Petri Leskinen
Petri Johannes Leskinen (s. 9. kesäkuuta 1966 Vaasa) on suomalainen, 1990-luvulla menestynyt kilpapurjehtija.
Leskinen sijoittui olympialaisissa yhdessä Mika Aarnikan kanssa 470-luokassa neljänneksi sekä Barcelonassa 1992 että Atlantassa 1996. Kristian Heinilän kanssa hän sijoittui 16:nneksi Sydneyn 2000 olympialaisissa. Leskinen ja Heinilä voittivat maailmanmestaruuden Kansainvälisen 470-luokkaliiton MM-kilpailuissa Tel Avivissa 1997 ja Kansainvälisen Purjehtijaliiton MM-kilpailuissa Dubaissa 1998 sekä sijoittuivat 470-luokkaliiton MM-kilpailuissa neljänneksi Mallorcalla 1998.[1][2] EM-kilpailuissa he saavuttivat pronssia vuonna 1997 sekä sijoittuivat neljänneksi vuonna 1999. Leskinen ja Aarnikka saavuttivat MM-pronssia vuonna 1992 ja EM-hopeaa vuonna 1995.
Seuratasolla Leskinen edusti Nyländska Jaktklubbenia. Hän voitti Suomen-mestaruuden Aarnikan parina vuosina 1991, 1992, 1994, 1995 ja 1996 sekä Heinilän parina vuosina 1998 ja 1999. Hänet valittiin vuoden suomalaispurjehtijaksi yhdessä Aarnikan kanssa vuosina 1992 ja 1996 sekä Heinilän kanssa vuonna 1997.
Lähteet
- Siukonen, Markku: Urheilukunniamme puolustajat – Suomen olympiaedustajat 1906–2000, s. 177. Graface Jyväskylä, 2001. ISBN 951-98673-1-7.
Viitteet
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 19, s. 143. Kustannus-Notariaatti Oy, 1998. ISBN 952-5106-07-1.
- Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 20, s. 92, 140. Kustannus-Notariaatti Oy, 1999. ISBN 952-5106-09-8.