Pertti Korhonen
Pertti Juhani Korhonen (s. 2. lokakuuta 1961 Tampere) on suomalainen yritysjohtaja, joka on ollut Fintrafficin toimitusjohtaja vuodesta 2020.[1]
Pertti Korhonen | |
---|---|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 2. lokakuuta 1961 Tampere |
Hän on toiminut aiemmin muun muassa Outotecin toimitusjohtajana vuosina 2010–2016.[2] Korhonen oli DNA:n hallituksen puheenjohtaja vuosina 2016–2019.[3][4]
Elämä ja ura
Korhosen isä kuoli hänen ollessaan viisivuotias ja perhe muutti Tampereelta Rovaniemelle lähelle äidinpuoleista sukua.[5] Korhonen valmistui sähkötekniikan diplomi-insinööriksi Oulun yliopistosta vuonna 1987.[6]
Ura Nokialla
Korhonen toimi vuodesta 1986 lähtien Nokian palveluksessa eri tehtävissä, ensin tuotekehitystehtävissä ja Oulun yksikön johtajana, myöhemmin muun muassa teknologiajohtajana (2004–2006), teknologiayksikön johtajana ja yhtiön johtokunnan jäsenenä (2002–2006).[6][7][8] Nokialla otettiin Korhosen johdolla käyttöön Toyotan kehittämä JIT-tuotantojärjestelmä. Hän sai 1990-luvulla mainetta Nokian silloisten logististen ongelmien ratkaisijana. Jo aiemmin häntä oli kuvailtu avainhenkilöksi vuonna 1994 julkaistun, Nokian ehkä tunnetuimman puhelimen Nokia 2110:n kehitystyössä. 2000-luvun alussa Korhosesta povattiin jopa Jorma Ollilan seuraajaa.[8]
Korhonen osallistui vahvasti niin sanottujen simpukkakännyköiden kehittämisen johtamiseen ja Symbian-käyttöjärjestelmään ja S60-sovellus- ja käyttöliittymäalustaan perustuvien älypuhelinten teknologiakehityksen johtamiseen. Nokian ohjelmistoteknologiaratkaisuja kehitettiin hänen johdollaan, kun hänet vuonna 2001 nimitettiin tuolloin uuden Mobile Software -yksikön johtoon. Keväällä 2013 Korhonen muisteli Nokia-aikaansa yritysjohtajan korkeakouluna: ”Minkä olen oppinut, olen melkeinpä oppinut siellä.”[5]
Elektrobitin toimitusjohtaja
Nokialta Korhonen siirtyi Elektrobitin toimitusjohtajaksi vuonna 2006. Hän toimi tehtävässä vuoteen 2009. Elektrobitin asiakkaat toimivat autoteollisuuden ja langattoman teollisuuden parissa.[6] Elektrobitillä Korhonen pyrki yhdessä hallituksen puheenjohtajan J. T. Bergqvistin kanssa[9] uudistamaan sekä yrityksen liiketoimintamallia, tarjoomaa, brändiä että organisaatiota. Heidän kanssaan yhtiössä työskenteli jotakin muitakin entisiä nokialaisia johtajia, kuten "kommunikaattorin isä" Reijo Paajanen teknologiajohtajana.
Outotecin toimitusjohtaja
Elektrobitiltä Korhonen siirtyi Outotecin palvelukseen 1. syyskuuta 2009. Hän aloitti operatiivisena johtajana lokakuun alussa ja toimitusjohtajana 1. tammikuuta 2010.[6] Talouselämä-lehden listalla Suomen 500 tärkeimmästä yrityksestä hyppyä tuli melkoisesti: Outotecin liikevaihto oli vuonna 2008 1,2 miljardia euroa ja sijaluku 57, kun taas Elektrobit oli 172 miljoonallaan sijalla 284.[9]
Outotecin toimitusjohtajana Korhonen on halunnut rakentaa pitkiä asiakassuhteita ja myydä laitteille huoltosopimuksia. Hänen mukaansa on tärkeää myös pitää huolta maineesta, sillä sen avulla saadaan paitsi asiakkaita, myös hyviä työntekijöitä. Outotecin mission mukaan yritys toimii kaikin tavoin vastuullisesti, haluaa hyödyntää maailman luonnonvaroja kestävästi ja pitää esimerkiksi korruption suhteen nollatoleranssia.[5]
Korhonen uskoo Michael Porterin shared value -näkemykseen, jonka mukaan yhtiön tulee paitsi tuottaa voittoa omistajilleen, myös tyydyttää yhteiskunnan tarpeita ja ratkaista sen ongelmia. Hänelle on tärkeää vierailla mahdollisimman usein asiakkaiden luona, sillä se auttaa häntä selvittämään muun muassa sitä, ovatko yrityksen toimintatavat oikeat [5].
Luottamustoimet
Pertti Korhonen on Ahlströmin hallituksen puheenjohtaja, sen hallituksessa hän on ollut vuodesta 2011 ja hallituksen varapuheenjohtajana hän toimi 2011-2013 [10].
Muita luottamustoimia hänellä on paljon: [10]
- Kansainvälinen kauppakamari ICC Suomen varapuheenjohtaja (vuodesta 2013–), hallituksen jäsen 2012–
- Kansainvälisen kauppakamarin Suomen osasto, valtuuskunnan jäsen 2010–
- Keskuskauppakamari, hallituksen jäsen 2012–
- Taloudellisten ulkosuhteiden ohjausryhmän jäsen 2012–
- Metallinjalostajat ry, hallituksen jäsen 2010–
- Teknologiateollisuus ry, hallituksen jäsen 2012–
- Lastentautien tutkimussäätiön hallintoneuvoston jäsen 2012–
Pertti Korhosen aiempia luottamustoimia: [10]
- Rautaruukki Oyj hallituksen jäsen 2010–2013
- Puolustusvoimat, johdon yhteistyöryhmän jäsen 2007–2012
- Veho Group Oy, hallituksen jäsen 2007–2011
- Elisa Oyj, hallituksen jäsen 2008–2011
- QPR Software Oyj, hallituksen jäsen 2001–2003
- Rosettanet EC hallituksen jäsen, 2000–2001
- Suomen laatupalkinnon tuomariston jäsen, 1997–1998
Yksityiselämä
Korhosen puoliso on Nokian Renkaiden entinen toimitusjohtaja Hille Korhonen. Heidän uusperheeseensä kuuluu viisi lasta. Korhonen tunnetaan lähipiirissään muun muassa jazzin, kuntoilun ja metsästyksen ystävänä. Hän käy vuosittain perheineen Lapissa noin parikymmentä kertaa ampumassa kanalintuja ja hiihtämässä.[5]
Lähteet
- Korona loi uusia sovelluksia - Traffic Management Finlandin data ennustaa myös taloutta Kauppalehti. 20.4.2020. Viitattu 2.3.2020.
- Koivisto, Matti: Outotec vaihtaa toimitusjohtajaa Yle Uutiset. 22.6.2016. Viitattu 12.3.2017.
- Kiistelty Korhonen luotsaa DNA:ta pörssissä Kauppalehti. 26.10.2016. Viitattu 3.3.2020.
- DNA sai uuden hallituksen - kolme suomalaista jatkaa, puheenjohtaja Norjasta Kauppalehti. 31.10.2019. Viitattu 3.3.2020.
- Paavola, Juho: Kaivosmiehen palvelija pärjää. Talouselämä, 31.5.2013, nro 22, s. 62–71. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.4.2016.
- Pertti Korhonen nimitetty Outotecin uudeksi toimitusjohtajaksi 4.6.2009. Outotec. Arkistoitu 16.4.2016. Viitattu 8.4.2016.
- Nokian Pertti Korhonen tarttui Elektrobitin ruoriin 2.6.2006. DigiToday. Viitattu 1.10.2013.
- Bisnes.fi: Pertti Korhosesta Jorma Ollilan seuraaja 30.10.2002. DigiToday. Viitattu 1.10.2013.
- Outotec otti rohkeasti Elektrobitistä 4.6.2009. Talouselämä. Arkistoitu 2.10.2013. Viitattu 1.10.2013.
- Pertti Korhonen Ahlström. Viitattu 1.10.2013.