Perunarutto
Perunarutto on perunalla ja muilla koisokasveilla tavattava tauti, jonka aiheuttaa Phytophthora infestans -niminen munasieni. Maailmanlaajuisesti se on kaikkein tuhoisin perunan tauti. Suomessa perunarutto aiheuttaa laajoja tuhoja vain harvoina vuosina, kun kasvuolosuhteet ovat olleet otolliset lämpötilan ja kosteuden osalta. Paikallisia tuhoja se kuitenkin saa aikaan Suomessakin vuosittain. Perunaruttoa esiintyy vähemmän pohjoiseen päin siirryttäessä.
| Perunarutto | |
|---|---|
 Perunaruttoa perunan lehdellä |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Chromalveolata |
| Kaari: | Ruskeat levät Heterokontophyta[1] |
| Luokka: | Munasienet Oomycetes |
| Alaluokka: | Peronosporomycetidae |
| Lahko: | Perenosporales |
| Heimo: | Peronosporaceae |
| Suku: | Phytophthora |
| Laji: | infestans |
| Kaksiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Tuntomerkit
Perunan lehtiin syntyy tummanvihreitä laikkuja. Myöhemmin sairastunut solukko kuolee, jolloin laikuista tulee tummia. Tautilaikun kohdalle lehden alapinnalla voi muodostua vaaleanharmaata rihmastoa, kuromankannattimia. Niistä irtoavat kuromaitiöt ovat kevyitä ja voivat levitä ilmavirtausten mukana jopa maasta toiseen. Sairastuneen perunan varsiin voi muodostua tummia varren suuntaisia juovia tai laikkuja. Taudin ensimmäiset oireet voivat näkyä latvan lehtien ja lehtiruotien mustumisena. Sairastuneen perunan varsisto mustuu ja kuolee nopeasti pois. Perunarutto voi levitä myös mukuloihin. Tällöin mukulan pintaan syntyy hieman kuopalla olevia ruskeita alueita. Vioittuneen kohdan alle maltoon muodostuu kuivaa punaruskeaa mätäsolukkoa, joka etenee mukulan sisään. Perunaruttoiset mukulat ovat ihmisravinnoksi kelpaamattomia.
Leviäminen ja elinkierto
Perunarutto leviää tuulen mukana sairastuneesta perunakasvista irtoavien kuromaitiöiden avulla. Näistä itää viileissä, kosteissa oloissa uintisiimallisia, liikuntakykyisiä parveiluitiöitä eli tsoosporeja. Nämä tarvitsevat lehden pinnalle vettä kyetäkseen liikkumaanlähde?. Parveiluitiö joko tunkeutuu kasvin pintasolukon soluseinän läpi tai ui sisään ilmaraon kautta. Sisällä lehden solukossa näistä alkaa itää kasvullista rihmastoa, joka tunkeutuu soluihin ja soluväleihin. Infektoituneet solut kuolevat. Infektion edetessä lehden alapinnalle kasvava rihmasto muodostaa kuromaitiöitä. Kuromaitiö voi myös alkaa muodostaa suoraan kasvullista rihmastoa ilman parveiluitiövaihetta.
Perunarutto leviää myös veden välityksellä: sade huuhtoo itiöitä ruttolaikuilta maahan, josta ne kulkevat valumien mukana uusiin mukuloihin. Perunarutto voi tarttua myös muihin koisokasveihin, kuten tomaattiin. Tämän lisäksi se voi tarttua myös joihinkin ei-koisokasveihin, esimerkiksi avokadoon.
Perunaruton itiöt voivat säilyä vuodesta toiseen siemenperunoissa. Jossakin määrin se säilyy myös talvehtivissa mukuloissa tai kaatopaikalle viedyissä perunoissa.
Perunarutolla on kaksi pariutumistyyppiä. Niitä kutsutaan tyypeiksi A1 ja A2. Aikaisemmin Euroopassa esiintyi vain tyyppi A1, mutta 1990 luvulla havaittiin A2-tyypin levinneen laajalti myös Euroopan perunanviljelyalueille. Jos molemmat perunaruton pariutumistyypit infektoivat saman perunan lehdykän, ne lisääntyvät suvullisesti keskenään. Tällöin tapahtuu hedelmöitys ja sen tuloksena syntyy talvehtimiskykyisiä munaitiöitä eli oosporeja perunan lehden sisään. Munaitiöitä sisältävän lehden päätyessä maahan saattaa munaitiö säilyä siellä vuosikausia tartuttamiskykyisenä. Munaitiöt infektoivat perunan kasvuston todennäköisesti maata sisältävien vesiroiskeiden välityksellä, mutta munaitiöistä tapahtuvan tartunnan mekanismeja ei tunneta vielä tarkkaan. Suvullisen lisääntymisen todennäköisyys on suuri Suomessa sillä A1- ja A2-tyypit esiintyvät 50/50-suhteessa.
Tieteellisen luokittelun ja kehityshistoriansa mukaisesti perunaruttoa aiheuttavat munasienet eivät nimestään huolimatta ole sukua sienille. 1990-luvun jälkipuoliskolla todettiin uusilla tutkimusmenetelmillä, että ne kuuluvat Chromalveolata -nimiseen kuntaan yhdessä eräiden levämäisten eliöiden kanssa. Sitä ennen niitä pidettiin ulkoisten piirteidensä perusteella jonkinlaisina alkeellisina sieninä. Vuonna 2009 saatiin perunaruton koko genomi selvitettyä.[3]
Torjunta
Perunaruttoa ennaltaehkäistään kasvattamalla rutonkestäviä lajikkeita ja käyttämällä tervettä siemenperunaa. Rutonkestäviä lajikkeita ovat Matilda, Idole, Suvi, Timate, Kardal ja Vento. Ammattimaisessa viljelyssä perunamaan kemiallinen ruiskutus on torjunnassa tärkeää, se on aloitettava ajoissa ja sitä on jatkettava perunan nostoon asti. Ruiskutusten aloitukseen ajankohtaan ja määrään vaikuttaa ennen kaikkea ilman kosteus. Perunaruttoon sairastuneen varsiston hävitys ennen nostoa estää mukulatartuntaa nostossa. Syvä istutus ja suuri teräväharjainen penkki estävät sateen huuhtomien ruttoitiöiden kulkeutumista perunoihin. Varastossa kuivaaminen ja viilennys estävät taudin leviämistä.
Kemiallisessa perunaruton torjunnassa käytettäviä tehoaineita ovat esimerkiksi: amisulbromi, dimetomorfi, famoksadoni, fenamidoni, mankotsebi, propamokarbihydrokloridi, syatsofamidi, symoksaniili ja tsoksamidi.
Irlannin nälänhätä
Irlannissa 1845–1849 vaivannut perunaruttoepidemia aiheutti vakavan nälänhädän, jonka seurauksena arviolta miljoona ihmistä kuoli ja kaksi miljoonaa lähti siirtolaisiksi.
Lähteet
- Taksonomian lähde: Adl, S. M. et al.: The new higher level classification of eukaryotes with emphasis on the taxonomy of protists. J. Eukaryot. Microbiol., 2005, 52. vsk, nro 5, s. 399–451. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- Taksonomian lähde: Index Fungorum Viitattu 29.3.2009
- Haas, B. J. et al.: Genome sequence and analysis of the Irish potato famine pathogen Phytophthora infestans. Nature, 2009, nro 461, s. 393-398. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)