohnsonPapers www.moma.org. Viitattu 30.3.2021.
  2. Vesa Sirén: Suuren arkkitehdin tie kulki natsista Donald Trumpin suosikiksi. Helsingin Sanomat, 8.4.2019, s. B 4–5.
  3. Glbtq >> Arts >> Architecture. Glbtq.com. Arkistoitu 18.4.2007. Viitattu 18.2.2023. (englanniksi)
  4. David Whitney Obituary. Warholstars News. Kesäkuu 2005. Arkistoitu 13.6.2010. Viitattu 18.2.2023. (englanniksi)

    Aiheesta muualla
    Pritzker-palkinnon saajat
    1979 Philip Johnson – 1980 Luis Barragán – 1981 James Stirling – 1982 Kevin Roche – 1983 I. M. Pei – 1984 Richard Meier – 1985 Hans Hollein – 1986 Gottfried Böhm – 1987 Kenzō Tange – 1988 Gordon Bunshaft ja Oscar Niemeyer – 1989 Frank O. Gehry – 1990 Aldo Rossi – 1991 Robert Venturi – 1992 Alvaro Siza – 1993 Fumihiko Maki – 1994 Christian de Portzamparc – 1995 Tadao Andō – 1996 Rafael Moneo – 1997 Sverre Fehn – 1998 Renzo Piano – 1999 Norman Foster – 2000 Rem Koolhaas – 2001 Jacques Herzog ja Pierre de Meuron – 2002 Glenn Murcutt – 2003 Jørn Utzon – 2004 Zaha Hadid – 2005 Thom Mayne – 2006 Paulo Mendes da Rocha – 2007 Richard Rogers – 2008 Jean Nouvel – 2009 Peter Zumthor – 2010 Kazuyo Sejima ja Ryūe Nishizawa – 2011 Eduardo Souto de Moura – 2012 Wang Shu – 2013 Toyō Itō – 2014 Shigeru Ban – 2015 Frei Otto – 2016 Alejandro Aravena – 2017 Rafael Aranda, Carme Pigem ja Ramón Vilalta – 2018 Balkrishna Doshi – 2019 Arata Isozaki – 2020 Yvonne Farrell ja Shelley MacNamara
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.