Pertti Neumann
Pertti Olavi ”Nipa” Neumann (ent. Nieminen; s. 11. lokakuuta 1959 Pori) on suomalainen muusikko ja Dingo-yhtyeen laulaja ja lauluntekijä. Hän on toiminut solistina myös yhtyeissä D.N.A, SIR 59, MAC, Bwana, S.E.X., Neumann & the News ja Neumann Duo. Neumann asuu nykyään Helsingissä.
Pertti Neumann | |
---|---|
Neumann vuonna 2019 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 11. lokakuuta 1959 |
Ammatti | muusikko, lauluntekijä, säveltäjä, tuotantopäällikkö, yrittäjä, merimies |
Muusikko | |
Taiteilijanimi | Neumann |
Aktiivisena | 1981– |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Ennen musiikkiuraa
Neumann erosi koulusta 15-vuotiaana ja pestautui Tervi-nimiselle öljytankkerille jungmanniksi.[1] Neumann toimi merimiehenä siihen asti kunnes lähti 17-vuotiaana suorittamaan varusmiespalvelusta miinalaiva Keihässalmelle.[2] Varusmiespalveluksen jälkeen hän työskenteli muun muassa tiskaajana, postinkantajana ja siivoojana ja pestautui lopulta Sandviken-nimiselle laivalle, joka kuljetti pääasiassa paperia Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.[3] Kahdeksan kuukautta kestäneen purjehduksen jälkeen Neumann palasi Suomeen ja osti säästämillään rahoilla mikrofonin ja lauluvahvistimet.[4]
Neumann palasi merille joksikin aikaa 1990-luvun alussa kyllästyttyään tilapäisesti musiikkiuraan.[5]
Ura
Neumann perusti vuonna 1982 Dingon, josta tuli yksi kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisista yhtyeistä. Yhtye hajosi vuonna 1986. Neumannin sooloura käynnistyi hyväntekeväisyyssinglen ”Mennään hiljaa markkinoille” (1985) muodossa Dingon vielä toimiessa. Hieman ennen Dingon hajoamista Neumann julkaisi soololevyn Albion (1986).
Dingon hajottua syksyllä 1986 Neumann perusti S.E.X.-yhtyeen, jolta julkaistiin samanniminen albumi yhtyeen jo hajottua. S.E.X.-yhtyeen jälkeen Neumann jatkoi soolouraansa julkaisemalla soololevyt Kotiinpaluu (1989) ja Tähti ja meripoika (1992).
Vuonna 1992 Neumann julkaisi myös omaelämäkertakirjan Tähti ja meripoika.
Dingo teki comebackin vuonna 1993 ja seuraavana keväänä julkaistiin yhtyeen uusi studioalbumi Via Finlandia (1994). Albumi menestyi huonommin kuin Dingon aiemmat levyt ja Dingo vaipui uudelleen hiljaiseloon vuoden 1994 lopulla. Dingon paluuyrityksen jälkeen Neumann jatkoi soolouraansa ja julkaisi albumin Nimeni on Neumann (1996). Albumi sisälsi runsaasti Dingon vanhoja hittejä uudelleenlevytettyinä Neumannin sooloversioina.
Vuonna 1998 Dingo teki toisen comebackinsa, tällä kertaa jälleen tunnetuimmassa kokoonpanossaan joka oli ollut kokoonpano vuosina 1984–1986. Dingo kiersi aktiivisesti esiintymislavoja, mutta ei levyttänyt uutta materiaalia. Dingo jäi uudelleen tauolle tammikuussa 2002.
Dingon jäätyä jälleen tauolle Neumann teki soolo- ja duo-keikkoja sekä perusti Poriin Western Rock Store -liikkeen, joka myi intiaanivaatteita. Vuonna 2004 Neumann myi yrityksen toiselle omistajalle.[6]
Vuonna 2004 Neumann kokosi Dingon uudelleen kokoon uudistetulla kokoonpanolla.
Syksyllä 2012 Neumann oli mukana Nelosella esitetyssä Vain elämää -sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella, jossa seitsemän kotimaista artistia esitti toistensa kappaleita. Maaliskuussa 2013 julkaistiin Neumannin uusi sooloalbumi Oma Waterloo, joka oli alun perin tarkoitus julkaista Dingon nimellä.[7]
Vuoteen 2016 Neumann keikkaili ahkerasti sekä Dingo-yhtyeen kanssa, jossa kokoonpano on vaihtunut tiheään tahtiin, että soolona esittäen Dingon klassikoita.[8] Dingon tunnetuin kokoonpano palasi takaisin yhteen helmikuussa 2017.[9]
Vuoden 2017 syksyllä ilmestyi Salla Nazarenkon kirjoittama ja Into Kustannuksen kustantama Neumannin Elämäkerrallinen haastattelu Dingo-kipparin lokikirja.
Yksityiselämä
Neumann on ollut kahdesti naimisissa. Ensimmäisen avioliiton hän solmi nuoruuden rakkautensa, "Marikan" kanssa, vuonna 1987, Dingo-yhtyeen hajottua. Liitto kesti vuoteen 1998. Marika ei esiintynyt julkisuudessa. Toisen kerran Neumann meni naimisiin vuonna 2000, Diana Neumannin kanssa (os. Pitkämäki). Neumannilla ja Dianalla on kaksi poikaa. Pariskunta erosi vuonna 2010.
Neumann seurusteli yrittäjä Tarja Malmströmin kanssa vuoteen 2014.[10]
Soolotuotanto
Albumit
- Albion (1986)
- Kotiinpaluu (1989)
- Tähti ja meripoika (1992)
- Nimeni on Neumann (1996)
- Oma Waterloo (2013)
Kokoelmat
- Naisilleni (1992)
- 20 suosikkia – Naiselleni (1998)
- Tähtisarja – 30 suosikkia (2007)
Kirjat
- Tähti ja meripoika (Otava, 1992)
Yhtyeitä
- D.N.A
- SIR 59
- MAC (1981–1982)
- Bwana (1982–1983)
- Dingo (1982–)
- S.E.X. (1987)
- Neumann & Albion Rockers / Neumann Band (1988–1989)
- Neumann & the News
- Neumann Duo
Lähteet
- Neumann: Tähti ja meripoika: Omaelämäkerta. Helsinki: Otava, 1992. ISBN 951-1-12460-9.
- Nazarenko, Salla: Neumann: Dingo-kipparin lokikirja. Helsinki: Into, 2017. ISBN 978-952-264-806-8.
Viitteet
- Tähti ja meripoika s. 7.
- Tähti ja meripoika, s. 20.
- Tähti ja meripoika, s. 28.
- Tähti ja meripoik,a s. 50.
- Tähti ja meripoika, s. 134.
- Western Rock Store. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Suomen Musiikki: Neumann julkaisee uuden sooloalbumin kuudentoista vuoden tauon jälkeen. Henkilökohtaisia biisejä sisältävä ‘Oma Waterloo’ ilmestyy 15.3.2013. (Arkistoitu – Internet Archive)
- Seestynyt Pertti "Nipa" Neumann asuu yhdessä rakkaansa kanssa: "Parisuhde hillitsee rilluttelua" iltalehti.fi. Viitattu 2.8.2016.
- Nyt se on varmaa: kulta-aikojen Dingo palaa keikkalavoille! iltalehti.fi. Viitattu 10.2.2017.
- http://www.hymy.fi/uutiset/neumann-avautuu-vihdoin-rajusta-kohusuhteestaan-katastrofi
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pertti Neumann Wikimedia Commonsissa
| |
---|---|
|
Studioalbumit | |
---|---|
Livealbumit | |
Kokoelmat | |
VHS/DVD |