Pessi Levanto

Pessi Levanto (s. 1973) on suomalainen muusikko ja säveltäjä. Hän valmistui Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolta musiikin maisteriksi 1999. Levanto opiskeli lisäksi yksityisesti New Yorkissa ja Tukholmassa sekä klassista sävellystä Markus Fageruddin, Hannu Pohjannoron ja Tapani Länsiön johdolla. Orkesterinjohtoa hän on opiskellut Jorma Panulan ja Atso Almilan kursseilla.

Levanto toimi Uudenmaan säveltaiteen läänintaiteilijana vuosina 2000–2004. Hän sai Taiteen Keskustoimikunnan 5-vuotisen taiteilija-apurahan vuonna 2017.

Hän on toiminut Suomen Musiikintekijät ry:n hallituksen jäsenenä vuosina 2016-2020.

Pianistina, säveltäjänä, sovittajana ja tuottajana hänellä on ollut työtovereinaan muun muassa Manhattan Transfer, Joanna Wang, UMO Jazz Orchestra, Egotrippi, Helsingin Kaupunginorkesteri, Tapiola Sinfonietta, Saara Aalto, Waltteri Torikka, Jyväskylä Sinfonia, Scandinavian Music Group, Emma Salokoski, Kuopio Sinfonia, Sinfonia Lahti, Vantaan Viihdeorkesteri, Radion Sinfoniaorkesteri, Ultra Bra, Anneli Saaristo, Vuokko Hovatta, Rajaton, Burn!, Jenny Robson, Kerkko Koskinen, Groove Convention, Club for Five, Don Huonot, Anna Eriksson, Lemonator, Jari Sillanpää, Von Hertzen Brothers, Uusinta!-kamariyhtye, How Many Sisters, XL, Kaartin Soittokunta, Espoo Big Band, Jenni Vartiainen, Stratovarius, Koop Arponen ja Anna Puu.

Levannon sovitus- ja sävellystuotanto vaihtelee a cappella -sekstetistä sinfoniaorkesterin kautta big bandiin. Hän on ollut tuottajana, sovittajana, säveltäjänä sekä sessiomuusikkona kymmenillä levyillä ja julkaissut seitsemän omaa albumiaan. Hän on ollut kaksi kertaa JazzEmma-palkintoehdokkaana ja neljä kertaa Jussi-palkintoehdokkaana.

Vuonna 2005 hän voitti ensimmäisen palkinnon Esko Linnavalli -big band sävellyskilpailussa teoksella Golden House of Samarkand. Vuonna 2015 hän sai musiikin vientipalkinnon työstään Joanna Wangin levyllä "Midnight Cinema".

Levanto on julkaissut neljä lastenmusiikkilevyä, joista kolmessa viimeisimmässä Julia Vuoren Vuohi-hahmo[1] matkustaa ympäri maailmaa tutustuen vieraisiin kansoihin ja kulttuureihin.

Hän on kirjoittanut musiikin muun muassa elokuviin The Innocents, Psychosia, Oma Maa, Swingers, Se Mieletön Remppa, Saattokeikka, Isäni Tähtien Takaa, Kätilö, Luokkakokous 2, Sel8nne, Ruotsalainen Hetki, Armi Elää!, Marzia Ystäväni, Crossing Dates, Rölli ja kultainen avain, Rakkauden rasvaprosentti, Havukka-ahon ajattelija, Sooloilua[2] Veijarit, Käsky, ja Päätalo.[3]

Levanto on myös toiminut elokuvamusiikin orkestroijana muille säveltäjille muun muassa elokuvissa Heinähattu ja Vilttitossu, Dark Floors, Jos rakastat ja Rööperi. Hän on kirjoittanut musiikin myös TV-sarjoihin Uutishuone, Presidentti, Joulukalenteri, Lasten Tasavalta, Juurikasvua, Kotikatu ja Pala Sydämestä, lyhytelokuviin "Singing Blue Note", "Göringin Sauva", "Nordenskiölds Sista Expedition", "Fånge i Mumindalen", "Bam", "Neljäs tuoli", "Hetket, jotka jäivät", "Helsinki Mansplaining Massacre", "Parinvaihto", "Käytösrangaistus", "Siivet ja hampaat" sekä kymmenosaiseen dokumenttisarjaan "Kahdeksan millin katse".

Tämän lisäksi Levanto on myös säveltänyt musiikkia lukuisiin mainosspotteihin, kanavatunnuksiin, näytelmiin sekä tanssiteoksiin. Levanto on sovittanut Classical Trancelations -konserttikokonaisuuden kappaleet tanssimusiikin klassikoista sifoniaorkesterille. Levanto on myös kirjoittanut pop-kappaleita aasian markkinoille muun muassa yhtyeille Arashi, Sexy Zone, After School ja Kinki Kids. Hän on työskennellyt Espoon Teatterissa, Vierailuteatterissa, Svenska Teaternissa, KokoTeatterissa, Komediateatteri Arenassa (kapellimestarina) sekä Helsingin kaupunginteatterissa.

Levanto on toiminut myös kouluttajana Sibelius-Akatemiassa, Aalto-yliopistossa, Metropoliassa, Teatterikorkeakoulussa sekä Joensuun konservatoriossa ja järjestänyt itse elokuvamusiikkiseminaareja.

Lähteet

Viitteet

  1. Vuohi matkustaa. (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Filmfin[vanhentunut linkki]
  3. Päätalo-elokuva. IMDB.
    This article is issued from Wikipedia. The text is licensed under Creative Commons - Attribution - Sharealike. Additional terms may apply for the media files.