Peurasaaren kalmisto

Peurasaaren kalmisto (ven. Оленеостровский могильник, Oleneostrovski mogilnik) sijaitsee pienessä Eteläisessä Peurasaaressa Äänisellä lähellä Äänisniemeä Karjalan tasavallassa. Se on mesoliittiseen kauteen kuuluva kohde, jossa 177 henkilöä on haudattu 141 hautaan. Henkilöiden määrän perusteella kyseessä on Venäjän suurin mesoliittinen kalmisto.[1]

Kalmisto sijaitsee saaren korkeimman kukkulan rinteellä, joka kallistuu järven selälle päin. Paikalliset ovat jo vanhastaan tienneet haudoista ja löytäneetkin niitä itse. Vasta viereisen avokaivoksen henkilökunta teki löydöstä ilmoituksen vuonna 1936 ja aluetta alettiin tutkia vuosina 1936–1938 arkeologi Vladislav Ravdonikaksen johdolla. Tätä ennen lukuisia hautoja ehti tuhoutua.[1][2]

Kalmisto ajoitettiin ensin noin vuoteen 3 000 eaa. eli neoliittiseksi,[2] mutta myöhemmin ajoitusmenetelmät korjasivat ajoitukseksi 6400–6000 eaa. eli mesoliittisen kauden.[3]

Hautaukset

Hautaamisessa oli käytössä mesoliittisellakin kaudella hyvin perinteisiä tapoja. Vainajan peittäminen punamullalla on hyvin vanha tapa, joka oli Peurasaaren kalmistossakin käytössä. Vainaja asetettiin kuoppaan usein selälleen ja raajat vapaina (118 tapausta) siten, että pää osoitti useimmiten itään. Vain 11 vainajaa oli haudattu kyljelleen ja viisi kyyryasentoon. Poikkeuksellisesti viisi vainajaa haudattiin pystyasentoon eli pää ylöspäin. 36 vainajan asentoa ei tunneta tarkasti.[1]

Useimmat haudattiin yksinään (133), mutta Peurasaaressa on myös yhteishautoja. Parihautauksia oli 16, josta kolmessa haudassa oli mies ja nainen, kahdessa kaksi naista ja kolmessa nainen ja lapsi. Vain kolme hautaa sisälsi kolmen henkilön jäänteet. Yhdessä haudassa kaikki olivat lapsia, yhdessä haudassa kolme miestä ja yhdessä mies ja kaksi naista.[1]

Hauta-antimet

Vainajan mukaan hautaan laitettiin lukuisia esineitä. Tutkituista haudoista löytyi 7 132 yksilöityä esinettä tai löytöä. Vaikuttaa siltä, että hautaamiseen valmistauduttiin huolella ja vainajan hautaaminen oli merkittävä tapahtuma. [1]

Hauta-antimia olivat muun muassa hirvenpääsauvoja, ihmis- ja käärmeidoleita, kuvioin koristeltuja liuskelevyjä, riipuksia hirvenhampaista, karhun- ja majavan hampaista, veitsiä ja tikareita piistä, kalastusvälineitä, nuolenkärkiä kivestä ja luusta, harppuunoita tai keihäänkärkiä luusta ja piistä, komposiittikärkiä sekä kaapimia ja uurtimia. Haudoista ei tavattu keramiikkaa.[1]

Haudasta 23 tavattu käärmeen luisen idolin päähän oli veistetty lähes ihmismäiset kasvot. Jos toisen käärmeen hirven muotoinen pää oli tarkoituksellisesti veistetty, aukeaa idoleista uusi ulottuvuus. Myös haudassa 82 löydettiin hirvenpää luusta ja haudasta 61 luinen tikari, jossa oli hirvenpää. Haudasta 130 löytyneeltä alle 15 cm pitkältä ihmisfiguurilta puuttuvat kädet, mutta se on silti tunnistettavissa.[2]

Kulttuurikytkennät

Yksikään hauta-anti ei ollut valmistettu muualta tuodusta raaka-aineesta. Vaikka hautaukset olivat hyvin suunniteltuja ja työläästi toteutettuja, ei niille löydy vastineita Äänisen alueelta tai muualtakaan. Esineiden muotoilu on paikallista tyyliä, joten kalmisto kuulunee Äänisen seudulla vaikuttaneelle väestölle.[1]

Hautojen luille on tehty tutkimuksia ja yritetty päätellä vainajien "rotua". Tulokset ovat olleet vaihtelevia. [2]

Tutkimushanke

Saarella on meneillään vuonna 2017 alkanut tutkimushanke, jossa löytöjä tutkitaan bioarkeologisin menetelmin. Hanketta johtaa Helsingin yliopiston tutkija arkeologi Kristiina Mannermaa. Tutkimuksesta on suunnitteilla yleistajuinen kirja Eteläisen Peurasaaren tarinoita.[4]

Lähteet
  • Peregrine, Peter: Encyclopedia of Prehistory, Vol. 4 Europe, s. 93-120. Eastern Europe Mesolithic. Human Relations Area Files, Inc., Springer 2001. ISBN 0-306-46258-3. (englanniksi)
  • Popova, Tatjana: New discoveries on the sculputres of Oleni Island, s. 128-136. julkaisusta Folklore Vol. 18&19. Tarto: Folk Belife and Media Group of ELM, 2001. ISSN 1406-0957. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 3.1.2012). (englanniksi)
  • Mannermaa, Kristiina, Panteleyev, Andrei & Sablin, Mikhail: Birds in Late Mesolithic Burials at Yuzhniy Oleniy Ostrov (Lake Onega, Western Russia) – What Do They Tell about Humans and the Environment?, s. 3-25. julkaisusta Fennoscandia archaeologica XXV. Helsinki: Suomen arkeologinen seura ry., 2008. ISSN 0781-7126. Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)

Viitteet
  1. Peregrine, Peter, Encyclopedia of Prehistory, Vol. 4, s.114.
  2. Popova, Tatjana: New discoveries on the sculputres of Oleni Island, 2001
  3. Verkkosivu Kalmistopiiri: Olenij Ostrovin mesoliittinen kalmisto, Ulla Moilanen, Viitattu: 3.1.2012
  4. Anniina Wallius: Äänisen saaressa säästyi Euroopan suurin kalmisto kaukaa kivikaudelta yle.fi, uutiset. 18.11.2019. Viitattu 18.11.2019.

    Aiheesta muualla
    • Bogucki, Peter & Crabtree, Pam J.(toim.): Ancient Europe 8000 B.C. - A.D. 1000: Encyclopedia of The Barbarian World, s. 192-198. New York, USA: Thomson & Gale, 2004. ISBN 0-684-31421-5. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 5.12.2013). (englanniksi)
    • Marius Iršėnas: Antrophomorphic and zoomorphic Stone Age Art in Lithuania, and its archaeological Cultural Context. Archaeologia Baltica, 2010, nro 13, s. 175-190. Klaipėda, Liettua: Klaipėda University. ISSN 1392-5520. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 16.10.2012. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive), erillisen artikkelin linkki (27.3.2015)
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.