Phaedrus (fabulisti)

Phaedruksen elämästä tiedetään vain se, mikä käy ilmi hänen omista faabeleistaan. Hän eli ensimmäisen vuosisadan eaa. ja ensimmäisen vuosisadan jaa. vaihteessa, ja hänen on arveltu syntyneen noin vuonna 18 eaa. Hänen nimensä palautuu kreikkalaiseen nimeen Faidros. Myöhemmissä latinankielisissä lähteissä nimi esiintyy myös muodossa Phaeder.[1][3]

Phaedrus sanoo itse olleensa alkuperältään traakialainen ja kotoisin Makedonian Pieriasta. Traakiassa kapinan kukistanut Lucius Calpurnius Piso toi Phaedruksen Roomaan vuonna 11 eaa., ja antoi hänet orjaksi keisari Augustukselle. Augustus käytti häntä poikapuoliensa Gaiuksen ja Luciuksen kreikanopettajana. Phaedruksen tuotannon perusteella hänellä on ollut myös hyvät latinan taidot. Ei kuitenkaan tiedetä, oppiko hän latinaa vasta Roomassa ollessaan vai jo kotiseudullaan.[1][3]

Augustus vapautti Phaedruksen, mikä käy ilmi siitä, että hänen faabeleidensa kokoelman nimessä häneen viitataan ilmaisulla Phaedrus Augustus Libertus. Tiberiuksen aikana Phaedrus päätyi Sejanuksen vainon kohteeksi, ilmeisesti faabeliensa kirjojen I ja II vuoksi, sillä Sejanus katsoi joidenkin faabeleiden viittaavan häneen itseensä. Hänen saamastaan rangaistuksesta ei ole tietoa. Hänen faabeliensa kirjat III–V julkaistiin ilmeisesti vasta Sejanuksen kuoleman vuonna 31 jaa. jälkeen. Phaedruksen arvellaan kuolleen keisari Neron aikana eli joskus vuosien 54 ja 68 jaa. välillä.[1][2][3]

Pääartikkeli: Phaedruksen faabelit

Phadrus kirjoitti viisi kirjaa faabeleita. Kokoelma tunnetaan nimellä Phaedri Aug. Liberti Fabulae Aesopiae. Monet tarinoista ovat Aisopoksen faabeleiden uudelleenesityksiä. Monet taas ovat selvästi Aisoposta myöhempiä, sillä ne viittaavat paljon myöhempien aikojen tapahtumiin (esim. faabelit 3.10, 5.1, 5.8). Phaedruksen faabelit oli kirjoitettu runomuodossa, siinä missä alkuperäiset Aisopoksen faabelit olivat olleet proosamuotoisia. Runomittana Phaedrus käytti jambista senaaria.[1][3]

Phaedruksen faabeleiden painos vuodelta 1596.

Kokoelman kirjat I ja II sisältävät pääasiassa Aisopokselta peräisin olevia faabeleita latinaksi uudelleenkerrottuna, samoin kuin Babrios teki kreikaksi, ja vielä vain vähän Phaedruksen itse keksimiä faabeleita. Ensimmäisen kirjansa alkusanoissa kirjoittaja toteaa:[1][3]

»Aesopus auctor quam materiam repperit,
hanc ego polivi versibus senariis.
Duplex libelli dos est, quod risum movet
et quod prudentis vitam consilio monet.» »Sen aineiston, jonka runoilija Aisopos keksi,
minä muutin jambisäkeisiksi runoiksi.
Kirjan kaksinkertainen viehätys on siinä, että se sekä herättää naurua
että antaa elämää varten viisaita neuvoja.[4]»

Toisen kirjan alkusanoissa hän viittaa Aisopokselta peräisin olleen aineiston hieman vapaampaan käsittelyyn. Vielä kolmannen kirjan alkusanat viittaavat Aisopokseen esikuvana, mutta nyt Phaedruksen omat faabelit lisääntyvät ja Aisopoksen sadut jäävät taka-alalle. Viidennen kirjan alkusanoissa Phaedrus toteaa jo maksaneensa Aisopokselle aikoja sitten takaisin sen, mitä oli hänelle velkaa, ja käyttävänsä Aisopoksen nimeä lähinnä saadakseen työlleen enemmän arvoa.[1][3]

Phaedruksen ansioksi on katsottu se, että hän korotti faabelit omaksi kirjallisuuden lajityypikseen, siinä missä aiemmin ne olivat toimineet lähinnä satiirisina välipaloina.[2] Phaedruksen ilmaisua on arvioitu selkeäksi ja ytimekkääksi ja kieltä aikansa puhtaaksi latinaksi.[3] Latinan käyttäjänä hän seuraa tyyliltään Terentiusta.[2] Parhaiksi on arvioitu niitä faabeleita, jotka ovat lähimpänä aisoposlaista alkuperäismuotoa.[3]

Phaedruksen faabelit vaikuttavat jääneen omana aikanaan suhteellisen tuntemattomiksi, sillä roomalaisista kirjailijoista Phaedruksen mainitsevat vain Martialis ja Avianus.[3][5] Myöhemmältäkin ajalta faabeleista on säilynyt vain vähän käsikirjoituksia.[3] Kokoelman viisi kirjaa ovat selvästi epätäydellisiä, ja niistä puuttuu faabeleita. Renessanssiajalla 1400-luvulla faabelit tunsi Manfredonian arkkipiispa Niccolo Perotti. Hänen käyttämänsä käsikirjoitukset sisälsivät sellaisiakin Phaedruksen nimiin laitettuja faabeleita, joita ei ole säilynyt nykyaikaan. Näitä faabeleita, jotka julkaistaan nykyisin usein Phaedruksen viiden faabelikirjan täydennysosana, tunnetaan 30 kappaletta. Lisäksi tunnetaan Phaedrukseen palautuvia faabeleita, jotka ovat peräisin myöhemmistä proosamuotoisista sovituksista.[1][2]

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Phaedrus Wikimedia Commonsissa