Pertti Uotila

Pertti Uotilan isä oli Helsingin yliopistossa lehtorina toiminut Oskar Uotila, joka omisti myös Kylmäkoskella sijainneen Vanha-Hautaan kartanon. Uotila opiskeli itse Helsingin yliopistossa kansatieteitä ja valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1906.[1] Opiskeluaikanaan hän kirjoitti runoja ja keräsi kansanlauluja sekä toimi myös lehtimiehenä. Uotilan isä kuoli vuonna 1903, jonka jälkeen hän joutui ottamaan vastuuta myös kotitilasta.

Uotilan opiskelutovereita olivat tunnetut sosialistit Otto Wille Kuusinen, Yrjö Sirola ja Sulo Wuolijoki, jotka saivat myös hänet hetkellisesti kiinnostumaan aatteesta. Vuonna 1905 he kokoontuivat Sulo Wuolijoen kotiin Hauhon Wuolijoen kartanoon, jossa valmistui ranskalaisen työväenlaulun Kansainvälisen eli Internationalen ensimmäinen suomennos. Sulo Wuolijoen vaimon Hella Wuolijoen mukaan käännöksestä tuli alkuperäistäkin komeampi. Sosialismi oli Uotilalle kuitenkin vain hetkellinen innostus, eikä hän Kuusisen, Sirolan ja Wuolijoen tavoin enää jatkanut politiikan parissa opiskelujensa jälkeen. Myöhemmästä valkoisesta taustastaan johtuen Uotilaa ei yleensä myöskään mainita Kansainvälisen kääntäjänä.

Valmistuttuaan Helsingin yliopistosta Uotila lähti vuonna 1908 suomalaisen ryhmän mukana arkeologisille kaivauksille Palestiinaan. Hänen lisäkseen ryhmään kuuluivat kirjailija Valter Juva sekä monialataiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa. Kolmikon tarkoituksena oli löytää liiton arkki. Uotila rahoitti saamastaan perinnöstä lähes koko tutkimusmatkan ja joutui sen vuoksi lähes vararikkoon. Köyhtyminen aiheutti myös Sulo Wuolijoen sisaren Tyynen kanssa solmitun avioliiton purkautumisen.

Pihkovan henkirakuunan univormussa veljensä Esko Favénin (1892–1940) kanssa toisen veljensä Antti Favénin maalaamana vuodelta 1916

Vuonna 1914 Uotila jätti Suomen ja aloitti opiskelun maineikkaassa Nikolain ratsuväkiopistossa Pietarissa. Ensimmäiseen maailmansotaan hän osallistui itärintamalla. Venäjän vallankumouksen jälkeen Uotila palasi Suomeen ja liittyi sisällissodan sytyttyä Helsingin suojeluskuntaan. Sodan jälkeen hän jatkoi armeijan palveluksessa ratsuväessä ja osallistui myös vuosien 1918–1922 heimosotiin. 1920-luvulla Uotila joutui usean muun niin sanotun ”ryssänupseerin” eli Venäjän armeijassa palvelleen suomalaisen upseerin tavoin jättämään armeijan, ja sen jälkeen hän jatkoi jo aikaisemmin aloittamaansa kustannustoimintaa. Hänen kustannusyhtiönsä sijaitsi aluksi Lempäälässä, josta hän siirsi sen myöhemmin Lapualle. Hän julkaisi muun muassa monisatasivuisen kansanrunokokoelman Kansan kantele, jonka materiaalia hän oli kerännyt jo opiskeluaikoinaan. Lisäksi hän oli mukana toimittamassa vuosina 1927–1929[2] ilmestynyttä Lapua-nimistä lehteä sekä julkaisi useita sisällissotaa käsitelleitä kirjoja. Kansatieteilijänä Uotila väitti muun muassa suomalaisen kansanperinteen- ja kulttuurin alkuperän olevan Lähi-idän vanhojen kulttuurikansojen parissa. Nämä ajatukset hän oli ilmeisesti omaksunut Sigurd Wettenhovi-Aspalta.

Lapualla asuessaan Uotila tutustui Vihtori Kosolaan ja ryhtyi tämän perustaman Lapuan liikkeen kannattajaksi. Hän myös avusti Kosolaa viimeistelemällä tämän puheita ja muita kirjoituksia. Lisäksi Uotila oli perustanut oman yhdistyksen Venäjän armeijassa palvelleille suomalaisille valkoupseereille. Talvisodan sytyttyä hänet kutsuttiin jälleen Suomen armeijan palvelukseen, jossa hän toimi aluksi kenttäsairaaloiden komendanttina ja myöhemmin sotavankileirin päällikkönä. Uotila kuoli kapteenin arvoisena vuonna 1943 Lapualla, jonne hänet on myös haudattu. Uotilan nimi on myös kaiverrettu Kylmäkoskella sijaitsevan sukuhaudan muistomerkkiin.