Pessimismi
Pessimismi tarkoittaa huonojen puolien näkemistä kaikessa tai oletusta, että asiat pahenevat, epäilevää suhtautumista tulevaisuuteen.[1] Pessimismi on elämänkatsomuksena synkkä ja tarkoittaa taipumusta nähdä asiat yksinomaan synkässä valossa. Filosofiassa pessimismi on näkemys, jonka mukaan maailma on paha ja elämä arvoton.[2]
Käsite pessimismi on lähtöisin latinan sanasta pessimus, “pahin”. Pessimismi on optimismin antiteesi. Optimisti suhtautuu tulevaisuuteen toiveikkaasti, kun taas pessimistin odotukset ovat lohduttomia. Pessimismi tarkoittaa toivotonta asennetta suhteessa elämään ja olemassaoloon, ja siihen liittyy näkemys siitä, että tuska ja pahuus vallitsevat maailmassa.[3] Maija-Riitta Ollilan mukaan pahimman varalle varautuminen tekee pessimistinä olemisesta voimavaroja kuluttavamman kuin optimismista.[4]
Pessimismi uskonnoissa ja filosofiassa
Filosofiassa ja uskonnoissa on esiintynyt useita pessimistisiä näkemyksiä. Pythagoralaisuudessa lihallinen olemassaolo nähdään pelkkänä epäpuhtaan sielun katumusharjoituksena, josta se voi lopullisesti vapautua joko seremoniallisen puhdistautumisen tai filosofisen mietiskelyn kautta. Samantyyppinen pessimistissävytteinen suhtautuminen fyysiseen olemassaoloon on ominaista myös platonismille, jonka mukaan kaikki tämän maailman asiat ja olennot ovat vain heikko aavistus niiden ideaaleista esikuvista.[3]
Myös idän uskonnoissa on samantyyppisiä näkemyksiä. Buddhalaisuudessa ajatellaan, että ihmisen pyrkimykset ja halut johtavat vain tuskaan ja pahuuteen. Korkein päämäärä ja täyttymys on nirvana, joka merkitsee yksilön kaikkien pyrkimysten ja olemassaolon lakkaamista. Hindulaisuuden pääsuuntausten mukaan maailma taas on paitsi tuskaa ja pahuutta täynnä, myös vain pelkkä harhakuva.[3]
Kristillisyyden ytimeen kuuluu ajatus siitä, että maailma, jossa elämme, on langennut. Siellä ihmisen järki ja tahto ovat rappeutuneet, ja lopullinen pelastus ja puhdistautuminen voidaan saavuttaa vasta tuonpuoleisessa.[3]
Filosofiassa pessimismi oli vahva virtaus 1800-luvulla, ja se ilmeni muun muassa Arthur Schopenhauerin ja Karl Robert Eduard von Hartmannin ajattelussa. Martin Heidegger kehitti 1900-luvulla pessimistissävytteisen eksistentialistisen filosofian. Heideggeria askarruttivat kuolema, tyhjyys ja ahdistus, ja hän katsoi, että ihmisen vapauden korkein aste oli kuolevaisuuden hyväksyminen.[3]
Katso myös
Lähteet
- Rantala, Risto (toim.): Perustieto. Akateemisen tietosanakirja. Otava 1993. ISBN 951-1-12579-6
Viitteet
- Nurmi, Timo: Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. 3. tarkistettu ja päivitetty painos. Helsinki: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6541-X.
- Rantala 1993, s. 683
- Pessimism Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 7.2.2020. (englanniksi)
- Seitsemäs taivas (Haastateltavana Maija-Riitta Ollila) 10.6.2010. Yle TV2. Arkistoitu 17.6.2010. Viitattu 17.6.2010.